lauantai 29. marraskuuta 2014

Kauneuden ylläpitotoimenpiteitä

Morsiamella hääpäivään valmistautumiseen liittyy paljon enemmän "liikkuvia osia" kuin sulhasella. Siis ihan naurettavan paljon enemmän. Varsinkin pukeutumiseen ja kauneudenhoitoon liittyvät seikat työllistävät morsianta huomattavasti enemmän kuin sulhasta. Nykyään on toki muotia sulhasen "groomaus" eli hiusten leikkuun ja parran ajon lisäksi sulhaselle tehdään myös hemmotteleva kasvohoito ja ehkäpä jopa myös niskahieronta. Omaan listaani ovat tällä hetkellä päätyneet jo ainakin geelilakkaus sormiin ja varpaisiin, jalkahoito, kasvohoito ja hampaiden valkaisu (kuulen taas kassakoneen kilinän päässäni).

Minulla on ollut pari kertaa geelilakkaus kynsissä. Ensimmäisellä kerralla otin ranskalaisen manikyyrin ja toisella kertaa tavallisen lakkauksen. Geelilakkaus on kyllä todella kestävä, minkä takia haluankin sellaisen myös häihin. Normaalilla lakalla ranskis pysyy omissa kynsissäni hyvänä max kaksi päivää, riippuen siitä, miten usein pesen käsiäni. Ongelmana geelilakkauksessa omalla kohdallani on kynsieni hervoton kasvunopeus. Parin viikon päästä lakkaus on jo kasvanut auttamattomasti yli. Samasta syystä en varmasi ikinä tule kuulumaan niihin naisiin, joilla on aina huolitellut kynnet. Mutta ei se mitään. Häiden suhteen olen ajatellut, että kunhan lakat kestävät hyvänä hääpäivän sekä suurimman osan häämatkasta (jos siis lähdemme häämatkalle aika pian häiden jälkeen). Varpaankynsien geelilakkaus toteutetaan ainoastaan häämatkaa silmällä pitäen, koska eihän kukaan mun varpaita häissä näe. Toki jalkahoidon jäljiltä pehmeät jalat ja siististi lakatut varpaankynnet luovat huolitellun olon myös itse hääpäivänä.  

Hampaiden valkaisua olen suunnitellut jo pidemmän aikaa. Hampaani eivät (kait) ole mitenkään hirveän pahasti värjäytyneet (en tupakoi ja juon yhden kupin kahvia päivässä), mutta onhan se kirkas valkoinen hymy vaan niin kaunista. Överiksi ei tosin saa mennä tässäkään asiassa eli ei mitään sokaisevaa jenkkihymyä.

Yhdessä vaiheessa elämääni kävin säännöllisesti kosmetologilla. Nykyään käyn aivan liian harvoin johtuen siitä positiivisesta seikasta, että minulla ei juurikaan ole enää ongelmia ihoni kanssa (koputtaa puuta). Yritän muistaa kuoria kasvojeni ihon 1-2 kertaa viikossa ja käytän satunnaisesti joitan kasvonaamioita, mutta muuten mennään ihan perinteisillä päivä- ja yövoiteilla sekä silmänympärysvoiteella. Ennen häitä haluan käydä kosmetologilla puhdistamassa ja syväkosteuttamassa kasvot, jotta iho näyttäisi sitten hääpäivänä mahdollisimman kuulaalta ja kirkkaalta. Kosmetologikäynti on hyvä ajoittaa esimerkiksi häitä edeltävälle viikolle, jotta kasvot ehtivät toipua mekaanisen puhdistuksen mahdollisesti aiheuttamasta punoituksesta tai pahimmassa tapauksessa omalle iholle sopimattomien tuotteiden aiheuttamasta allergisesta reaktiosta. 

Mieheni kutsuu kaikkea kotona harjoittamaani kauneudenhoitoa yhteisnimityksellä "kauneuden ylläpitotoimenpiteet". :D Mitäköhän kävisi, jos lopettaisin kyseiset toimenpiteet, ei varmaan yhtään mitään. Periaatteessa uskon ihonhoidossa vain muutamaan perusasiaan, jotka ovat auringolta suojaaminen, kosteutus sekä ruokavalio. Silti myönnän olevani monien muiden naisten tapaan kosmetiikkateollisuuden aivopesemä, ja kosmetiikka-arsenaalistani löytyy näin ollen myös niitä kalliita "ihmevoiteita". En kuitenkaan ole mitenkään hirveän kiinnostunut kauneudenhoidosta. Käytän samoja luonnollisen sävyisiä perusmeikkejä vuodesta toiseen enkä seuraa aktiivisesti uusimpia kosmetiikkatrendejä. Myös häämeikin toivoisin olevan luonnollinen eikä liian räväkkä. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin, tällä haavaa keskityn vielä vain kauneuden ylläpitoon.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti