sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Herkuttelua ja ostoksia

Kihlauksestamme tuli tällä viikolla kuluneeksi jo kaksi vuotta. Tuolloin pari vuotta sitten tuntui vielä, että häihin on todella pitkä aika, mutta kuten aina, aika on mennyt todella nopeasti ja yhtäkkiä häihimme on enää alle 50 päivää (Apua!).




Juhlistimme vuosipäivää Kämpin brunssilla.
                                                                      
Tänä lauantaina suuntasimme heti aamusta Punavuoreen Brooklyn Bakeryn kahvilaan maistelemaan cup cakeja. Tarkoitus olisi hankkia heiltä leivonnaisia herkkubuffaamme. Samalla tuli maistettua myös heidän bageleita, jotka olivat todella herkullisia. Cup caket olivat myös taivaallisia. Maistoimme vain kahta makua, mutta red velvet oli niin hyvää, että enempää ei tarvinnut testailla (heiltä saa myös varattua cup cake -maistelun).





Samalla reissulla kävimme ostelemassa hellevaatteita häämatkallemme. Löysin itselleni puuvillaisen ohuen hellemekon ja rantasandaalit (+ sairaan hienot seeprakuvioiset ballerinat Stockan alesta, mutta ne olivat täysin heräteostos). Aikaisemmin olen jo kotiuttanut Lindexiltä pitsishortsit ja -topin. Ainakin yksi mekko pitäisi varmaan vielä löytää ja uudet bikinit. Olenko ainoa kalkkis, joka ihmettelee suuresti sitä, että viimeiset kesävaatteet myydään alennuksella heinäkuussa, kun Suomen kesä on yleensä vasta alkamassa?! Kotona pistin vielä tilaukseen Ray-Banin Wayfarerit korvaamaan todella huonoon kuntoon päässeet Anttila-aurinkolasini.

Maksoimme loput häämatkastamme tällä viikolla, joten rahaa on alkanut menemään häihin niin paljon, että hirvittää... Suurimmat hankinnat kasautuvat viimeiselle kuukaudelle ennen häitä ja juhlan jälkeen tulee tietysti maksaa juhlapaikka sekä ruoat, valokuvaaja, dj ym. Noh, kerrankos sitä jne. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti