sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tyyliseikkoja

Minulla ei mielestäni ole omaa vahvaa tyyliä, vaan mieltymykseni vaihtuvat osittain trendien ja osittain ihan vain fiiliksen mukaan. Tästä syystä silmääni miellyttävät myös useat erilaiset häätyylit. Sisustuksen suhteen minulla oli jossain vaiheessa todella vahva valkoinen kausi. Kaiken olisi pitänyt olla valkoista ja mielellään myös korkeakiiltoista.:D Onneksi en ehtinyt vaihtaa kaikkia huonekaluja korkeakiiltovalkoisiin ennen kuin rakastuin päätä pahkaa pelkistettyyn skandinaaviseen tyyliin, johon kuuluu vaaleiden sävyjen lisäksi oleellisena osana myös lämpimiä puun sävyjä. Skandinaavisessa tyylissä ihastuin ensimmäisenä koviin graafisiin kuoseihin ja sama maailma viehättää edelleen myös häätyyleissä. Miellän kyseiseen häätyyliin kuuluvan graafisten kuvioiden lisäksi vintage-henkisyyttä, pastellivärejä sekä leikkisyyttä esimerkiksi photo boothin, viirien ja viiksikuvioiden muodossa.

Kuva täältä.
                          
Näin leikkisät tabletit meillä oli joskus pöydässä (kuva pääsiäiseltä parin vuoden takaa)
                                     
Graafista kuviota löytyi myös sohvatyynyistä.
                                      
Pian kuitenkin huomasin kaipaavani enemmän pehmeyttä sisustukseen, jolloin kolmiot ja kuusikulmiot vaihtuivat ehkä aavistuksen naisellisempaan tyyliin. Asuntomme onkin tällä hetkellä jonkinlainen sekoitus eleetöntä skandinaavisuutta sekä hieman näyttävämpää tyyliä maustettuna ripauksella leikkisää graafisuutta. Lisäksi makkarista löytyy vielä vanha puinen kirjoituspöytäni, joka edustaa maalaisromanttista tyylisuuntaa.

Tunnelmalliset maalaisromanttiset latohäät. Kuva täältä.
                           
Viime aikoina olen huomannut viehättyväni yhä enemmän klassisemmista sisustuselementeistä. Myös häihin haluaisin valita melko klassisen tyylin. Tosin tämä tyylivalinta asettaa hieman rajoituksia juhlapaikalle. Holvikellarityyliset tilat rajautuvat pois, koska niihin sopii mielestäni paremmin industrial-henkinen tyyli. Samoin mökkimäiset juhlatilat eivät välttämättä sovi kovin hyvin klassisten häiden näyttämöksi. Kartanot olisivat varmasti oivallisia, mutta en oikein ole kartanohäiden fani. Useat pienet huoneet vaikeuttavat plaseerausta ja sisustus on monesti liian levoton omaan makuuni. Noh, jos tämä jahkailu jatkuu vielä pitkään, meillä ei kohta ole mitään juhlapaikkaa ja voimme saman tien siirtää häämme Vegasiin.;)

Aivan upean ylelliset ja klassiset häät. Näitä kuvia jäin tuijottamaan todella pitkäksi aikaa. Kuvat täältä
                              
On muuten hauska miettiä, miten oma persoona vaikuttaa siihen, mistä tyyleistä viehättyy. Esimerkiksi maalaisromanttisen tyylin voi toteuttaa todella kauniisti ja ihailen tätä tyylisuuntaa toisten kodeissa, mutta toisaalta koen sen edustavan melko perinteisiä arvoja, joista taasen en tunnista itseäni. Graafinen tyyli sen sijaan henkii mielestäni tietynlaista leikkisyyttä ja hieman boheemia otetta elämään, mikä ei myöskään oikein istu omaan ajatusmaailmaani. Toiveistani huolimatta en ihan sovi myöskään klassisen ja elegantin naisen muottiin.;) Tästä voimme vetää johtopäätöksen, että olen varmasti aika tylsä tyyppi, koska pelkistetty, ei liian räväkkä/hempeä tyyli kuvaa minua parhaiten.;)

Mitens muut morsiamet; kuvastaako häidenne tyyli omaa luonnettanne vai ovatko häät hyvä tilaisuus kokeilla jotain ihan uutta tyylisuuntaa?

6 kommenttia:

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen näkökulma; ehkä tää selventääkin miksi nää hääpäätökset on välillä niin vaikeita. :D Teemamme on karkeasti glamour vintage: vihkiminen taidemuseon renessanssityylisessä juhlasalissa, sellon soittoa, cocktail-tilaisuus ja niin edelleen. Melko suureellista siis. Mutta toisaalta mielessä välillä häilyy ajatus vihkimisestä vaaran huipulla kahdestaan miehen kanssa. Ja molemmat puolet meistä molemmista kyllä löytyy, ilmeisesti se suureellisuutta rakastava puoli on vahvempi ainakin tässä tapauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella upea teema teillä!:) Meiltäkin taitaa molemmilta löytyä sellainen ylellisyyttä rakastava puoli vaikka toisaalta ollaan melko maanläheisiä. Häissä mielestäni voikin ihan luvan kanssa nauttia glamourista; ovathan ne todennäköisesti yhdet elämän hienoimmista juhlista.

      Poista
  2. Ainakin näillä näkymin meille tulee melko maanläheiset (voisi jopa sanoa rustiikkiset) häät, mikä kyllä ainakin jollain tapaa kuvastaa meitä. Eikä mitään turhaa pröystäilyä, mutta varmaankin pientä blingiä tuomaan juhlan tuntua :) Jos häät olisivat täysin minun juhlani, voisin kallistua myös ensimmäisen kollaasin kaltaiseen väri-ilotteluun, mutta sulhasen luonteeseen/tyyliin se ei ehkä sopisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin sulhanen varmasti vastustaisi liikaa väri-ilottelua.;) Toisaalta mietittiin, että jos meidän häihin tulee karkki-/jälkiruokabuffa, niin sen voisi koristella värikkäämmin ja leikkisämmin esimerkiksi pom pomeilla.

      Poista
  3. Hyvä huomio, meilläkin varmasti persoona ja sisustustyyli vaikuttaa häidenkin tyyliin! :) Me ollaan molemmat sulhasen kanssa vähän sellaisia "trendien vastustajia", että esimerkiksi maalaisromanttinen/rustiikkinen tyyli, vaikka kaunis onkin, ei tulisi kuuloonkaan häiden teemana eikä varsinkaan kodin sisustuksessa.
    Mun oman sisustusmaun voisi kiteyttää oikeastaan yhteen nimeen: Alvar Aalto. Harmi vaan, että hänen suunnittelemiin tuotteisiin, saati sitten taloihin ei ole vielä tässä elämänvaiheessa varaa, ja häihin sellainen ei edes oikein sopisi. Jonkin verran tykkään myös sellaisesta glamour-maailmasta (esimerkkinä: shamppanja mieluummin kuin kuohuviini) mutta mies onneksi pitää jalat maassa ettei se puoli lähde aivan lapasesta :D Häissä on ainakin tähänastisilla suunnitelmilla näkyvillä meidän molempien persoonaa ja tyyliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Aallon designit ovat kyllä todella kauniita, mutta tosiaankin hieman hintavia. Meilläkin on mielestäni jalat pysyneet vielä suht tukevasti maassa, vaikka samppanjaa ajattelimmekin tarjota häissämme. Ehkäpä kulinarismi yhdistetään helposti hieman glamourimpaan elämäntyyliin, vaikka ei se aina niin mene, ainakaan meidän kohdalla.;)

      Poista