maanantai 15. joulukuuta 2014

Oh so shiny

Tajusin, että vaikka olen kyllä kertonut kihlasormuksestani täällä blogissa, niin en ole muistanut lisätä yhtäkään kuvaa sormuksesta. Korjaan asian nyt ja samalla ajattelin esitellä muutamia muitakin lempikorujani.

Ensimmäisessä kuvassa on sormuksen lisäksi pari muuta kovimmassa käytössä olevaa korua. Valmistujaislahjaksi saamani Pernille Corydonin ruusukultainen kaulakoru on uusin tulokas. Olen tällä hetkellä todella mieltynyt ruusukultaisiin koruihin. Kihlaa suunniteltaessa yhtenä ideana oli lisätä ruusukultaa sormuksen keskellä kulkevaan uraan. Seppä oli kuitenkin sitä mieltä, että kulta kuluu käytössä pois, joten hylkäsin sen idean. Helmikorviksia käytän lähes päivittäin. Myös muut yksinkertaiset hopeiset nappikorvikset ovat hyviä arkikäyttöön. Alimman kuvan oikeanpuoleiset napit taitavat olla ensimmäinen mieheni minulle ostama syntymäpäivälahja.

 

Lumoavan sydänriipuksen olen myös saanut lahjaksi mieheltäni. Myös Snö of Swedenin koruja on kertynyt minulle jonkin verran.



Statement-koruja ihastelen kyllä muilla ihmisillä, mutta itse en ole oikein oppinut käyttämään niitä. Pitkäketjuisia kaulakoruja sen sijaan käytän melko usein varsinkin neulemekkojen kanssa. Pöllöriipus on tämänhetkinen suosikki.



Hääkoruiksi voisin ajatella esimerkiksi yksinkertaisia helmikorvakoruja sekä helmikaulaketjua (jos siis unohdetaan Cash, money, bling bling -postauksen ihanat timantit ;)). Pahoittelen kuvien laatua. Opettelen vasta käyttämään miehelle 30 v. lahjaksi ostamaani Olympus Pen Mini -kameraa...

Loppuun vielä kuva viikonlopulta. Pikkujouluihin matkatessa oli hyvä olla vähän mielenkiintoista matkalukemista mukana. Hyvää alkavaa viikkoa! Tällä viikolla pitäisi vihdoinkin hoitaa ne joululahjaostokset...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti