Multitaskaajan tunnustuksia

Tiedättehän sen tunteen, kun syventyy johonkin äärimmäisen kiinnostavaan asiaan niin täysillä, että tunnit vain hujahtavat? En minäkään. Tätäkin tekstiä aloittaessani selasin samalla facebookia, etsin kotiin uusia julisteita Deseniolta, pinnasin Pinterestissä, luin erästä blogia, söin lounasta ja tein vähän töitä. 

Mistä tämä multitaskausmania sitten johtuu? Ei tarvitse olla neurologi löytääkseen yhteyden keskittymisongelmien ja sosiaalisen median välillä. Facebook, Pinterest, Instagram ym. tarjoavat aivoille nopeita palkintoja jokaisesta klikkauksesta. Työpäivän aikana somen sijasta keskittymiskykyä häiritsevät sähköposti, käytävältä kantautuvat äänet ja ylipäätään se, että on monta asiaa yhtä aikaa meneillään (kaksi näyttöä täynnä välilehtiä = normipäivä). Myös tiedon määrä ja lähes rajaton saatavuus pistävät pollan sekaisin töissä ja vapaa-ajalla. Olen esimerkiksi monta kertaa päättänyt alkaa opettelemaan valokuvausta, kuvien muokkausta ja graafisten työkalujen käyttöä, mutta rajattomien mahdollisuuksien äärellä on vaikea saada otetta mistään. Niinpä palaan selaamaan facebookia.

Kesällä someriippuvuus onneksi lievenee, kun kännykän tuijottamisen sijasta pihatyöt, pyörälenkki tai kirjan lukeminen parvekkeella houkuttelevat enemmän. Helatorstai tarjosi oivan tilaisuuden minilomalle, joten suuntasimme Turkuun Radisson Blu Marina Palace -hotelliin. Säät suosivat perjantaina, joten vietimme päivän kaupungilla kävellen ja terasseilla istuskellen. Sushi-lounasta söimme tunnelmallisessa Kauppahallissa ja jälkkäriksi kelpasivat Piece of caken herkulliset leivokset. Illallista nautittiin Gustavo-ravintolassa.

Kollaasit tein PicMonkeylla, joka on tarpeeksi helppokäytöinen olemattoman keskittymiskyvyn omaavalle.

Pitkän viikonlopun mahdollistama kotimaanmatka on kiva sekä helppo irtiotto arjesta, jonka voimin ehkä jaksaa taas sinne kesälomaan asti. Päädyin muuten lopulta tilaamaan jopa viisi julistetta Deseniolta. Näistä lisää sitten, kun saapuvat.

Mitä blogeja luen

Hääblogisuosikkini löytyvät blogini sivupalkista. Tässä tosin ei välttämättä ole kaikki seuraamani hääblogit, koska olen laiska päivittämään listaa. Nyt häiden jälkeen hääblogien lukeminen on luonnollisesti jäänyt hieman vähemmälle, joten ajattelin kertoa muista blogeista, joita luen/olen lukenut. Toisinaan tuntuu siltä, että on todella vaikea löytää juuri omantyylisiä blogeja, mutta sitten kun onnistaa, niin saattaa ahmia kaikki postaukset yhden viikonlopun aikana. Millä kriteereillä sitten valitsen ne blogit, joita jään seuraamaan? Tämä on aika vaikea kysymys, koska todella paljon on kiinni itse bloggaajasta. Vaikka periaatteessa haluaisin lukea blogeja, joiden kirjoittaja on suunnilleen saman ikäinen kuin minä, samanlaisessa elämäntilanteessa ja mieluiten myös koulutustaustaltaan samaistuttava, toisinaan jokin aivan erilainen blogi saa koukkuun.

Kuvituksena random-otoksia toukokuulta.

Vappubrunssia nautittiin lasitetun parvekkeen lämmössä villasukat jalassa.

Ensimmäiset blogit, joita aloin lukemaan, olivat Sisustus ja sepustus sekä All you need is white. Ensimmäinen blogi, johon jäin pahasti koukkuun oli nyt jo valitettavasti blogiuransa lopettanut All I ever wanted is here. Tämän hetken suosikkeihin lukeutuvat Noora & Noora, Dear moments and me, Sarkasmia ja shampanjaa sekä Sara Parikka. Tykkään lukea eniten lifestyleblogeja, mutta sisustusaspektikin on plussaa. Sisustusblogeista eniten omaa visuaalista silmääni miellyttävät Valkoinen harmaja, Home via Laura sekä Syyskuun kuudes.

Sitten on vielä joitakin blogeja, joita en seuraa aktiivisesti, mutta käyn toisinaan vilkaisemassa. Nämä blogit kuuluvat ns. Naistenlehtikategoriaan eli sisältö on erittäin siloteltua ja mainos-/yhteistyöpainotteista. Tekstisisältö on usein köykäistä eikä bloggaajan oma persoona tai oikea elämä välity niin paljon, että häneen voisi samaistua, mutta toisinaan on kiva käydä katselemassa kauniita kuvia "Mikä-mikä-maasta".

Aloitimme parvekeaamiaiskauden säästä huolimatta.

Olen myös melko tarkka seuraamieni blogien tekstin laadusta. Kaikkien pilkkujen ei todellakaan tarvitse mennä oikealle paikalle eikä puhekielisyys vähäisessä määrin haittaa, mutta tekstin on oltava loogista ja helposti ymmärrettävää.

Grand Champagne -messuilla.

Pidän blogeista, joista välittyy sopivan rento asenne elämään ja kyky itseironiaan. Mielelläni luen myös syvällisempiä pohdintoja elämästä, mutta ymmärrän kyllä, että moni ei halua jakaa kaikkein henkilökohtaisimpia asioita blogissaan.

Tastingissä samppanjamessuilla.

Sanomattakin lienee selvää, että nämä ovat ainoastaan omia mielipiteitäni, enkä väitä itse pystyväni bloggaajana samaan kuin mitä "vaadin" seuraamiltani blogeilta. Jokainen blogi on kirjoittajansa näköinen ja arvokas sellaisenaan. Itse haluaisin kehittyä bloggaajana ja varsinkin valokuvaajana. Liian helposti käytän kännykän kameralla otettuja heikkolaatuisia kuvia, kun taloudesta löytyy myös se järjestelmäkamera.

Loppuun vielä leivonnan ystäville blogivinkki. Ystäväni kirjoittelee Saksasta käsin herkullisia reseptejä sekä yleisesti elämästä Koti Saksassa, sydän Suomessa -blogiinsa.

Otan myös mielelläni teiltä vastaan vinkkejä varsinkin uusista kivoista blogeista. Blogiani voi muuten nykyään seurata myös Blogit.fi -palvelun kautta (klik) Bloglovinin lisäksi.

Ajatuksia asumisesta

Monille häät tarkoittavat myös muita suuria muutoksia elämässä, kuten ensimmäisen oman asunnon ostoa ja remontointia. Meidän ei pitänyt toimia näin, mutta kummasti vaan kevään tullen Oikotie ja Etuovi alkoivat houkuttelemaan. Mies on yleensä ollut meillä se järjen ääni, joka on miettinyt tarkasti, mitä tässä elämän- ja maailmatilanteessa kannattaa tehdä. Tosiasiahan on, että asuntojen hinnoissa on paljon ilmaa, korot voivat lähteä nousuun, eikä minun ammatissani ole varmuutta töiden jatkuvuudesta. Tällä kertaa kuitenkin mies vaikutti vielä innostuneemmalta asunnon vaihdosta kuin minä, joten päädyimme parina viikonloppuna kiertämään asuntonäyttöjä.

Taustaksi, että mehän olemme asuneet kohta jo viisi vuotta asumisoikeusasunnossa. Kotimme on uudiskohde eli olemme ensimmäiset asukkaat. Saimme siis muuttaa täysin uutuutta kiiltelevään kotiin, jossa kaikki sotkut ovat omia. Olinkin hieman ihmeissäni siitä, millaisessa kunnossa suurin osa myytävistä asunnoista oli ja millaista hintaa niistä silti pyydettiin. Vierailimme yhteensä neljässä 80-luvulla valmistuneessa rivitalossa, joista suurin osa olisi pitänyt remontoida lattiasta kattoon, jotta ne olisivat vastanneet omia (aika tiukkoja) asumiskriteereitäni. Viides kohde oli ulkoisesti aivan unelma moderni erillistalo, mutta kohteessa oli onnistuttu hukkaamaan neliöt sillä seurauksella, että muutamaa neliötä nykyistä asuntoamme suurempi talo vaikutti paljon ahtaammalta. Hintaluokka oli suunnilleen sama kuin pommin tarpeessa olevilla kasarikämpillä, mutta alue huomattavasti edullisempaa.

Meidän koti rakennusvaiheessa.

Kun päätimme muuttaa asumisoikeusasuntoon, kuulin useammaltakin taholta ihmettelyä, miksi emme maksa samoilla kuukausikuluilla omaa asuntoa pois. Suomalaisilla on hirveän pinttynyt mielikuva siitä, että asunto olisi sijoitus. Näin on ehkä joskus ollutkin, mutta ei valitettavasti enää. Tosiasiahan on, että asunto ei ole automaattisesti sen arvoinen, kuin mitä siitä on maksettu. Arvo toteutuu vasta sitten, kun uusi ostaja on suostunut maksamaan sen summan, mitä omistaja pyytää. Onko siis järkevää sitoa kaikkia säästöjään asuntoon? Muutenkin on mielestäni todella kummallista, että asunnosta pitäisi saada voittoa sen jälkeen, kun sitä on ensin kulutettu useampia vuosia. Eli arvon pitäisi nousta, vaikka kunto laskee ja ikä nousee.

Omaan pihaan kun tottuu, ilman ei enää pärjää.

Don´t get me wrong, mekin varmasti liitymme vielä asuntovelallisten (iloiseen?) joukkoon, mutta en haluaisi ottaa stressiä siitä, saammeko asunnosta omamme pois jonain päivänä, vaan haluan löytää meille kodin, jonka voi huoletta muokata juuri omia unelmia vastaavaksi. Aso-kämpissä on nimittäin se huono puoli, että remonttimotivaatiota on vaikea löytää, koska asunto ei ole, eikä tule ikinä olemaan, oma. Itseasiassa olisimme halunneet tehdä omalla kustannuksella muutamia muutostöitä asuntoomme rakennusvaiheessa, mutta muutosten deadline oli jo mennyt umpeen (siitäkin huolimatta, että asunnon valmistuminen myöhästyi melkoisesti). Aso-yhtiöistä jotenkin myös huokuu tietynlainen välinpitämättömyys tai ainakin oletetaan, että asukkaat eivät ole kiinnostuneet tekemään asumismukavuutta kohentavia parannuksia, huolehtimaan taloyhtiöstä ja esim. muodostamaan taloyhtiön hallitusta.

Luulen, että vuokra-/aso-/omistusasumisessa kokonaiskustannukset ovat suunnilleen samaa luokkaa eli sen, mitä maksaa vuokranantajalle/aso-yhtiölle, maksaa myös pankille korkoina, asunto-osakeyhtiölle vastikkeena, korjauskuluina jne. Ainoa mahdollisuus tienata on silloin jos on onnistunut ostamaan juuri oikealla hetkellä, kun hinnat ovat alhaalla tai valitsemaan alueen, minne kaikki haluavat tulevaisuudessa muuttaa. Huom! Puhun nyt ainoastaan pääkaupunkiseudun tilanteesta. Maakunnissa, missä asunnot ovat lähes puoli-ilmaisia, oman asunnon hankkiminen on varmasti kannattavampaa kuin vuokralla asuminen, tosin eteenpäin myyminen voi olla vielä haastavampaa.

Lasitetulla parvekkeella viihtyvät ihmiset ja elukat.

Olen vahvasti koti-ihminen ja kaunis, siisti sekä harmoninen koti on minulle erittäin tärkeä asia. Olen asunut elämäni aikana kahdessa uudiskohteessa, joten minun on vaikea hahmottaa sitä potentiaalia, mitä monissa vanhoissa asunnoissa on. Uudiskohteiden ongelma taasen on se, että ne ovat usein melko "perusasuntoja" eli persoonallisuutta ja laadukkaita materiaaleja on turha toivoa. Toisaalta täysin uutta kotia ei mielellään ala heti myöskään remppaamaan oman näköiseksi. Toiveissamme olisikin koti, jonka keittiö olisi purkukunnossa, mutta esim. kylpyhuone olisi remontoitu. Keittiön muokkaisimme mielellämme omia toiveitamme vastaavaksi, eikä lattioiden vaihto tai seinien maalaus tuota ongelmia, mutta kylppärirempat ovatkin sitten jo isompia ja kalliimpia projekteja.

Juuri ennen pääsiäisvieraan saapumista oli siistiä, joten otin kotikuvia.

Olohuoneesta pääsee parvekkeelle.

Pääsiäiskattaus

Onneksi meillä on aikaa seurata rauhassa asuntomarkkinoiden kehittymistä. Yhdessäkään asuntonäytössä ei tullut sellaista "Pakko saada tämä -tunnetta", ennemminkin "Onko ihmisten ahneudella mitään rajaa -olo". Mutta kuten miehelläni on tapana sanoa, ei se ole tyhmä joka pyytää.

Kiitoskortit ja kuulumisia Argentiinasta

Sain kiitoskortit postiin juuri ennen kuin jätin kylmenevän Suomen taakseni. En olekaan tainnut mainita, miten jaoimme hääkuvat vieraillemme. Loin salatun facebook-ryhmän, minne lisäsin kaikki vihkimisestä ja hääjuhlasta otetut kuvat omiin kansioihinsa (siis ihan kaikki ilman minkäänlaista sensurointia ;)). Potretit lisäsin vasta sen jälkeen, kun vieraamme olivat saaneet kiitoskortit. Muutamille vieraille, jotka eivät ole facessa, lähetän sähköpostitse saman linkin, jonka saimme valokuvaajaltamme.

Kirjekuoret ja postimerkit ovat samoja, joita käytin hääkutsuillemme. Noiden helmiäiskirjekuorten valmistus tuossa koossa oli itseasiassa lopetettu, mutta onnistuin löytämään juuri sopivan määrän Espoon keskuksen Sinellistä. Osoitteet tulostin jälleen valmiille tarra-arkeille. Olin tarkoituksella säästänyt osoitteet sisältävän word-tiedoston, jonka tein hääkutsujen lähettämistä varten.

Saavuin tänne Buenos Airesiin keskiviikkona reilun 20 tunnin matkan jälkeen. Minun piti lähteä matkaan jo lauantaina, mutta koska sairastuin enterorokkoon, jouduin siirtämään lentoja. Onni onnettomuudessa oli, että koska kone oli niin täynnä, minut oli siirretty business-luokkaan.

Miltä sitten tuntui jättää tuore aviomies Suomeen ja matkustaa yksin toiselle puolelle maapalloa? Noh, alkuun ihan hirveältä. Lähtöpäivänä olin tosi itkuherkkä (itkeskelin jo monta päivää ennen lähtöä) ja oven sulkeminen takana tuntui todella pahalta. En ole ikinä ennen kokenut niin voimakasta surua joutuessani eroon toisesta ihmisestä ja luulen sen johtuvan siitä, että emme ole suhteemme aikana olleet kuin noin pari viikkoa erossa ja myös siitä, että vasta lähtiessä oikeasti ymmärtää, miten hyvän elämän joutuu jättämään taakseen ja kuinka paljon on menetettävää.

Mutta turhat draamat sikseen. Olen viihtynyt yllättävän hyvin täällä lämpimässä Buenos Airesissa (yli 30 astetta jo parina päivänä), työt ovat sujuneet ja olen ehtinyt jo muutaman päivän aikana kokemaan ja näkemään vaikka mitä (minulla on todella mukavat paikalliset oppaat täällä). Yhteyden pitäminen Suomeen on hieman hankalaa viiden tunnin aikaeron takia, mutta tänään onnistuimme puhumaan mieheni kanssa WhatsApp-puhelun ja sähköposteja lähettelemme lähes päivittäin.

Seuraavaksi yritän ehtiä kirjoittamaan vihkimisestä. Kivaa alkavaa viikkoa teille sinne ilmeisesti kovin talviseen Suomeen. :) 

Miltä nyt tuntuu?

Ennen kuin menen yksityiskohtaisemmin hääpäivän tapahtumiin, haluan kertoa häiden jälkeisistä fiiliksistä. Meidän häistähän on, uskomatonta kyllä, kohta jo kuukausi aikaa!

  Kotona on taas viihtynyt häämatkan jälkeen.

                                        
Heti häiden jälkeisenä aamuna totesimme tuoreen aviomieheni kanssa, että vaikka monesti olemme kuulleet, että naimisiin meno ei oikeasti muuta mitään, oli silti jotenkin erilainen ja erityinen olo. Minulla tuo olo on osittain jatkunut vielä arkeen paluun jälkeen ehkä senkin takia, että sukunimen muuttuminen ja siihen liittyvät toimenpiteet ovat säännöllisesti muistuttaneet, että jokin on toisin. Lisäksi se, että mieheni kutsuu minua vaimoksi, tuntuu edelleen kivalta vatsanpohjassa.

Osa onnittelukorteista.

                                         
Olen miettinyt aika paljon hääpäivää. Kaikki meni hämmästyttävän hyvin, mutta koska kyseessä oli tosi iso asia, yksityiskohdat ovat luonnollisesti pyörineet mielessä. Osittain on ehkä pientä haikeuttakin ilmassa siitä, että nuo kauniit juhlat ovat nyt takanapäin. Toisaalta olen myös helpottunut, koska stressiltäkään ei häitä suunnitellessa pysty välttymään. Minulla on todella paha taipumus ylianalysointiin, joten olisin voinut jopa arvata, että hääpäivä tulee vatvottua läpi jokaiselta kantilta. Mutta lopputulema onneksi on, että meillä oli tosi hieno päivä, jota voimme hyvillä mielin muistella jatkossa.

I love syksy.

Häämatkalta palattuamme olen nauttinut arjesta taas ihan uudella innolla. Rakastan syksyä, joka aiheuttaa minussa aina jonkinlaisen sisustusvimman. Häiden jälkeen teki myös mieli karsia tavaroita, vaikka meille ei jäänytkään röykkiöittäin hääkrääsää nurkkiin lojumaan. Itseasiassa käytin häistä jääneitä valokuvakehyksiä ja muuta rekvisiittaa kodin sisustamiseen.

Purkki herkkubuffasta ja pullonkorkit pöytäkoristeista.

                                        
Haluan nauttia nyt mahdollisimman paljon kotona olosta myös sen takia, että aika tasan kuukauden päästä lähden töihin Argentiinaan ja palaan vasta vähän ennen joulua. Syksyiset koti-illat aviomiehen kanssa sohvan nurkassa ovat siis todella tervetulleita, sillä ikävä tulee olemaan kova.

Täydellinen häälahja hyvän kahvin ystäville.

                                         
Olen miettinyt myös sitä, miltä häiden jälkeen "kuuluisi" tuntua. Osa morsiamista leijuu vaaleanpunaisessa rakkauden kuplassa vielä pitkään häiden jälkeen. Osa potee hää-ähkyä, jolloin mikään häihin liittyvä ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Osa jopa masentuu kun pitkään suunniteltu päivä on yhtäkkiä ohi ja tuntuu siltä, että ei ole enää mitään, mitä odottaa. Osa jatkaa arkea niin kuin ennenkin. Olenkin tullut siihen aika itsestään selvään lopputulokseen, että tässäkään asiassa ei ole väärää tapaa niin kauan kuin ei tosissaan kadu naimisiinmenoa. ;)

Olisi kiva kuulla, miten muut jo häitään viettäneet ovat kokeneet häiden jälkeisen ajan? Ainiin, yksi asia, miltä ei näköjään pysty välttymään, on häiden jälkeinen sairastuminen. Mies (ja kissa!) olivat kipeinä viime viikolla ja itse olen kantanut kaktusta kurkussa koko tämän viikon. Huomenna olisi tarkoitus ajaa Fiskarsiin lähiruokamarkkinoille, joten toivon, että olo on silloin jo parempi.

Kivaa viikonloppua! Lupaan, että seuraavaksi päästään itse asiaan eli hääpäivään. :)

P.S. Blogger on jostain syystä hävittänyt hääblogilistani tuosta sivupalkista. Sairaan ärsyttävää, mutta yritän korjata asian asap.

Rakkaus - Mitä tapahtuu huomenna?

Suureksi ilokseni sain kesälukemiseksi viestintätoimisto Ellun Kanojen Mitä tapahtuu huomenna rakkaudelle -kirjan. Kiitos paljon!

Jo kirjan ulkomuoto miellytti minua suuresti. Sisältä löytyy tunnettujen yhteiskunnallisten vaikuttajien tulkintoja rakkaudesta mm. yhteiskunnan, kulttuurin, perheen, parisuhteen ja ajan näkökulmasta. Kirjan lopusta löytyy myös vinkkejä matkoista, elokuvista, musiikista, ruuasta ja juomasta.

Heti ensimmäisen kirjottajan tuotos "Rakkaus syntyi savannilla" sai minut vakuuttuneeksi siitä, että olen juuri oikeata kohderyhmää tälle kirjalle. Tiedekolumnisti Susanne Björkholmin teksti sai tämän biotieteilijän myhäilemään tyytyväisenä.

"Perusnisäkäsmeininkiin kuuluu yleensä urosten joko symbolisesti tai faktisesti verinen kilpailu naaraasta, jonka päätteeksi voittaja parittelee - ja lähtee kipinkapin pois. Ihmiset taas tuppaavat nyhjäämään toistensa seurassa vuositolkulla parittelun jälkeenkin. Se, mikä pitää ihmisparin kasassa, on tunne nimeltä rakkaus ja perimmäinen syy sen olemassaoloon on tämän tarinan aihe."

Näinhän se on. Rakkaus on evoluution tuote, kemiallisten reaktioiden sarja, jonka perimmäinen tarkoitus on ollut jälkeläisten hengissä pitäminen. Mielestäni se ei kuitenkaan tee rakkaudesta yhtään vähempää romanttista tai merkityksellistä. Itse löydän kaoottisessa maailmassa paljon lohtua siitä, että asiat voi selittää myös järjellä ja tieteellisillä faktoilla. 

"Rakkauden eri vaiheille on aivoissa omat valmiit ohjemistonsa, jotka sinne on koodannut luonnonvalinta."

Mielestäni rakastuminen on huumaa, mutta rakkaus on valinta ja sen eteen on tehtävä töitä. On biologinen fakta, että ensihuuma ei kestä ikuisesti. Sen jälkeen on jokaisen oma valinta, miten paljon haluaa tehdä töitä suhteen eteen. On myös tunnistettava, milloin vaivannäkö kannattaa ja milloin ei.

"Jos minulta kysytään, mitä on rakkaus, niin se on jotain sellaista mitä näin vieressäni tavallisena arki-iltapäivänä. Ei tarvittu kynttilöitä eikä viuluja. Kaksi rakkauden pitkänmatkalaista riitti, yksi katse, yksi kosketus, yksi hymy."

Rakkaus ei ole helppoa, koska oma puoliso on ikään kuin sijoitus. Häneen suhtautuu paljon vakavammin kuin esimerkiksi ystäviin, koska hän on oma valinta, sijoitus tulevaisuuteen, mutta toisaalta myös itsenäinen yksilö heikkouksineen ja vahvuuksineen.

"Hyväksyn puolisoni sellaisena kuin hän on. Ymmärrän, että olemme kaksi erillistä ihmistä ja että hänen tekemisensä ovat hänen tekemisiään, eivät minun."

Kaikkein vapauttavinta onkin oppia hyväksymään ja jopa rakastamaan myös niitä pieniä oikkuja ja ärsyttäviä ominaisuuksia, joita meissä kaikissa on. Unelmien prinssi on liian suuri vaatimus, varsinkin jos ei itse ole prinsessa. ;)

"Jykä ei ole mikään one size fits all. Hän inhoaa työntekoa ja keskiluokan ahdasta mielenmaisemaa. Hän kuorsaa niin, että minun on nukuttava toisessa huoneessa teollisuuskuulosuojaimista huolimatta. Hänestä putoilee joka paikkaan kolikoita, muttereita, paperilappuja ja tulitikkuja. Mutta mitä se sitten haittaa?"

Itselleni tunne tasa-arvoisesta parisuhteesta on todella tärkeä. Tasa-arvon ei mielestäni tarvitse olla sitä, että nainen vaihtaa auton renkaat ja mies hoitaa lapset. Kotityöt on järkevää jakaa vahvuuksien ja mielenkiinnon mukaan. Pääasia on, että molemmat tekevät suunnilleen yhtä paljon töitä (en tarkoita tässä palkkatyötä) yhteisen kodin ja yhteisen perheen hyväksi, jotta kumpikaan ei katkeroidu tai heittäydy marttyyriksi. Itselleni myös taloudellinen riippumattomuus on tärkeätä, mutta ymmärrän kyllä, että kaikissa elämäntilanteissa se ei välttämättä ole mahdollista.  

"Rakkaus on sellaisten ylellisyyttä, joiden leipä ei ole puolisovalinnasta kiinni. Kiitos esiäitieni tasa-arvotyön, saan minä ottaa kenet tahdon, eikä sen suurempaa vapautta olekaan. Minulla on oma ura, tila ja pankkitili, enkä tarvitse miestä muuhun kuin rakastettavaksi."

Rakkaus on aivan järkyttävän suuri riski. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu huomenna. Kukaan ei voi varmasti sanoa, että eroa ei tule tai, että eletään yhdessä vanhainkotiin asti. Emme voi tietää. On vain otettava riski ja todettava päivä toisensa jälkeen, että edelleen se kannattaa.

"Entä mitä tapahtuu huomenna rakkaudelle? No en kyllä yhtään tiedä. Voi olla, että on hyvä päivä ja hormonit hyrräävät suhteellisen tyydyttävästi, kukaan ei pahemmin kiukuttele, eikä kukaan kuole."

Mutta toisaalta..

"Tulevaisuudessa vain samppanja ja rakkaus ovat varmoja sijoituskohteita: Samppanjan juominen ehkäisee dementiaa. Rakkaus auttaa unohtamaan kaiken."

Kaikki kirjasta saadut tuotot lahjoitetaan HelsinkiMissiolle. Voit lukea lisää HelsinkiMission tarkoituksesta täältä. 

Simple things, where have you gone

Meillä tuli 3.12. täyteen 10 vuotta yhteistä taivalta. Juhlistimme päivää matkustamalla muutamaksi päiväksi Wieniin. Matkan tarkoituksena oli päästä hetkeksi irti arjen suorittamisesta, joten emme suunnitelleet reissua yksityiskohtaisesti. Halusin nähdä joulumarkkinat, hankkia kotiin joulukoristeita ja ostaa ehkäpä ensimmäiset joululahjat. Lisäksi minua kiinnosti huvipuisto sekä eläintarha ja tietysti halusin käydä herkuttelemassa sitä alkuperäistä Sacher-kakkua.





Kymmenen vuotta on mielestäni mennyt aivan hujauksessa. Olemme kasvaneet yhdessä parikymppisistä opiskelijoista jo lähes aikuisiksi (toivon, että emme ikinä aikuistu kokonaan). Vieläkin opimme toisistamme uutta eikä kyllästymisestä ole merkkejä, vaikka arki rullaakin hyvin samalla kaavalla. Toimiva arki onkin ehkä yksi suhteemme vahvuuksista.

Pienet asiat ovat elintärkeitä. Isommat tapahtumat, kuten yhteiset reissut, piristävät arjen keskellä. Matkalla ehtii keskittyä enemmän kumppaniinsa, kun pölynimuri ei huhuile siivouskaapissa, kauppareissu ei kiristä pinnaa eikä työpäivän jälkeinen väsymys paina.

 

En kirjoita Wienin reissustamme yksityiskohtaista matkakertomusta, koska edellisetkin ovat vielä kesken. Totean vain, että matka oli kaikin puolin todella onnistunut ja sää oli aivan mahtava. Joulumyyjäisiä oli tähän aikaan vuodesta runsaasti, ja löysimmekin kotiin vietäviksi ihania käsinmaalattuja lasisia joulupalloja, jotka ihme kyllä säilyivät ehjinä lentomatkasta.

Myyjäisten lisäksi kävimme mm. romanttisella hevoskärryajelulla, viinitastingissä, kuuden ruokalajin illallisella, harhailemassa Schönbrunnin linnan mailla, eläintarhassa sekä pikaisesti Prater-huvipuistossa. Maistoin myös ensimmäistä kertaa paahdettuja kastanjoita sekä punssia (omena- sekä appelsiinipunssia).

Muistelimme matkan aikana myös hieman menneitä. Totesimme olevamme kiitollisia siitä, että olemme saaneet reissata ja nähdä maailmaa yhdessä. Itse jäin vielä pohtimaan, miten paljon elämä onkaan muuttunut näiden kymmenen vuoden aikana ilman, että on tapahtunut mitään dramaattisia muutoksia. Elämä oli aika paljon yksinkertaisempaa silloin, kun molemmat vielä opiskelimme ja saatoimme hyvin viettää koko päivän miehen "poikamiesboksissa" telkkua tuijottaen, välillä raahautuen läheiseen kebab-ravintolaan hakemaan ruokaa. :D Harrastimme toisinaan myös koko päivän tai jopa viikonlopun kestäviä leffamaratoneja.

Olemme molemmat melko velvollisuudentuntoisia ja työelämä on tuonut mukanaan vielä lisää velvollisuuksia korostaen varsinkin omaa pedanttia luonnettani. Olen aikamoinen suorittaja, joka haluaa optimoida ajankäyttönsä ja joka ahdistuu helposti, jos ei ole mitään omasta mielestäni järkevää tekemistä. Olisi kiva oppia taas nauttimaan yksinkertaisista asioista.

Noh, jos hyvin käy, ehkäpä palaamme viimeistään eläkeiässä taas pikaruoan ja leffamaratonien pariin.;) Toivon, että seuraavat kymmenen vuotta tuovat meille lisää elämyksiä, yhteisiä matkoja ja niitä pieniä yksinkertaisia nautintoja.   

Tasapainoilua

Tämä aihe ei liity pelkästään häihin, mutta on pyörinyt mielessäni tiuhaan lähiaikoina. Nimittäin tasapainon löytäminen toisinaan kiireiseltä tuntuvaan elämään. Mainittakoon heti alkuun, että en oikeasti ole kovinkaan kiireinen. Meillä ei ole lapsia ja vaikka joudun aika ajoin tuomaan töitä kotiin/viipymään pidempään työpaikalla, kyseessä ei ole jatkuva tilanne. Luulen, että sanonta "joillakin ihmisillä on enemmän tunteja päivässä" pitää ihan paikkaansa.

Täytyy kyllä myöntää, että olen työelämässä oppinut todella paljon tehokkaammaksi kuin mitä olen luonnostaan, mutta yksi asia ei ole muuttunut; tarvitsen edelleen aika paljon ns. omaa aikaa. Jos minulla on työviikon aikana esim. parina iltana menoa, niin että olen vasta nukkumaanmenoaikaan kotona, tunnen itseni normaalia väsyneemmäksi. Tarvitsen siis työpäivän jälkeen aikaa kotona hengailuun. Hengailu ei suinkaan tarkoita pelkästään sohvalla istumista (sitäkin), vaan tykkään puuhastella kaikenlaista pientä kuten siivota keittiötä ja järjestellä tavaroita. Kuulostaa varmaan melko kreisiltä, mutta koska työssäni näkyviä tuloksia tulee hitaasti ja harvoin, tykkään tehdä vapaa-ajalla sellaista, mistä näkee tuloksen heti. Viime aikoina olen omaksi hämmästyksekseni alkanut yhä useammin kaipaamaan urheilua (kymmenen vuotta nuorempi minä olisi nauranut jos joku olisi väittänyt, että jonain päivänä vielä aidosti nautin urheilusta) ja juoksulenkki työpäivän jälkeen on minulle ehdottomasti sitä omaa aikaa, mikä auttaa palautumaan. Valitettavasti kalenterin täyttyessä tingin ensimmäisenä liikunnasta.    

Elämä tuntuu siis toisinaan melkoiselta tasapainoilulta ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että häät ovat jäämässä hieman paitsioon. Tosin olen nähnyt enemmän hääaiheisia unia kuin koskaan aikaisemmin, joten jostain alitajunnan uumenista häät muistuttavat vielä olemassaolostaan sekä ajan nopeasta kulusta... To do -listaa pitäisi päivittää, jotta mitään todella tärkeätä ei unohdu hoitaa tämän vuoden aikana. Minusta tuntuu, että sulhaseni on saanut viime aikoina paljon enemmän aikaiseksi häidemme suhteen; hän mm. hankki meille dj:n ja varmisti valokuvaajan. Lupaan itselleni aktivoitua pian häiden suhteen ja löytää taas sen innostuksen, joka on muiden kiireiden takia hieman hiipunut.

Mutta nyt on jo kiire viettämään Pyhäinpäivää herkullisen illallisen merkeissä. Happy halloween!

Shame on you

Monista hääblogeista saa lukea listoja siitä, mitä kaikkea häissä voi mennä pieleen ja mikä olisi pahinta, mitä hääpäivänä voisi tapahtua. Kuten blogini nimestäkin voi päätellä, olen myös itse miettinyt näitä asioita (varmaan vähän liikaakin). Olen myös huomannut, että minua ei suinkaan huolestuta eniten se, lakastuvatko hääkukat ennen aikojaan tai vastaako tilan koristelu odotuksiani, vaan sen sijaan pelkään eniten, että tapahtuu jotain noloa. Ehkä ajattelen niin, että tuollaisiin isompiin asioihin, kuten koristeluihin, kukkien säilyvyyteen, kampauksen kestoon jne., voi aika hyvin varautua jo etukäteen, mutta nolot sattumukset ovat usein sellaisia, joita ei pysty itse ennustamaan saatikka kontrolloimaan. Koska olen kaikkien kontrollifriikkien kruunaamaton kuningatar, luonnollisesti murehdin eniten niitä asioita, joihin en pysty vaikuttamaan.

Noloa voisi olla esimerkiksi kompastelu kirkon käytävää (tai mitä pitkin nyt sitten sattuukaan kävelemään) kävellessä, sormuksen tippuminen sulhasen kädestä sormuksia vaihdettaessa, sormuksen pujottaminen väärään käteen, punaviinin läikkyminen häämekolle, se että sekoaa sanoissa mahdollisen oman puheen aikana tai että joku sukulainen pitää todella asiattoman puheen (en ihan oikeasti usko tähän mahdollisuuteen). Sitten olisi vielä nämä täydet katastrofit eli olkaimettoman puvun tippuminen tanssiessa, mekon jääminen kiinni alushousuihin vessareissun yhteydessä tuloksena alkkareitaan esittelevä morsian sekä jonkun sukulaisen riehuminen kännissä, mutta nämä nyt ovat ainakin minulle ennemminkin vitsejä kuin tosissaan otettavia ongelmia.:D  

Social anxiety cat, ihan paras. :D Kuva: Pinterest

Kuvat täältä

                                         
Toisinaan toivon, että olisin luonteeltani enemmän huithapeli, jolle sattuu noloja kömmähdyksiä tuon tuosta. Silloin niihin olisi varmasti jo niin tottunut, että pystyisi vain nauramaan ja toteamaan, että mulle nyt vaan sattuu aina kaikkea tällaista. Koska olen tottunut ottamaan aina lähes kaikki muuttujat huomioon ja varautumaan kaikkeen etukäteen, suhtaudun omiin mokiini melko raskaasti, koska ajattelen, että kyllähän minun olisi pitänyt tietää ja pystyä ottamaan huomioon tuokin seikka. Olen siis aika armoton itselleni. Jään myös helposti vatvomaan asioita jälkikäteen, minkä vuoksi pelkäänkin, että häissä tapahtuu jotain sellaista, mikä jää vaivaamaan minua ja peittää alleen kaiken kivan ja ihanan. Usein toivon, että voisin sulkea aivoni vähäksi aikaa ja mennä vain fiiliksen mukaan.:D

Toisaalta näin kirjoitettuna nuokin yllä mainitsemani "mokat" kuulostavat paljon vähäpätöisemmiltä kuin miltä ne tuntuivat pääni sisällä, joten ehkäpä kirjoitan useammankin postauksen, joissa analysoin omien häiden aiheuttamia huolia. On tämä ainakin halvempaa kuin terapia.;)

Noniin, kertokaahan mulle, että tämä on täysin normaalia ja että muillakin on samanlaisia ajatuksia. ;)

Pöytiintarjoilu vs. buffet

Meille oli alusta asti selvää, että hääillallisemme tarjoiltaisiin pöytiin. En muista, että olisimme edes keskustelleet muista vaihtoehdoista. Koska hääbuffa on kuitenkin edelleen yleisin valinta, halusin vertailla näitä kahta vaihtoehtoa keskenään. Vatitarjoilu olisi varmasti myös mahdollista, mutta ei ehkä kovin yleistä Suomessa.

Kuva täältä

Kuva: Pinterest

                             

Häät ovat todennäköisesti hienoimmat juhlat, jotka tulemme ikinä järjestämään. Pöytiintarjoilu on juhlavin ja virallisin tapa tarjota ruokaa, joten se sopii näkemykseemme omista hääjuhlistamme. Häistämme tulee pienet, jolloin pöytiintarjoilu on myös taloudellisesti mahdollista, vaikka onkin buffet-pöytää kalliimpi vaihtoehto.

Buffat notkuvat eri vaihtoehtoja ja ruokaa on enemmän kuin tarpeeksi. Monesti suomalaisilla onkin tapana pelätä, että ruoka loppuu kesken. Pöytiin tarjoiltu hääillallinen sisältää alkuruoan sekä pääruoan (jälkkärinä hääkakku), ja annoskoot ovat kaikille samat. Itse olen siinä mielessä hieman huono syöjä, että vatsani ei vedä läheskään yhtä paljon kuin silmäni söisivät. Saatan innostua buffet-pöydässä liikaa ja lapata lautaselleni annoksen, jota en jaksa syödä. Lopulta vatsa pinkeenä en enää nauti ruoasta, vaan yritän vain saada sen alas (en myöskään haluaisi tuhlata ruokaa). Tämän takia valmiit, kohtuullisen kokoiset annokset sopivat itselleni hyvin. Uskoisin, että buffasta jää aina jonkin verran hävikkiä eli hyvää ruokaa menee hukkaan. En kuitenkaan ajatellut kuskata illallisen jämiä doggie bagissa kotiin häiden jälkeen.;) "Less is more" pitää paikkansa aika monessa asiassa. Yksinkertainen, laadukas illallinen voi olla huomattavasti nautinnollisempi kokemus kuin "all you can eat -lähestymistapa". Vielä yksi lisänäkökulma, joka puhuu valmiiden annosten puolesta, on viinivalinnat. Ruoan kanssa nautittava viini on helpompi sovittaa vain yhden pääraaka-aineen sisältävälle annokselle kuin useille erilaisille salaateille, kaloille, lihoille jne. Lisäksi pöytiin tarjoiltuna illallinen sujuu nopeammin. Meidän juhlatilan vuokra-aika on "vain" seitsemän tuntia, joten haluamme pysyä aikataulussa.

Buffet-tarjoilua perustellaan usein sillä, että se luo juhliin rennomman tunnelman ja kaikki löytävät todennäköisimmin itseään miellyttävät ruokalajit. Tämä on täysin totta. Vaikka itse osaamme arvostaa pöytiintarjoilun juhlavuutta, ymmärrän kyllä hyvin, että moni valitsee rennomman tavan ruokailla. Noutopöytään jonottaessa voi jutella tuttujen kanssa, eikä ilta kulu vain pöydässä pönöttäessä. Vieraamme saavat valita kahdesta pääruokavaihtoehdosta (liha/kala), joten emme varmasti pysty miellyttämään kaikkien makunystyröitä. Erityisruokavaliot otamme toki huomioon, mutta henkilökohtaisiin mieltymyksiin emme pysty vastaamaan. Lisäksi, kyllä minäkin mietin sitä, onko kolmen ruokalajin illallinen tarpeeksi vai jääkö joillekin vielä nälkä. Iltapalaa meille ei tule, koska juhlat loppuvat näillä näkymin jo puolen yön aikoihin. Sen sijaan esimerkiksi koko illan auki olevasta jälkiruoka-/karkkibuffetista voisivat nälkäisimmät käydä tankkaamassa.

Buffet-muotoinen hääillallinen on myös huomattavasti edullisempi vaihtoehto, koska suurimman osan ruoista pystyy valmistamaan jo etukäteen eikä ole tarvetta tarjoiluhenkilökunnalle. Hääbuffan ei tarvitse olla karjalanpaistia ja kiusauksia, vaan nykyään saa mitä herkullisimpia salaatteja, tapaksia, kaloja, äyriäisiä, mätiä jne. Tässä yhteydessä haluaisin vielä mainita, että nuo monien kammoksumat karjalanpaisti-työväentalohäät ovat mielestäni suomalaista kansanperinnettä ja näin ollen niillä on lähes itseisarvoa. Ei huono vaihtoehto sekään siis.:)

Kuvat täältä

                           
Summa summarum: jokainen tyylillään ja molemmissa vaihtoehdoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Pöytiintarjoilu ei ole automaattisesti juhlavampaa; paljon riippuu myös tarjoiluhenkilökunnasta ja ruoan laadusta. Vastaavasti buffan ei tarvitse tuoda mieleen Ruotsinlaivaa. Jos haluaa erottua massasta, niin pöytiintarjoilu hääjuhlassa on varmasti erikoisempaa kuin buffet-tarjoilu, jolloin ruoka ehkä jää paremmin vieraiden mieleen. Itse en voi sanoa muistavani menua yhdestäkään hääjuhlasta, jossa olen ollut vieraana (viinillä on varmasti osuutta asiaan), mutta muistan syöneeni aivan erinomaista riistaa (olikohan se peuraa) eräässä karonkassa, jossa ruoka tarjoiltiin pöytiin (näistäkään bileistä en muista alkuruokaa, koska viini ;)). Buffasta jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa ja saa vatsansa täyteen. Lisäksi juhlissa säilyy rento tunnelma eikä sukulaisten tarvitse stressata etiketistä.

Tällaisia mietteitä tästä aiheesta. Toivon, että ymmärsitte pointtini ja, että teksti ei kuulostanut liian provosoivalta tai arvostelevalta. Tykkään miettiä asioita jokaiselta aspektilta ja minulla onkin taipumusta analysoida puhki mikä tahansa arkipäiväinenkin asia (vahvuutensa kullakin ;)).

Tyyliseikkoja

Minulla ei mielestäni ole omaa vahvaa tyyliä, vaan mieltymykseni vaihtuvat osittain trendien ja osittain ihan vain fiiliksen mukaan. Tästä syystä silmääni miellyttävät myös useat erilaiset häätyylit. Sisustuksen suhteen minulla oli jossain vaiheessa todella vahva valkoinen kausi. Kaiken olisi pitänyt olla valkoista ja mielellään myös korkeakiiltoista.:D Onneksi en ehtinyt vaihtaa kaikkia huonekaluja korkeakiiltovalkoisiin ennen kuin rakastuin päätä pahkaa pelkistettyyn skandinaaviseen tyyliin, johon kuuluu vaaleiden sävyjen lisäksi oleellisena osana myös lämpimiä puun sävyjä. Skandinaavisessa tyylissä ihastuin ensimmäisenä koviin graafisiin kuoseihin ja sama maailma viehättää edelleen myös häätyyleissä. Miellän kyseiseen häätyyliin kuuluvan graafisten kuvioiden lisäksi vintage-henkisyyttä, pastellivärejä sekä leikkisyyttä esimerkiksi photo boothin, viirien ja viiksikuvioiden muodossa.

Kuva täältä.

                          

Näin leikkisät tabletit meillä oli joskus pöydässä (kuva pääsiäiseltä parin vuoden takaa)

                                     

Graafista kuviota löytyi myös sohvatyynyistä.

                                      
Pian kuitenkin huomasin kaipaavani enemmän pehmeyttä sisustukseen, jolloin kolmiot ja kuusikulmiot vaihtuivat ehkä aavistuksen naisellisempaan tyyliin. Asuntomme onkin tällä hetkellä jonkinlainen sekoitus eleetöntä skandinaavisuutta sekä hieman näyttävämpää tyyliä maustettuna ripauksella leikkisää graafisuutta. Lisäksi makkarista löytyy vielä vanha puinen kirjoituspöytäni, joka edustaa maalaisromanttista tyylisuuntaa.

Tunnelmalliset maalaisromanttiset latohäät. Kuva täältä.

                           
Viime aikoina olen huomannut viehättyväni yhä enemmän klassisemmista sisustuselementeistä. Myös häihin haluaisin valita melko klassisen tyylin. Tosin tämä tyylivalinta asettaa hieman rajoituksia juhlapaikalle. Holvikellarityyliset tilat rajautuvat pois, koska niihin sopii mielestäni paremmin industrial-henkinen tyyli. Samoin mökkimäiset juhlatilat eivät välttämättä sovi kovin hyvin klassisten häiden näyttämöksi. Kartanot olisivat varmasti oivallisia, mutta en oikein ole kartanohäiden fani. Useat pienet huoneet vaikeuttavat plaseerausta ja sisustus on monesti liian levoton omaan makuuni. Noh, jos tämä jahkailu jatkuu vielä pitkään, meillä ei kohta ole mitään juhlapaikkaa ja voimme saman tien siirtää häämme Vegasiin.;)

Aivan upean ylelliset ja klassiset häät. Näitä kuvia jäin tuijottamaan todella pitkäksi aikaa. Kuvat täältä. 

                              
On muuten hauska miettiä, miten oma persoona vaikuttaa siihen, mistä tyyleistä viehättyy. Esimerkiksi maalaisromanttisen tyylin voi toteuttaa todella kauniisti ja ihailen tätä tyylisuuntaa toisten kodeissa, mutta toisaalta koen sen edustavan melko perinteisiä arvoja, joista taasen en tunnista itseäni. Graafinen tyyli sen sijaan henkii mielestäni tietynlaista leikkisyyttä ja hieman boheemia otetta elämään, mikä ei myöskään oikein istu omaan ajatusmaailmaani. Toiveistani huolimatta en ihan sovi myöskään klassisen ja elegantin naisen muottiin.;) Tästä voimme vetää johtopäätöksen, että olen varmasti aika tylsä tyyppi, koska pelkistetty, ei liian räväkkä/hempeä tyyli kuvaa minua parhaiten.;)

Mitens muut morsiamet; kuvastaako häidenne tyyli omaa luonnettanne vai ovatko häät hyvä tilaisuus kokeilla jotain ihan uutta tyylisuuntaa?