sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ajatuksia asumisesta

Monille häät tarkoittavat myös muita suuria muutoksia elämässä, kuten ensimmäisen oman asunnon ostoa ja remontointia. Meidän ei pitänyt toimia näin, mutta kummasti vaan kevään tullen Oikotie ja Etuovi alkoivat houkuttelemaan. Mies on yleensä ollut meillä se järjen ääni, joka on miettinyt tarkasti, mitä tässä elämän- ja maailmatilanteessa kannattaa tehdä. Tosiasiahan on, että asuntojen hinnoissa on paljon ilmaa, korot voivat lähteä nousuun, eikä minun ammatissani ole varmuutta töiden jatkuvuudesta. Tällä kertaa kuitenkin mies vaikutti vielä innostuneemmalta asunnon vaihdosta kuin minä, joten päädyimme parina viikonloppuna kiertämään asuntonäyttöjä.

Taustaksi, että mehän olemme asuneet kohta jo viisi vuotta asumisoikeusasunnossa. Kotimme on uudiskohde eli olemme ensimmäiset asukkaat. Saimme siis muuttaa täysin uutuutta kiiltelevään kotiin, jossa kaikki sotkut ovat omia. Olinkin hieman ihmeissäni siitä, millaisessa kunnossa suurin osa myytävistä asunnoista oli ja millaista hintaa niistä silti pyydettiin (ja missä olosuhteissa ihmiset asuvat). Vierailimme yhteensä neljässä 80-luvulla valmistuneessa rivitalossa, joista suurin osa olisi pitänyt remontoida lattiasta kattoon, jotta ne olisivat vastanneet omia (aika tiukkoja) asumiskriteereitäni. Viides kohde oli ulkoisesti aivan unelma moderni erillistalo, mutta kohteessa oli onnistuttu hukkaamaan neliöt sillä seurauksella, että muutamaa neliötä nykyistä asuntoamme suurempi talo vaikutti paljon ahtaammalta. Hintaluokka oli suunnilleen sama kuin pommin tarpeessa olevilla kasarikämpillä, mutta alue huomattavasti edullisempaa.

Meidän koti rakennusvaiheessa.

Kun päätimme muuttaa asumisoikeusasuntoon, kuulin useammaltakin taholta ihmettelyä, miksi emme maksa samoilla kuukausikuluilla omaa asuntoa pois. Suomalaisilla on hirveän pinttynyt mielikuva siitä, että asunto olisi sijoitus. Näin on ehkä joskus ollutkin, mutta ei valitettavasti enää. Tosiasiahan on, että asunto ei ole automaattisesti sen arvoinen, kuin mitä siitä on maksettu. Arvo toteutuu vasta sitten, kun uusi ostaja on suostunut maksamaan sen summan, mitä omistaja pyytää. Onko siis järkevää sitoa kaikkia säästöjään asuntoon? Muutenkin on mielestäni todella kummallista, että asunnosta pitäisi saada voittoa sen jälkeen, kun sitä on ensin kulutettu useampia vuosia. Eli arvon pitäisi nousta, vaikka kunto laskee ja ikä nousee. Ehkä olen vain pihi ja ylivarovainen, mutta minusta on hurjaa, miten helposti otetaan useamman sadan tonnin lainoja vaan, jotta saadaan se unelmien koti, jota ei jakseta pitää kunnossa, mutta mistä pitäisi kuitenkin myyntitilanteessa saada huimasti voittoa.

Omaan pihaan kun tottuu, ilman ei enää pärjää.

Don´t get me wrong, mekin varmasti liitymme vielä asuntovelallisten (iloiseen?) joukkoon, mutta en haluaisi ottaa stressiä siitä, saammeko asunnosta omamme pois jonain päivänä, vaan haluan löytää meille kodin, jonka voi huoletta muokata juuri omia unelmia vastaavaksi. Aso-kämpissä on nimittäin se huono puoli, että remonttimotivaatiota on vaikea löytää, koska asunto ei ole, eikä tule ikinä olemaan, oma. Itseasiassa olisimme halunneet tehdä omalla kustannuksella muutamia muutostöitä asuntoomme rakennusvaiheessa, mutta muutosten deadline oli jo mennyt umpeen (siitäkin huolimatta, että asunnon valmistuminen myöhästyi melkoisesti). Aso-yhtiöistä jotenkin myös huokuu tietynlainen välinpitämättömyys tai ainakin oletetaan, että asukkaat eivät ole kiinnostuneet tekemään asumismukavuutta kohentavia parannuksia, huolehtimaan taloyhtiöstä ja esim. muodostamaan taloyhtiön hallitusta.

Luulen, että vuokra-/aso-/omistusasumisessa kokonaiskustannukset ovat suunnilleen samaa luokkaa eli sen, mitä maksaa vuokranantajalle/aso-yhtiölle, maksaa myös pankille korkoina, asunto-osakeyhtiölle vastikkeena, korjauskuluina jne. Ainoa mahdollisuus tienata on silloin jos on onnistunut ostamaan juuri oikealla hetkellä, kun hinnat ovat alhaalla tai valitsemaan alueen, minne kaikki haluavat tulevaisuudessa muuttaa. Huom! Puhun nyt ainoastaan pääkaupunkiseudun tilanteesta. Maakunnissa, missä asunnot ovat lähes puoli-ilmaisia, oman asunnon hankkiminen on varmasti kannattavampaa kuin vuokralla asuminen, tosin eteenpäin myyminen voi olla vielä haastavampaa.

Lasitetulla parvekkeella viihtyvät ihmiset ja elukat.

Olen vahvasti koti-ihminen ja kaunis, siisti sekä harmoninen koti on minulle erittäin tärkeä asia. Olen asunut elämäni aikana kahdessa uudiskohteessa, joten minun on vaikea hahmottaa sitä potentiaalia, mitä monissa vanhoissa asunnoissa on. Uudiskohteiden ongelma taasen on se, että ne ovat usein melko "perusasuntoja" eli persoonallisuutta ja laadukkaita materiaaleja on turha toivoa. Toisaalta täysin uutta kotia ei mielellään ala heti myöskään remppaamaan oman näköiseksi. Toiveissamme olisikin koti, jonka keittiö olisi purkukunnossa, mutta esim. kylpyhuone olisi remontoitu. Keittiön muokkaisimme mielellämme omia toiveitamme vastaavaksi, eikä lattioiden vaihto tai seinien maalaus tuota ongelmia, mutta kylppärirempat ovatkin sitten jo isompia ja kalliimpia projekteja.

Juuri ennen pääsiäisvieraan saapumista oli siistiä, joten otin kotikuvia.
Olohuoneesta pääsee parvekkeelle.
Pääsiäiskattaus

Onneksi meillä on aikaa seurata rauhassa asuntomarkkinoiden kehittymistä. Yhdessäkään asuntonäytössä ei tullut sellaista "Pakko saada tämä -tunnetta", ennemminkin "Onko ihmisten ahneudella mitään rajaa -olo". Mutta kuten miehelläni on tapana sanoa, ei se ole tyhmä joka pyytää.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Loppuilta - kreisibailausta sekä kimpun ja sukkanauhan heitto

Heti "virallisten" häätanssien jälkeen otimme yhteiskuvia perheidemme kanssa. Minä olisin varmasti unohtanut koko asian, mutta onneksi mieheni huolehti siitä, että kuvat tuli otettua. Häiden jälkeen teetimme ja kehystimme sukulaisille hääkuvan lisäksi myös yhteiskuvat lahjaksi.

Yhteiskuva morsiamen vanhempien kanssa.
Loppuillan ohjelma olikin sitten todella vapaamuotoinen. Taitava dj:mme sai lähes kaikki vieraat tanssilattialle ja tunnelma oli katossa. Jossain vaiheessa muistan ihan pysähtyneeni miettimään, kuinka mahtavat bileet saimme vieraiden avustuksella aikaan ja kuinka hienoa on, että kaikki läheisemme ikään katsomatta pitävät yhdessä hauskaa. Saimme myös jälkeenpäin kiitoksia hyvistä bileistä. Ei siis tullut jäykkiä pönötyshäitä, vaikka ruoka tarjoiltiin pöytiin ja puitteisiin oli panostettu. ;)

Revoltti Oy:n dj Matti oli aivan huippu.

Loppuillan juomatarjoilu.

Rekolan panimon oluet maistuivat vieraille.








Noin 22.30 maissa, ennen valokuvaajan poistumista, oli vielä viimeisen ohjelmanumeron vuoro, kun minä viskasin hääkimppuni ja sulhanen sukelsi mekkoni alle hakemaan sukkanauhaa. Vähän nolostelin tuota sukkanauhan hakua etukäteen, mutta se olikin tosi hauska ohjelmanumero ja tuossa vaiheessa iltaa ei todellakaan jaksanut enää kainostella. ;) Kimppuni nappasi mieheni serkku ja sukkanauhan kaaso R:n kihlattu (häitä odotellessa ;)).

Yleensä heitän "kuin nainen", mutta hääkimpullani onnistuin osumaan kattolamppuun (ks. oranssi nuoli). Onneksi mitään ei hajonnut.

Sukkanauha hakusessa.

Nämä rakkaat tyypit <3: Siskoni (= kaaso P), ystäväni M, kaaso R (kraka päässä), siskoni mies (sukkanauha päässä), sulhanen ja bestman.












Ainiin, meillä oli myös pienimuotoinen "photo booth". Ystäväni olivat askarrelleet hienoja propseja polttareihini, joten halusin ne ehdottomasti esille häihin. Saimme myös selfiekepin lainaan. En panostanut varsinaisen photo boothin koristeluun, vaan propsit sekä selfiekeppi opasteineet olivat sivupöydällä.

Mr and Mrs M.
Myös minä bailasin omissa häissäni sen sijaan, että olisin istunut sivistyneenä ja mekko sekä tukka ojennuksessa koko illan kuten prinsessan kuuluisi. ;) Jossain vaiheessa iltaa olin hieman huonovointinen, ei liiallisen viinin, vaan varmaankin pitkän päivän ja jännityksen takia. Olo onneksi koheni ja pystyin palaamaan tanssilattialle pomppimaan. Pura Lopezin korkkarini tosin vaihdoin jo hyvissä ajoin matalampiin.

Tässä vedetään henkeä bileiden lomassa ja esitellään äidille sormusta.
Hääbileiden musiikki oli ysärihenkistä, ja viimeisenä hitaana kuultiin Rednexin Wish you were here. Annoimme dj:lle melko vapaat kädet musiikin suhteen, mutta toivoimme kuulevamme illan aikana Faithlessin Insomnian, joka oli ensimmäinen biisi, jota tanssimme yhdessä sinä iltana, kun tapasimme.

Nyt olemmekin päässeet jo melkein hääpäivämme loppuun asti. Seuraavaksi vielä pari sanaa jatkoista sekä hääyöhotellistamme.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Minun arkipäiväni

Kello herättää klo 6.30-6.40. Torkutan vähintään 10 minuuttia, usein 20. Viimeistään seitsemältä kampean itseni sängystä ylös ja huojun unenpöpperöisenä yläkertaan. Pesen kasvot ja hampaat, meikkaan ja suoristan hiukset. Palaan takaisin alakertaan valitsemaan vaatteita.

Philipsin sarastusvalo herättää arkiaamuisin.
Puettuani palaan keittiöön ja mittaan kaurapuuron kulhoon. Puuron valmistuessa mikrossa, ruokin kissan. Lisään puuron joukkoon esim. pakastemustikoita/-puolukoita ja pari lusikallista turkkilaista jogurttia. Nautin aamiaisen vesilasillisen kera.

Jos aamiaisen jälkeen jää aikaa, siivoilen keittiötä, lisään vähän enemmän silmämeikkiä ja putsaan vaatteet kissankarvoista (pieni osa Karvakamua kulkee aina mukanani ;)). Noin klo kahdeksan maissa heitän ulkovaatteet päälle, nappaan laukkuni eteisen pöydältä ja kiiruhdan (yleensä vähän viime tingassa) bussipysäkille, joka on onneksi lähes kotiamme vastapäätä.

Seuraava reilu tunti kuluu yhdistelmässä bussi-metro-bussi. Toisinaan jaksan keskittyä työasioihin matkan aikana, mutta usein vastailen myös esim. edellisen illan WhatsApp/mese-viesteihin ja luen blogeja sekä metrossa kaupunkilehden. Jos olen myöhään liikkeellä, saatan hakea cappuccinon matkan varrelta.

Take away -kahvi kuuluu arjen pieniin luksushetkiin.
Töissä avaan ensimmäisenä tietokoneen ja aikataulun salliessa suuntaan kahvihuoneeseen aamukahville. Työpäivien sisältö vaihtelee kovasti. Toisinaan joutuu aikatauluttamaan päivän tarkasti ja lähes juoksemaan toimiston ja labran väliä ja toisinaan saa viettää koko päivän rauhassa tietokoneella. Pystyn hyvin pitkälle suunnittelemaan itse työpäivieni sisällön, mutta toki kokoukset, seminaarit ja opiskelijoiden ohjaus rytmittävät viikkoa.

Weird science.
Lounasta syön 11-12 maissa ja usein ennen kotiin lähtöä vielä pienen välipalan. Lopetan työt noin klo 17, jolloin olen kotona klo 18 jälkeen. Mieheni on nykyään lähes aina ennen minua kotona, joten hän hoitaa Karvakamun ruokkimisen. Tämä on todella akuutti toimenpide, koska kissa pyörii kahdeksikkoa jalkojen ympäri, eikä päästä henkilökuntaa yksin edes vessaan ennen kuin hänet on muonitettu. :D Jos menemme mieheni kanssa kuntosalille heti töiden jälkeen, niin olemme kotona vasta seitsemän - puolen kahdeksan maissa. Sitten vielä ruokakaupassa käynti, ruoan valmistus ym. kotihommat. Klo 21 alan yleensä jo valmistautua nukkumaan menoon ja yritän olla sängyssä viimeistään puoli yhdeltätoista.

Urheilu pitää pään ja kehon kunnossa.
Arkipäiviin ei jää paljoa ns. omaa aikaa, lähinnä pitkistä työmatkoistani johtuen. Parisuhdeaikaa on kuntosalilla käynnin lisäksi hetki sohvalla kivan tv-ohjelman parissa ja myös ruoan valmistaminen yhdessä, josta olen alkanut pitämään yhä enemmän. Tietokonetta en kotona yleensä enää avaa, vaan selaan ipadia/kännykkää (liikaakin).

Tofuwokkia päivällisenä.
Viikonloput ovat hyvin vaihtelevia. Toisinaan on ohjelmaa jo heti aamusta alkaen ja toisinaan hiljaisempia viikonloppuja, jolloin ehtii touhuta kotona, hoitaa rästihommia, kirjoittaa blogia ja ihan vain olla. Huomaan usein kasaavani liikaa paineita kahdelle vapaapäivälle. Pitäisi muka ehtiä tehdä niin paljon, mutta itse levolle, mikä kait on se viikonlopun pointti, en malttaisi ottaa aikaa.

Viikonloppuaamuihin kuuluu vähän kivempi aamiainen.
Toimiva arki on mielestäni todella tärkeätä, koska sitähän tämä elämä suurimmaksi osaksi on. Tällä hetkellä omassa arjessani rasittaa eniten pitkät työmatkat, mutta toivottavasti tähän tulee jossain vaiheessa muutos. Töissä viihdyn hyvin, vaikka totta kai toisinaan olisi kivampi jäädä kotiin.

Koska tykkään kovasti lukea tällaisia Päivä kanssani -tyylisiä postauksia, haastan myös muut bloggaajat kertomaan ihan tuiki tavallisesta arkipäivästään. :) 

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Jet lag ja teknisiä ongelmia

Heips pitkästä aikaa!

Palasin maanantaina työmatkalta rapakon takaa ja tämä viikko on mennyt totutellessa tähän aikavyöhykkeeseen. Tälläkin hetkellä olo on tokkurainen ja voisin vaan nukkua koko päivän. Pitää kuitenkin yrittää sinnitellä hereillä, jotta normi rytmi palautuisi pikkuhiljaa.

Toinen syy blogihiljaisuuteen on se, että menin päivittämään Microsoft-tilini suojaustiedot (sähköpostiosoitteen) sillä seurauksella, että Onedrive ei enää pelitä. Olen käyttänyt paljon Lumia-puhelimellani otettuja kuvia blogissa, mutta nyt en siis pääse niihin enää helposti käsiksi.

Tässä joitakin kuvia aurinkoisesta Kaliforniasta. Matka Trump-landiaan vähän jänskätti, mutta selvisimme kuitenkin hieman kaoottisesta maahantulosta. Tosin automaatilla tekemääni maahantulotarkastusta ei jostain syystä hyväksytty, vaan jouduin vielä jonottamaan "kuulusteltavaksi" (kysyivät vain, mihin olen menossa ja kauan viivyn).

San Franciscosta löytyy toinen toistaan upeampia taloja sekä maisemia.

Pier 39 ja rennot pötkylät. Olisikohan Merileijonan elämä kivaa. Köllöttelisi vaan auringossa...

Ei ihan selvitty Golden Gatelle asti, mutta hienolta näytti kauempaakin katsottuna.

Jännittävä kulkuväline, jota oli tottakai testattava.

Talorakkaus <3

Luonto oli aivan omaa luokkaansa.

Punapuumetsässä.

Nuuksio kalpenee tämän luonnonpuiston rinnalla.

Kalle Kalkkarokäärme Kaliforniasta paistatteli päivää polun varrella.
Töissä on pari viikkoa vielä melkoista hässäkkää, mutta sitten toivottavasti helpottaa. Kunpa tänne Suomeenkin tulisi jo pian ihan oikea kevät. Ei siis enää yhtäkkisiä räntäsateita, please. ;)

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Osta mun mekko

Häämekkoni vannehameineen ja huntuineen viedään tänään käytettyjä hääpukuja myyvään Lovebirds -liikkeeseen. Mekko on Susanna Rivieri Sposa -merkkinen ja kavennettu noin kokoon 34-36. Mekkoon on vaihdettu värillinen vyö, mutta alkuperäisen saa helposti ommeltua takaisin. Selkä on avonainen, mutta ei täysin paljas. Parasta puvussa on mielestäni kaunis pitsikirjailu sekä upea laahus.






maanantai 6. maaliskuuta 2017

Puoli vuotta naimisissa

Viime perjantaina meillä tuli täyteen tasan puoli vuotta avioparina. Juhlistimme kuluneita kuutta kuukautta Primulan herkullisella brunssilla. Sunnuntaina oli ihanan aurinkoinen päivä ja mieli oli korkealla viimeistään yhden bellinin ja ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen.



Aika menee kyllä hurjaa vauhtia ja ennen kuin huomaammekaan, koittaa jo ensimmäinen hääpäivämme. Sitä ennen on kuitenkin vielä luvassa kaikkea kivaa, kuten kesälomamatka, joka suuntautuu näillä näkymin Japaniin. Vähän epäröimme vielä, miten pärjäämme Japanissa pelkällä enkulla, joten jos teillä lukijoilla on kokemuksia Japanissa matkailusta, niin kuulisin niistä mielelläni.

En koe, että elämämme olisi muuttunut radikaalisti avioliiton myötä, mutta ehkä olemme vielä entistä läheisempiä ja yhteenkuuluvuuden tunne on voimistunut. Arki rullaa omalla painollaan ja sitähän tämä elämä enimmäkseen on, arkea. Siitä tulikin mieleeni, että minulla on luonnoksissa postaus omasta tavallisesta arkipäivästäni, jonka ehkä julkaisen jossain vaiheessa. Nyt olen vielä vähän kahden vaiheilla sen suhteen, että kiinnostaako ketään. :D

Aurinkoisia alkukevään päiviä teille!

perjantai 24. helmikuuta 2017

Take my hand, take my whole life, too

Illallisen loppupuolella Keltaiseen saliin oli tuotu kauniinsävyisiä juhlavaloja luomaan tunnelmaa ja kakku sekä kahvit oli korjattu pois. Seuraavaksi olisi vuorossa häävalssi. Jännitin tanssimista etukäteen ja pari viikkoa ennen häitä stressasin sitä, että emme olleet harjoitelleet valssia yhdessä. Onneksi ei tarvittu kuin parit harkat huomataksemme, että kyllä tämä sujuu ihan tarpeeksi hyvin. Tanssin vuoron tullessa, en enää oikeastaan muistanut edes jännittää. Laahukseni ei oikein pysynyt ylhäällä, joten vähän piti varoa, etten astunut sen päälle, mutta muuten kaikki meni hienosti. Häävalssimme oli Elvis Presleyn Can´t help falling in love.

Häävalssin jälkeen minä tanssin isäni kanssa ja sulhanen äitinsä kanssa Johann Straussin Vienna Waltzin. Sitten vaihdettiin taas tanssipartneria ja minä tanssin sulhasen isän kanssa ja sulhanen minun äitini kanssa Elton Johnin Can you feel the love tonight -kappaleen. Valssahtavia kappaleita olimme valinneet yhteensä viisi, joihin lukeutuivat edellä mainittujen lisäksi Dean Martinin That´s amore ja Stellan Vie mua. Mielestäni häissämme oli tarpeeksi perinteiseen valssaamiseen sopivia kappaleita, jotta kaikki halukkaat pääsivät paritanssien pyörteisiin, mutta menevämmästä meiningistä nauttivat eivät täysin tylsistyneet. Seuraavaksi alkoikin vähän menevämpi musiikki, mikä ei iloksemme pysäyttänyt edes vanhempia vieraita, mutta tästä lisää myöhemmin. :)

Kaikki postauksen kuvat ovat Henri Juvosen ottamia. Ethän kopioi kuvia.