torstai 19. maaliskuuta 2015

Missä sanot tahdon?

Sain Take this waltz -blogin Leenalta vinkin kirjoittaa mahdollisista vihkipaikoista. Meille tulee näillä näkymin siviilivihkiminen joko juhlapaikalla tai sen läheisyydessä. Kaikkein helpoin ratkaisu olisi hoitaa vihkiminen juhlapaikan pihalla, mutta tällöin ohjelmasta poistuisi kokonaan esimerkiksi kruisailu hääautolla (sulhasen toive). Lähdinkin siis kartoittamaan mahdollisia vihkipaikkoja Espoosta.

Ei muuten ollut mitenkään helppo tehtävä. Jos vihkiminen halutaan suorittaa erillään juhlapaikasta, mutta ei kirkossa, vaihtoehtoja ei tunnu olevan kovinkaan runsaasti. Luonnonhelmasta varmasti löytyisi paljon kauniita paikkoja kuten esimerkiksi Kivenlahden kalliot, mutta tällöin lopputuloksena saattaa olla läpimärät juhlavieraat ja morsiamen piloille mennyt kampaus (= major disaster). Lisäksi en välttämättä haluaisi random lenkkeilijöitä tai pussikaljoittelijoita todistamaan yhtä elämäni tärkeimmistä hetkistä. Olisipa todella kiva, jos myös siviilivihkimisille olisi olemassa omia "kappeleita". Jokin kaunis pieni sali istumapaikkoineen olisi täysin riittävä.

                          Kivenlahden kalliot

Leppävaarassa sijaitsevalla Albergan kartanolla on upean holvikellarin lisäksi flyygelisali, jossa on ainakin keskustelupalstoilta keräämäni informaation perusteella suoritettu vihkiseremonioita. Albergan kartanosta olisi todella lyhyt matka itse juhlapaikalle ja Leppävaaran juna-asemakin on lähellä. Flyygelisaliin mahtuu vain noin 50 henkeä, joten se saattaisi jäädä hieman pieneksi meidän noin 60 hengen häille.

Jos etsinnät laajentaa Helsingin puolelle, ensimmäisinä mieleeni tulivat talvipuutarha sekä kasvitieteellinen puutarha. Reittiopas paljasti karun totuuden; talvipuutarhasta matkustaa julkisilla juhlapaikalle lähes 40 minuuttia. Kaisaniemen kasvitieteellisestä sen sijaan matkustaa kätevämmin junalla Kiloon noin puolessa tunnissa (matka-aikaan on laskettu mukaan siirtyminen Kaisaniemestä rautatieasemalle sekä lyhyt kävelymatka Kilon juna-asemalta juhlapaikalle). Minulla ei kuitenkaan ole mitään tietoa siitä, voiko kasvitieteellisessä puutarhassa suorittaa vihkimistä ja mitä se kustantaa.

Pitää varmaan ihan vaan kylmästi käydä ajelemassa Kilossa sekä lähiseuduilla katselemassa potentiaalisia vihkipaikkoja. Google earth voisi olla kätevä työkalu kauniiden luontokohteiden etsimiseen, mutta jos ei halua jättäytyä luonnonvoimien armoille, niin jokin muu vaihtoehto olisi löydettävä. Etsinnät siis jatkuvat. Luulen kuitenkin, että helpoin ratkaisu olisi vihkiminen juhlapaikan pihalla. Tällöin ainakin vieraat pääsisivät terassille suojaan sateen sattuessa. Ehkäpä voisimme vuokrata vihkijälle ja meille kahdelle jonkin pienen katoksen varmuuden vuoksi (mistäköhän sellaisia saisi). Jos meidät valokuvataan vasta vihkimisen jälkeen, niin voimme käyttää hääautoa kuvauspaikalle siirtymiseen.

Tai entäs jos sittenkin se purjevene... Tai pienemmässä mittakaavassa esimerkiksi Kivenlahden satamasta lähtevä lautta. Vesillä vihkiminen taitaa kuitenkin soveltua paremmin kesähäihin...

Tämä viikko on mennyt ihan ennätysnopeasti. Harmittaa, kun en tiistaina tajunnut katsella taivaalle, revontulet olivat kuulemma näyttäviä. Keskiviikko-iltana lähdimme Karvakamun kanssa ulos bongaamaan revontulia, mutta eipä silloin mitään näkynyt. Näkyikö teidän hoodeilla revontulia? Entä aiotteko seurata huomenna auringonpimennystä (muistakaa suojata silmät!)?

8 kommenttia:

  1. Hääautohan voisi näkyä muutamassa hääkuvassa tai siirtyisitte komealla kulkupelillä hääyöpaikkaanne. Näin sulhasen komea auto saataisiin mukaan. ;) Ja erilaiset juhlapalvelut vuokraavat kaikenlaista, varmasti juhlatelttojakin (?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle auto ei ole niin tärkeä, mutta kaipa sen sulhasenkin toiveita pitäisi kuunnella.;) Jos päädytään vuokraamaan hääauto, niin sitten sitä pitäisi varmaan myös käyttää koko rahan edestä.

      Poista
  2. No voi vitsi! Kun näin tämän postauksen otsikoin syttyi toive, että täältä löytyisi mahdollinen vihkipaikkaehdotus mutta eipä napannut. Olen siis juurikin saman ongelman kanssa tässä paininut pidempään. Voipi olla, että hoidetaan tahtomiset turistein silmäin alla Suokissa ja sateen sattuessa ankeasti juhlapaikalla.

    Mietiskelin itsekin jossain vaiheessa noita talvipuutarhaa ja kasvitieteellistä. Ensimmäiseen liittyy sellainen ongelma, ettei sieltä ole mahdollista saada tiloja yksityistilaisuutta varten. Lisäksi tiloissa toimii kahvila, joten voi olla, että esim. skumpan kohottelu ei siellä onnistu. Jälkimmäisestä eli kasvitieteellisestä on itse asiassa mahdollista vuokrata tiloja ja myös teltta piha-alueelta mutta se oli muistaakseni jotenkin typerän kallis.

    ...Ja lisäksi näyttäisi vielä siltä, että kesäkaudelle 2015 ei edes oteta varauksia kasvitieteellisen ulkoalueille. (Lisätietoja: http://www.luomus.fi/fi/tilavaraukset-kuvausluvat)

    Tsemppiä sinnekin vihkipaikanmetsästykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaankin yllättävän hankalaa löytää sopivaa vihkipaikkaa. Olette varmaan jo kartoittaneet kaikki kauppatorin ympäristössä olevat ravintolat, jos heillä olisi yksityiskäyttöön vuokrattavia tiloja? Pitääkin tsekata vielä tuo kasvitieteellinen tarkemmin, varsinkin teltta kiinnostaisi, mutta jos siitä pyydetään ihan älytöntä hintaa, niin sitten ei kyllä onnistu. Kiitos tsempeistä (samoin myös teille).:)

      Poista
  3. Träskändan kartanon puistoalueelta voisi löytyä kauniita vihkipaikkoja ainakin ulkona tapahtuvaan vihkimiseen. Sijaitsee Järvenperässä muutamien km päässä Kilosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Mulla onkin ollut päässäni mielikuva vihkimisestä puistossa esimerkiksi jossakin paviljongissa. Tuolta voisikin löytyä sopiva paikka ja katoksiahan voi aina vuokrata.

      Poista
  4. Kasvitieteellinen! Eikä me mennään naimisiin väärässä kaupungissa :D Tai jos Helsinkiä pitemmälle vois unelmoida niin Lontoossa Kew Gardens olis täydellinen. Se oli aivan mahtava paikka.

    Toivoisin kyllä, että Suomessa havahduttais siviilivihkimis-paikkojen vähäisyyteen. Siinä olis kuitenkin erinomainen bisnesidea, kun markkinat todennäköisesti vaan kasvaa. Itse ainakin olisin valmis laittamaan vähän rahaan kauniin paikan vuokraan.

    Luulenpa, että toi "auto alle ja katselemaan" -lähtökohta on hyvä. Täytynee kesällä kokeilla sitä itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoosta voisi muutenkin löytyä aika paljon enemmän potentiaalisia vaihtoehtoja kuin Espoosta.;) Toivottavasti tähän akuuttiin ongelmaan herättäisiin lähivuosien aikana, mieluiten jo vaikka ihan tässä lähikuukausina tai ainakin ennen syksyä 2016.:D

      Poista