tiistai 26. toukokuuta 2015

Villa Kauniaisissa

Hääpaikkateemaisten postausten sarja jatkuu. Tällä kertaa vuorossa oleva juhlapaikka sijaitsee hieman kauempana Helsingistä (mutta itse asiassa melko lähellä kotiamme) eli Kauniaisissa. Villa Junghans on Kauniaisten kaupungin omistama huvila 1910-luvulta. Uusi puoli, jossa voi järjestää noin 150 hengen juhlia, rakennettiin vuonna 1986. Huvilan uudelta puolelta löytyvät juhlasali, aula ja keittiö sekä kalusteet 120:lle hengelle. Pitopalvelua ei ole omasta takaa eli se on hankittava itse.

Vuoden 2015 vuokrahinnaston mukaan (klik) uuden puolen päivävuokra kustantaa ulkopaikkakuntalaiselle 550 euroa. Lisäksi valmisteluilta maksaa 100 euroa. Tiloista on poistuttava klo 01.30 mennessä. Villa Junghansin vuokra on siis erittäin kohtuullinen. Huonoina puolina mainittakoon esimerkiksi maksullisen siivouspalvelun puuttuminen (tilat on siivottava seuraavana päivänä klo 10 mennessä). En todellakaan halua velvoittaa kaasojani siivoamaan juhlatilaa eli joutuisimme etsimään siivouspalvelun itse. Lisäksi tämä kohta vuokraehdoissa hieman mietityttää:

"Vuokralainen ei saa häiritä talon muissa osissa järjestettyä muuta toimintaa. Musiikin soittaminen kovalla äänenvoimakkuudella tai muun vastaavan melun aiheuttaminen, joka voi häiritä alueen lähiasukkaita, on kielletty kello 22.00 jälkeen."

Hääjuhlista ihan varmasti aiheutuu melua klo 22.00 jälkeen...

Villa on kyllä todella kaunis ulkoa, mutta sisältä en löytänyt yksityiskohtaisia kuvia eli tämäkin juhlatila olisi käytävä katsastamassa paikan päällä. Albergan kartano ja Karhusaaren taidekeskus ovat kuitenkin paremman sijaintinsa takia meille ensisijaisempia vaihtoehtoja kuin Junghans.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti