Minun arkipäiväni

Kello herättää klo 6.30-6.40. Torkutan vähintään 10 minuuttia, usein 20. Viimeistään seitsemältä kampean itseni sängystä ylös ja huojun unenpöpperöisenä yläkertaan. Pesen kasvot ja hampaat, meikkaan ja suoristan hiukset. Palaan takaisin alakertaan valitsemaan vaatteita.

Philipsin sarastusvalo herättää arkiaamuisin.

Puettuani palaan keittiöön ja mittaan kaurapuuron kulhoon. Puuron valmistuessa mikrossa, ruokin kissan. Lisään puuron joukkoon esim. pakastemustikoita/-puolukoita ja pari lusikallista turkkilaista jogurttia.

Jos aamiaisen jälkeen jää aikaa, siivoilen keittiötä, lisään vähän enemmän silmämeikkiä ja putsaan vaatteet kissankarvoista (pieni osa Karvakamua kulkee aina mukanani ;)). Noin klo kahdeksan maissa heitän ulkovaatteet päälle, nappaan laukkuni eteisen pöydältä ja kiiruhdan (yleensä vähän viime tingassa) bussipysäkille, joka on onneksi lähes kotiamme vastapäätä.

Seuraava reilu tunti kuluu yhdistelmässä bussi-metro-bussi. Toisinaan jaksan keskittyä työasioihin matkan aikana, mutta usein vastailen myös esim. edellisen illan WhatsApp/mese-viesteihin ja luen blogeja sekä metrossa kaupunkilehden. Jos olen myöhään liikkeellä, saatan hakea cappuccinon matkan varrelta.

Take away -kahvi kuuluu arjen pieniin luksushetkiin.

Töissä avaan ensimmäisenä tietokoneen ja aikataulun salliessa suuntaan kahvihuoneeseen aamukahville. Työpäivien sisältö vaihtelee kovasti. Toisinaan joutuu aikatauluttamaan päivän tarkasti ja toisinaan saa viettää koko päivän rauhassa tietokoneella. Pystyn hyvin pitkälle suunnittelemaan itse työpäivieni sisällön, mutta toki kokoukset, seminaarit ja opiskelijoiden ohjaus rytmittävät viikkoa.

Lounasta syön klo 11-12 maissa. Lopetan työt noin klo 17, jolloin olen kotona klo 18 jälkeen. Mieheni on nykyään lähes aina ennen minua kotona, joten hän hoitaa Karvakamun ruokkimisen. Tämä on todella akuutti toimenpide, koska kissa pyörii kahdeksikkoa jalkojen ympäri, eikä päästä henkilökuntaa yksin edes vessaan ennen kuin hänet on muonitettu. :D Jos menemme yhdessä kuntosalille heti töiden jälkeen, niin olemme kotona vasta seitsemän - puolen kahdeksan maissa. Sitten vielä ruokakaupassa käynti, ruoan valmistus ym. kotihommat. Klo 21 alan yleensä jo valmistautua nukkumaan menoon ja yritän olla unten mailla viimeistään puoli yhdeltätoista.

Urheilu pitää pään ja kehon kunnossa.

Arkipäiviin ei jää paljoa ns. omaa aikaa, lähinnä pitkistä työmatkoistani johtuen. Parisuhdeaikaa on kuntosalilla käynnin lisäksi hetki sohvalla kivan tv-ohjelman parissa ja myös ruoan valmistaminen yhdessä, josta olen alkanut pitämään yhä enemmän. Tietokonetta en kotona yleensä enää avaa, vaan selaan ipadia/kännykkää (liikaakin).

Tofuwokkia päivällisenä.

Viikonloput ovat hyvin vaihtelevia. Toisinaan on ohjelmaa jo heti aamusta alkaen ja toisinaan hiljaisempia viikonloppuja, jolloin ehtii touhuta kotona, hoitaa rästihommia, kirjoittaa blogia ja ihan vain olla. Huomaan usein kasaavani liikaa paineita kahdelle vapaapäivälle. Pitäisi muka ehtiä tehdä niin paljon, mutta itse levolle, mikä kait on se viikonlopun pointti, en malttaisi ottaa aikaa.

Viikonloppuaamuihin kuuluu vähän kivempi aamiainen.

Toimiva arki on mielestäni todella tärkeätä, koska sitähän tämä elämä suurimmaksi osaksi on. Tällä hetkellä omassa arjessani rasittaa eniten pitkät työmatkat, mutta toivottavasti tähän tulee jossain vaiheessa muutos.

Koska tykkään kovasti lukea tällaisia Päivä kanssani -tyylisiä postauksia, haastan myös muut bloggaajat kertomaan ihan tuiki tavallisesta arkipäivästään. :) 

Simple things, where have you gone

Meillä tuli 3.12. täyteen 10 vuotta yhteistä taivalta. Juhlistimme päivää matkustamalla muutamaksi päiväksi Wieniin. Matkan tarkoituksena oli päästä hetkeksi irti arjen suorittamisesta, joten emme suunnitelleet reissua yksityiskohtaisesti. Halusin nähdä joulumarkkinat, hankkia kotiin joulukoristeita ja ostaa ehkäpä ensimmäiset joululahjat. Lisäksi minua kiinnosti huvipuisto sekä eläintarha ja tietysti halusin käydä herkuttelemassa sitä alkuperäistä Sacher-kakkua.





Kymmenen vuotta on mielestäni mennyt aivan hujauksessa. Olemme kasvaneet yhdessä parikymppisistä opiskelijoista jo lähes aikuisiksi (toivon, että emme ikinä aikuistu kokonaan). Vieläkin opimme toisistamme uutta eikä kyllästymisestä ole merkkejä, vaikka arki rullaakin hyvin samalla kaavalla. Toimiva arki onkin ehkä yksi suhteemme vahvuuksista.

Pienet asiat ovat elintärkeitä. Isommat tapahtumat, kuten yhteiset reissut, piristävät arjen keskellä. Matkalla ehtii keskittyä enemmän kumppaniinsa, kun pölynimuri ei huhuile siivouskaapissa, kauppareissu ei kiristä pinnaa eikä työpäivän jälkeinen väsymys paina.

 

En kirjoita Wienin reissustamme yksityiskohtaista matkakertomusta, koska edellisetkin ovat vielä kesken. Totean vain, että matka oli kaikin puolin todella onnistunut ja sää oli aivan mahtava. Joulumyyjäisiä oli tähän aikaan vuodesta runsaasti, ja löysimmekin kotiin vietäviksi ihania käsinmaalattuja lasisia joulupalloja, jotka ihme kyllä säilyivät ehjinä lentomatkasta.

Myyjäisten lisäksi kävimme mm. romanttisella hevoskärryajelulla, viinitastingissä, kuuden ruokalajin illallisella, harhailemassa Schönbrunnin linnan mailla, eläintarhassa sekä pikaisesti Prater-huvipuistossa. Maistoin myös ensimmäistä kertaa paahdettuja kastanjoita sekä punssia (omena- sekä appelsiinipunssia).

Muistelimme matkan aikana myös hieman menneitä. Totesimme olevamme kiitollisia siitä, että olemme saaneet reissata ja nähdä maailmaa yhdessä. Itse jäin vielä pohtimaan, miten paljon elämä onkaan muuttunut näiden kymmenen vuoden aikana ilman, että on tapahtunut mitään dramaattisia muutoksia. Elämä oli aika paljon yksinkertaisempaa silloin, kun molemmat vielä opiskelimme ja saatoimme hyvin viettää koko päivän miehen "poikamiesboksissa" telkkua tuijottaen, välillä raahautuen läheiseen kebab-ravintolaan hakemaan ruokaa. :D Harrastimme toisinaan myös koko päivän tai jopa viikonlopun kestäviä leffamaratoneja.

Olemme molemmat melko velvollisuudentuntoisia ja työelämä on tuonut mukanaan vielä lisää velvollisuuksia korostaen varsinkin omaa pedanttia luonnettani. Olen aikamoinen suorittaja, joka haluaa optimoida ajankäyttönsä ja joka ahdistuu helposti, jos ei ole mitään omasta mielestäni järkevää tekemistä. Olisi kiva oppia taas nauttimaan yksinkertaisista asioista.

Noh, jos hyvin käy, ehkäpä palaamme viimeistään eläkeiässä taas pikaruoan ja leffamaratonien pariin.;) Toivon, että seuraavat kymmenen vuotta tuovat meille lisää elämyksiä, yhteisiä matkoja ja niitä pieniä yksinkertaisia nautintoja.   

Synttärisankari + arvonta

Blogini täyttää tänään vuoden! Kuten olen tainnut aikaisemminkin mainita, aloitin blogin jäätyäni työttömäksi, jotta minulla olisi jotain mieluisaa tekemistä. Kesällä 2014 tapahtunut kihlaus sinetöi päätöksen perustaa nimenomaan hääblogi. Toinen vaihtoehto olisi ollut sisustus-/lifestyle-blogi, mutta näihin minun olisi pitänyt olla valmis paljastamaan enemmän elämästäni ja kodistani. Näin ollen tuntui turvallisemmalta aloittaa pelkällä häähömpällä, vaikka myöhemmin olenkin uskaltautunut kertomaan enemmän myös itsestäni.

Alussa päivitin blogia todella ahkerasti ja ideoita riitti useisiin luonnoksiin. Koska häihimme oli tuolloin lähes kaksi vuotta aikaa, luonnollisesti ideat alkoivat jossain vaiheessa loppua. Työelämään palattuani myös aika alkoi olla kortilla, ja nykyään pyrinkin päivittämään blogia edes kerran viikossa. Toki häistä riittäisi aihetta lähes loputtomiin, mutta olen ehkä hieman kapeakatseinen siinä mielessä, että en jaksa kirjoittaa aiheista, jotka eivät suoraan kosketa meidän häitämme. Esimerkiksi voisin varmasti käydä blogissani kaikki mahdolliset hääteemat läpi, mutta minulla ei suoraan sanottuna riitä kiinnostus.:D Blogitaipaleen alussa mietin todella tarkasti, mitä kirjoitan ja hioin kieliasua paljon kauemmin kuin nykyään. Edelleen käytän lähes kaikki tekstini wordin kautta, jotta pahimmat virheet löytyvät, mutta muutoin kirjoittamisesta on ehkä tullut hieman rennompaa ja postauksiin ei enää kulu tolkuttomasti aikaa.

Blogiani on tämän vuoden aikana katseltu yli 10 000 kertaa, mikä on omasta mielestäni aika hurjan paljon, vaikka en todellakaan paini samassa sarjassa suosituimpien hääblogien kanssa. Olen pysytellyt blogini kanssa hieman taka-alalla, enkä ole varsinaisesti mainostanut sitä missään foorumeilla. Silti ilahdun aina suunnattomasti uusista lukijoista ja jokaisesta kommentista, minkä saan postauksiini. Kommentteja olen tähän mennessä julkaissut 153 kappaletta, joista noin puolet ovat omia vastauksiani teidän lukijoiden kommentteihin. Postauksia on kertynyt 126 kappaletta. Olen jo nyt toisinaan miettinyt, mikä on blogin kohtalo häiden jälkeen. En ole vielä täysin tyrmännyt ajatusta siitä, että jatkaisin lifestyle-linjalla, mutta aika näyttää, miten käy. Seuraava vuosi ainakin jatketaan vielä häätunnelmissa.:)

Merkkipäivän kunniaksi aion heittäytyä aivan hurjaksi ja pistää pystyyn blogihistoriani ensimmäisen arvonnan. Tähän postaukseen kommentoimalla voit siis voittaa Essien ihanan a cut above - glitterkynsilakan (täydellinen mm. pikkujouluihin). Osallistumisaikaa on tasan viikko. Jos haluat kommentoida anonyyminä, jätäthän nimimerkin, jotta voittajaa on helpompi huudella. :)

Tasapainoilua

Tämä aihe ei liity pelkästään häihin, mutta on pyörinyt mielessäni tiuhaan lähiaikoina. Nimittäin tasapainon löytäminen toisinaan kiireiseltä tuntuvaan elämään. Mainittakoon heti alkuun, että en oikeasti ole kovinkaan kiireinen. Meillä ei ole lapsia ja vaikka joudun aika ajoin tuomaan töitä kotiin/viipymään pidempään työpaikalla, kyseessä ei ole jatkuva tilanne. Luulen, että sanonta "joillakin ihmisillä on enemmän tunteja päivässä" pitää ihan paikkaansa.

Täytyy kyllä myöntää, että olen työelämässä oppinut todella paljon tehokkaammaksi kuin mitä olen luonnostaan, mutta yksi asia ei ole muuttunut; tarvitsen edelleen aika paljon ns. omaa aikaa. Jos minulla on työviikon aikana esim. parina iltana menoa, niin että olen vasta nukkumaanmenoaikaan kotona, tunnen itseni normaalia väsyneemmäksi. Tarvitsen siis työpäivän jälkeen aikaa kotona hengailuun. Hengailu ei suinkaan tarkoita pelkästään sohvalla istumista (sitäkin), vaan tykkään puuhastella kaikenlaista pientä kuten siivota keittiötä ja järjestellä tavaroita. Kuulostaa varmaan melko kreisiltä, mutta koska työssäni näkyviä tuloksia tulee hitaasti ja harvoin, tykkään tehdä vapaa-ajalla sellaista, mistä näkee tuloksen heti. Viime aikoina olen omaksi hämmästyksekseni alkanut yhä useammin kaipaamaan urheilua (kymmenen vuotta nuorempi minä olisi nauranut jos joku olisi väittänyt, että jonain päivänä vielä aidosti nautin urheilusta) ja juoksulenkki työpäivän jälkeen on minulle ehdottomasti sitä omaa aikaa, mikä auttaa palautumaan. Valitettavasti kalenterin täyttyessä tingin ensimmäisenä liikunnasta.    

Elämä tuntuu siis toisinaan melkoiselta tasapainoilulta ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että häät ovat jäämässä hieman paitsioon. Tosin olen nähnyt enemmän hääaiheisia unia kuin koskaan aikaisemmin, joten jostain alitajunnan uumenista häät muistuttavat vielä olemassaolostaan sekä ajan nopeasta kulusta... To do -listaa pitäisi päivittää, jotta mitään todella tärkeätä ei unohdu hoitaa tämän vuoden aikana. Minusta tuntuu, että sulhaseni on saanut viime aikoina paljon enemmän aikaiseksi häidemme suhteen; hän mm. hankki meille dj:n ja varmisti valokuvaajan. Lupaan itselleni aktivoitua pian häiden suhteen ja löytää taas sen innostuksen, joka on muiden kiireiden takia hieman hiipunut.

Mutta nyt on jo kiire viettämään Pyhäinpäivää herkullisen illallisen merkeissä. Happy halloween!

Liebster Award

Marrasmorsian pelasti torstaina päiväni nimeämällä minut yhdeksi Liebster Awardin saajista. Paljon kiitoksia! Hyvän mielen tuomisen lisäksi palkinnon tarkoituksena on kartoittaa ihania pieniä blogeja, jolloin blogien kuluttajat ja blogit löytävät toisensa helpommin. Lisää infoa palkinnosta löytyy täältä.

Palkinnon säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 1000 (tai joidenkin sääntöjen mukaan alle 200, ei varmaan ole kovin kriittistä) lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Tässä siis vastaukseni Marrasmorsiamen esittämiin kysymyksiin:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Jäin vuoden 2014 lopussa joksikin aikaa työttömäksi ja halusin, että minulla olisi jotain mielekästä tekemistä. Olin jo kauan salaa haaveillut omasta blogista ja kosinta sekä lisääntynyt vapaa-aika sinetöivät päätöksen perustaa hääblogi.

2. Jos saisit valita yhden toiveistasi toteutettavaksi, mikä se olisi?
Materialistisista toiveista kivitalo merenrannalla lähellä Helsinkiä olisi aika vahvoilla.;) 

3. Kerro jotain, mitä et ole aiemmin paljastanut blogissasi.
Minulla on ollut koko elämäni ajan otsatukka. Tällä hetkellä yritän kasvattaa sivuotsista, mikä on osoittautunut melko haastavaksi projektiksi.

4. Jos sinulla ei olisi mitään velvollisuuksia, mitä tekisit suurimman osan ajastasi?
Haluaisin käydä testaamassa Helsingin ravintoloita ja kahviloita, reissata ulkomailla, sisustaa kotia, lukea enemmän kirjoja, kokkailla erilaisia ruokia kotona ja urheilla enemmän.

5. Mikä on suosikkikirjasi ja miksi?
Nuorempana luin Ronja Ryövärintyttären monta kertaa läpi. Tällä hetkellä olen todella ihastunut Khaled Hosseinin tuotantoon. Olen ollut aina todella surkea historiassa ja Hosseinin kirjojen myötä pääsee tutustumaan Lähi-idän historiaan todella mielenkiintoisella ja koukuttavalla tavalla.

6. Mikä oli lempilelusi lapsena?
Varmaankin isäni työmatkalta tuoma Uppo-nalle. Uppis on vieläkin matkassa mukana ja istuu sängyllämme päivästä toiseen.

7. Minkä koet/koit vaikeimmaksi häiden järjestämisessä?
Juhlapaikan ja cateringin valinta on ollut tähän mennessä vaikeinta, koska siinä voi mennä niin pahasti pieleen ja varsinkin cateringin kohdalla on usein luotettava vain muiden antamaan palautteeseen ja omiin mielikuviin.

8. Mitä inhoat eniten maailmassa?
 Tietynlaista ajatusmaailman mustavalkoisuutta sekä empatian puutetta.

9. Minne olet aina halunnut matkustaa?
Ainakin Japaniin!

10. Mitä kappaletta olet viimeksi kuunnellut?
Jaa, jotakin Spotify-soittolistaltani, olisikohan ollut Pinkin Just give me a reason.

11. Jos kirjoittaisit omaelämäkerran, mikä sen nimeksi tulisi?
Tätä oli hauska miettiä. Sanotaan vaikka että "Näen tyhjän taistelukentän" (Onpas dramaattista ;))

Omat kysymykseni kuuluvat näin:

1. Mikä oli lapsuutesi unelma-ammatti?
2. Oletko aamu- vai iltaihminen?
3. Voisitko kuvitella osallistuvasti Satuhäät-ohjelmaan?
4. Mikä on puolisosi paras ominaisuus?
5. Minkä kappaleen valitsisit juuri nyt Youtubesta?
6. Mikä on ollut mieleenpainuvin lomareissusi?
7. Mistä haaveilet?
8. Kuka on esikuvasi?
9. Kuuluuko juusto voileivässä kinkun alle vai päälle? (tästä "kiistelemme" mieheni kanssa ;))
10. Mikä asia saa sinut ärsyyntymään/suuttumaan välittömästi?
11. Mikä olisi pahinta, mitä hääpäivänä voisi mennä pieleen?

Palkinnon saajiksi nimeän seuraavat persoonalliset hääblogit, joista en ole vielä bongannut tätä haastetta.

1. Morsianprojekti
2. Belle Epoque wedding diary
3. Keijukaismorsian

One year to go

Häitämme juhlitaan tasan vuoden kuluttua tästä päivästä. Sen kunniaksi tein sulhaselleni power point -esityksen, johon keksin jokaiselle kuukaudelle jotakin kivaa yhteistä tekemistä tyyliin "Lähde kanssani elokuviin", "Matkusta kanssani ulkomaille", "Käy kanssani taidenäyttelyssä" jne. Lisäsin jokaiselle slaidille pari yhteiskuvaa meistä. Hieman taas järkytyin siitä, kuinka nuorilta näytimme vanhoissa kuvissa.;) Meillähän tulee ensi joulukuussa täyteen 10 vuotta yhteistä taivalta, joten luonnollisesti olemme hieman "kypsyneet" matkan varrella.;) Olin tavatessamme 22-vuotias ja pisin suhteeni siihen mennessä oli kestänyt muutaman kuukauden. Monilla ystävilläni oli tuolloin jo vakituiset kumppanit ja taisin pitää itseäni vanhana piikana, vaikka varsinkin kuvia katsellessa tuntuu siltä, että ihan keskenkasvuisiahan me vielä tuolloin oltiin.:D Vuosi menee todella nopeasti hyvässä seurassa. Toivottavasti hääjärjestelyt sujuvat jouhevasti ja niin stressittömästi kuin mahdollista myös seuraavan vuoden ajan. 

Shame on you

Monista hääblogeista saa lukea listoja siitä, mitä kaikkea häissä voi mennä pieleen ja mikä olisi pahinta, mitä hääpäivänä voisi tapahtua. Kuten blogini nimestäkin voi päätellä, olen myös itse miettinyt näitä asioita (varmaan vähän liikaakin). Olen myös huomannut, että minua ei suinkaan huolestuta eniten se, lakastuvatko hääkukat ennen aikojaan tai vastaako tilan koristelu odotuksiani, vaan sen sijaan pelkään eniten, että tapahtuu jotain noloa. Ehkä ajattelen niin, että tuollaisiin isompiin asioihin, kuten koristeluihin, kukkien säilyvyyteen, kampauksen kestoon jne., voi aika hyvin varautua jo etukäteen, mutta nolot sattumukset ovat usein sellaisia, joita ei pysty itse ennustamaan saatikka kontrolloimaan. Koska olen kaikkien kontrollifriikkien kruunaamaton kuningatar, luonnollisesti murehdin eniten niitä asioita, joihin en pysty vaikuttamaan.

Noloa voisi olla esimerkiksi kompastelu kirkon käytävää (tai mitä pitkin nyt sitten sattuukaan kävelemään) kävellessä, sormuksen tippuminen sulhasen kädestä sormuksia vaihdettaessa, sormuksen pujottaminen väärään käteen, punaviinin läikkyminen häämekolle, se että sekoaa sanoissa mahdollisen oman puheen aikana tai että joku sukulainen pitää todella asiattoman puheen (en ihan oikeasti usko tähän mahdollisuuteen). Sitten olisi vielä nämä täydet katastrofit eli olkaimettoman puvun tippuminen tanssiessa, mekon jääminen kiinni alushousuihin vessareissun yhteydessä tuloksena alkkareitaan esittelevä morsian sekä jonkun sukulaisen riehuminen kännissä, mutta nämä nyt ovat ainakin minulle ennemminkin vitsejä kuin tosissaan otettavia ongelmia.:D  

Social anxiety cat, ihan paras. :D Kuva: Pinterest

Kuvat täältä

                                         
Toisinaan toivon, että olisin luonteeltani enemmän huithapeli, jolle sattuu noloja kömmähdyksiä tuon tuosta. Silloin niihin olisi varmasti jo niin tottunut, että pystyisi vain nauramaan ja toteamaan, että mulle nyt vaan sattuu aina kaikkea tällaista. Koska olen tottunut ottamaan aina lähes kaikki muuttujat huomioon ja varautumaan kaikkeen etukäteen, suhtaudun omiin mokiini melko raskaasti, koska ajattelen, että kyllähän minun olisi pitänyt tietää ja pystyä ottamaan huomioon tuokin seikka. Olen siis aika armoton itselleni. Jään myös helposti vatvomaan asioita jälkikäteen, minkä vuoksi pelkäänkin, että häissä tapahtuu jotain sellaista, mikä jää vaivaamaan minua ja peittää alleen kaiken kivan ja ihanan. Usein toivon, että voisin sulkea aivoni vähäksi aikaa ja mennä vain fiiliksen mukaan.:D

Toisaalta näin kirjoitettuna nuokin yllä mainitsemani "mokat" kuulostavat paljon vähäpätöisemmiltä kuin miltä ne tuntuivat pääni sisällä, joten ehkäpä kirjoitan useammankin postauksen, joissa analysoin omien häiden aiheuttamia huolia. On tämä ainakin halvempaa kuin terapia.;)

Noniin, kertokaahan mulle, että tämä on täysin normaalia ja että muillakin on samanlaisia ajatuksia. ;)

Shop til you drop

Juhannusviikonlopun vedellessä viimeisiään, ajattelin hyödyntää viimeisen vapaapäivän Helsingin häämekkokauppojen kartoittamiseen. Ajatuksena olisi suunnata kavereiden kanssa mekkokaupoille jonain kesäviikonloppuna, mutta ensin pitäisi tehdä lista potentiaalisista kaupoista ja varata aika jokaiseen.

Vaikka minulla on selvä mielikuva siitä, minkä tyylisen mekon haluaisin (pitsinen puolimerenneito), haluan kokeilla mahdollisimman monia eri malleja. Luotan myös ammattilaisen mielipiteeseen siitä, millainen malli pukisi omaa kroppaani parhaiten. Olen varmaan maininnutkin, että poikkean hieman ns. normimitoista. Olen ensinnäkin aika pitkä naiseksi. Jalkani ja käteni ovat hoikat, ja kaikella massalla on taipumusta kerääntyä keskivartalooni. Vartalotyyppini on siis pitkä ja hoikka päärynä tai jotain vastaavaa. :D Vähän jännittää, löytyykö mulle sitä täydellistä mekkoa, mutta aion luottaa tässä asiassa ammattilaisiin, ystävieni mielipiteisiin sekä omaan fiilikseeni. 

Olen kuullut erinäisiä kauhutarinoita asiattomasti käyttäytyneistä hääpukuliikkeiden myyjistä (Tyyliin: "Sun vartalolle ei kyllä sovi muu kuin tämä jätesäkkimalli"). Varsinkin toistuvasti negatiivista palautetta saaneet putiikit jäävät näin ollen oman listani ulkopuolelle. En halua tieten tahtoen lähteä pahoittamaan mieltäni ja liittämään hääpukuun negatiivisia tunteita. Ensisijaisesti etsin liikkeitä, joista on mahdollista saada myös kohtuuhintaisia mekkoja eli jos hinnat lähtevät 1000 eurosta, minun on ihan turha kiusata itseäni sovittamalla pukuja, joihin ei ole varaa.

Sen pidemmittä puheitta, tässä siis joitakin Helsingin mekkoliikkeitä, joihin ajattelin olla yhteydessä:

Zazabella
Lovebirds (käytettyjä hääpukuja)
Kaunis morsian
Stillissima (loppuunmyynti käynnissä, mutta suljettu viikonloppuisin)
Mecco
Stockmann
Juhlapuku Bella (edullisia häämekkoja)

Tästä listasta puuttuu vielä monta liikettä, joten jos sinulla on kokemusta putiikeista, joissa oli erinomainen palvelu, ystävällinen henkilökunta sekä myös kohtuuhintaisia vaihtoehtoja, vinkkaa kommenttiboksiin.:) Mikäköhän olisi realistinen määrä kauppoja, jotka ehtii käydä läpi yhden päivän aikana niin, että jää aikaa myös tauoille eikä kunto lopu kesken?

Anonyymiteetistä

Törmäsin Keijukaismorsiamen blogissa mielenkiintoiseen postaukseen bloggaajien anonyymiteetistä (klik), jota itsekin pohdiskelen aika ajoin.

Olen ehkä hieman poikkeava hääbloggaaja siinä mielessä, että oman anonyymiteettini perimmäinen tarkoitus ei missään vaiheessa ole ollut piilottaa hääsuunnitelmiamme häävierailtamme. Päinvastoin, ensimmäiset blogini lukijat olivat nimenomaan ystäviäni ja tulevia häävieraitamme, joille lähetin linkin blogiin heti kun olin tärisevin käsin julkaissut ensimmäisen postaukseni. Myönnän kyllä, että tämä lähestymistapa hieman rajoittaa niitä aiheita, joista haluan kirjoittaa. En esimerkiksi aio paljastaa häidemme kukkia, hääillallisen tarkkaa menua tai hääpukuani ennen häitä. Toisaalta olen huomannut, että montaa asiaa voi pohdiskella ilman, että paljastaa tehtyjä päätöksiä. Jos joku ystävistäni kysyisi vaikkapa häidemme kukista ihan kasvotusten, voisin hyvinkin kertoa valintamme. En oikein usko, että hääjuhla menisi sen takia pieleen, että vierailla olisi jo etukäteen jonkinlainen mielikuva siitä, mitä on luvassa. Viimeistään kutsut saatuaan vieraat kuitenkin saavat vinkkiä häiden tyylistä, värimaailmasta sekä ohjelmasta. Hääkutsut ja mahdolliset save the date -kortit ajattelin kuvata blogiin viimeistään sitten, kun ne ovat jo saavuttaneet vieraamme, jolloin ei ole enää mitään salattavaa. Pieniä sneak peek -kuvia saatan julkaista jo aikaisemmin. Koska blogissani ei todennäköisesti tulla askartelemaan häitä varten, ei tarvitse myöskään miettiä, haluaako vieraiden näkevän lopputuloksen jo etukäteen. Ymmärrän kyllä, että jos näkee paljon vaivaa askarteluihin tai jos hankkii runsaasti rekvisiittaa häitään varten, ei välttämättä halua vieraiden näkevän kaikkea ennakkoon.

Blogitaipaleeni alussa jostain syystä hieman nolostelin blogiani, enkä sen takia halunnut esimerkiksi sukulaisteni tietävän siitä. Olin alussa todella tarkka siitä, että en julkaise mitään sellaista mistä minut voisi tunnistaa. Olen kuitenkin huomannut, että mitä pidempään blogia kirjoittaa, sitä hämärämmäksi yksityisyyden rajat muuttuvat. Olen tuon alun ujostelun jälkeen julkaissut kuvia ja tietoa, joiden perusteella esimerkiksi facebook-kaverini ja sukulaiseni voisivat varmasti tunnistaa minut blogin takaa. En vieläkään ole mainostanut blogiani kovin laajasti, mutta en myöskään välitä enää siitä, tunnistaako joku puolituttu minut vai ei.

Eräs foorumi, jossa anonyymiteettipyrkimykseni oikeasti hieman rajoittaa minua, on facebookin hääaiheinen ryhmä. Moneen keskusteluun olen jättänyt kommentoimatta, koska jos palstalla sattuisi olemaan blogini lukijoita (toiveajattelua ehkä ;)), he voisivat tunnistaa minut. Niin paljon vaivaa en vielä jaksa nähdä, että perustaisin alter egolleni oman facebook-profiilin.:D

Miksi sitten ylipäätänsä haluan esiintyä nimimerkillä ja pidän kasvoni piilossa? Varmasti kyseessä on osittain ylivarovaisuus ja kunnioitus verkkoa kohtaan, joka todellakin on world wide. En oikeasti usko, että joku hullu stalkkeri etsisi minut käsiinsä tai, että murtovarkaat selvittäisivät osoitteemme, mutta tietynlainen itsesuojeluvaisto varmasti vaikuttaa päätökseeni.

Mitä ajatuksia tämä aihe herättää muissa bloggaajissa? Entä oletteko huomanneet blogitaipaleenne aikana muutoksia suhtautumisessa omaan yksityisyyteen?

Et sä tiedä, kuka mä oon?

Nyt kun tilastojen valossa näyttää siltä, että tätä blogia käy lukemassa muutama muukin oman kaveripiirini lisäksi, niin ajattelin kertoa pari asiaa itsestäni. Tässä vaiheessa haluan vielä pitää kynsin ja hampain kiinni anonyymiteetistäni, mutta itsekin olen sitä mieltä, että tiettyjä perusasioita on lähes välttämätön tietää lukemansa blogin takana olevasta tyypistä. Omat lempiblogini ainakin ovat sellaisia, joiden kirjoittajiin pystyn jollain tasolla samaistumaan. Hassua, että varsinkin aloittaessani tätä blogia, pelkäsin nimenomaan, että joku tuttu tunnistaa minut. Ystäville toki jaoin linkin heti, mutta esimerkiksi facebookissa en ole vieläkään uskaltanut blogiani mainostaa. Yritän pitää kiinni siitä periaatteesta, että kirjoitan tänne sellaisia asioita, joita voisin kertoa itselleni tuntemattomalle henkilölle myös kasvotusten. On aika jännä tunne nähdä, kuinka monta kertaa blogissani on käyty päivän aikana, kun ei kuitenkaan yhtään tiedä, ketä kaikkia täällä käy. Itse myönnän olevani/olleeni "stalkkeri-tyylinen" blogien kuluttaja ennen oman blogin perustamista. Luin useita blogeja säännöllisesti, mutta en ikinä jättänyt kommenttia tai ilmoittautunut lukijaksi. Olen nyt yrittänyt tsempata tässä asiassa, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että jokainen saa seurata blogeja parhaaksi katsomallaan tavalla.:)

Olen siis 31-vuotias tyttö/nainen (omasta mielestäni vielä tyttö). Asumme mieheni kanssa rivitalokolmiossa pääkaupunkiseudulla. En pidä termistä "korkeasti koulutettu", joten sanotaan vaikka, että olen ylikoulutettu luonnontieteiden alalle.;) Vapaa-aikanani tämän blogin kirjoittamisen lisäksi nautin mm. kotimme sisustamisesta sekä satunnaisista salitreeneistä ja juoksulenkeistä. Ensimmäisen kontaktini blogimaailmaan sain nimenomaan sisustusblogien välityksellä, minkä jälkeen laajensin repertuaariani ensin lifestyle-blogeihin ja lopulta hääblogeihin. Harkitsin joskus myös oman sisustus/life style -blogin aloittamista, mutta olen aika tarkka yksityisyyteni suhteen enkä näin ollen haluaisi julkaista yksityiskohtaisia kuvia kodistamme (never say never).

Kuten on jo varmaan käynyt ilmi, niin olen luonteeltani melko pedantti ja yksityiskohtiin panostava. Paheisiini kuuluvat yksityiskohdista nipottamisen lisäksi spontaanittomuus, kyynisyys, asioiden etukäteen murehtiminen, tietynlainen aikaansaamattomuus ja hitaus. Hyveisiini taasen luen huumorintajun, empaattisuuden, korostuneen oikeudenmukaisuuden käsityksen ja sellaisen yleisen kohteliaisuuden ja toisten ihmisten kunnioittamisen.

Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä vuodesta 2005 asti, ja kihloihin menimme 2014 kesällä. Olimme siis vasta parikymppisiä tavatessamme, mikä tuntuu nyt jotenkin hurjan nuorelta, vaikka silloin vielä pelkäsin olevani ikuisesti sinkku.:D Tämän postauksen kuvat ovat viime kesältä kihlajaismatkaltamme. Alimmassa kuvassa olimme Garda-järvellä sievässä pienessä ravintolassa nauttimassa lounasta. Kuten sanottu, olen hieman kyyninen ja pessimistinen, enkä yleensä usko mihinkään taianomaisen täydellisiin hetkiin, mutta tuossa paikassa sain sellaisen kokea. Lämmin tuuli, henkeäsalpaavan upeat maisemat ja hyvä viini sekä tietysti se paras seura tekivät tavallisesta lounaasta aivan uskomattoman hienon kokemuksen. Jotta maailmassa pysyisi tasapaino, tuota hetkeä seurasi laskuhumala, vatsakipu sekä aivan liian pitkä junamatka ilmastoimattomassa junassa, mutta ei niistä sen enempää. :D         

Tässä blogissa tulen todennäköisesti jatkossakin keskittymään enimmäkseen ihan itse asiaan eli niihin häihin, enkä aio kaivella omaa yksityiselämääni kovinkaan syvälle. Kirjoittaminen on minulle todella mieluisa tapa ilmaista itseäni, joten toivon, että persoonani silti välittyy teksteistä edes jollain tasolla.

Vuodenvaihteessa

Vuosi 2014 oli monella tapaa erityinen. Parhaiten tulen tietysti muistamaan tämän vuoden kesän, jolloin menimme mieheni kanssa kihloihin. Kesä olikin ehdottomasti parasta tässä vuodessa. Varsinkin syksyllä jouduin viettämään paljon aikaa kaukana omalta mukavuusalueeltani. Olenkin osittain todella helpottunut siitä, että vuosi 2014 on pian takana. Yleensä olen aina vuodenvaihteessa hieman harmitellut, että kuinka se vuosi meni taas niin nopeasti, mutta tällä kertaa olen täysin valmis päästämään vuoden 2014 käsistäni. Vuosi oli täynnä epävarmuutta, deadlineja toisensa perään ja kasvavaa jännitystä, mutta myös itsensä ylittämistä, saavutuksia, suurta helpotusta ja onnea. Mitä tahansa vuosi 2015 tuokaan tullessaan, se on ainakin varma, että hääsuunnittelut jatkuvat uudella innolla heti vuoden alusta.

Kuplivaa ja räiskyvää uutta vuotta teille kaikille! Meidän uuden vuoden juhlintaan kuplat kuuluvat oleellisena osana, noin kolme pullollista niitä.;)

 

Great expectations

Järjestin jokin aika sitten juhlat noin 30:lle hengelle. En odottanut kyseisiltä juhlilta juurikaan mitään, ne vaan oli järjestettävä. En myöskään stressannut juhlia juuri lainkaan (kyseisenä päivänä oli niin paljon muuta stressattavaa). Lopputuloksena oli yksi elämäni hauskimmista illoista. Ei sen takia, että kaikki olisi ollut viimeisen päälle suunniteltua, vaan siksi, että minulla ei ollut mitään odotuksia. Osasyy oli varmasti valtava helpotus siitä, että stressaava päivä oli mennyt kaikenkaikkiaan hyvin, mutta uskon, että myös rennolla suhtautumisella juhliin oli suuri merkitys. Jäinkin juhlien jälkeen miettimään, onko mitenkään mahdollista yltää samaan hääpäivänä. Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän etten pysty suhtautumaan häihimme niin rennosti kuin pitäisi. Jos suunnittelet yhtä päivää kahden vuoden ajan, voiko se mitenkään ikinä vastata odotuksia?

Toisaalta ajattelen, että häät projektina ei rajoitu vain siihen yhteen päivään, vaan että voin nauttia tästä koko matkasta. Tällaisten once in a lifetime -juhlien suunnittelu on kuitenkin kivaa ja jännittävää vaikka toisinaan myös stressaavaa. Uskon, että hääpäivänä voi kokea paljonkin iloa siitä, että näkee omien suunnitelmiensa toteutuvan käytännössä. Asioilla on aina kaksi puolta. Jos suhtautuisin häiden järjestelemiseen välinpitämättömästi, niin saattaisin menettää osan siihen liittyvästä ilosta, mutta liiallinen stressaaminen yksityiskohdista taas voi aiheuttaa suuria pettymyksiä. Se kultainen keskitie, mistäköhän se löytyisi?;)