lauantai 13. elokuuta 2016

Alcohol - because no great story started with someone eating a salad

Sulhasen ollessa polttareissa, minulla on aikaa kertoa hieman häidemme juomista.

Kuten on varmasti tullut jo selväksi, juhlajuomat ja varsinkin eräs tietyllä alueella valmistettu kuplajuoma ovat tärkeässä osassa häissämme ja näkyvät myös mm. koristeissa. Heti vihkimisen jälkeen alkavassa cocktailtilaisuudessa tarjoillaan Ranskasta tuomamme G. Tribaut -talon Rosé samppanjat, jotka ovat kypsyneet viinikellarissa jo reilun vuoden ajan (toivottavasti maistuvat vähintään yhtä hyviltä kuin Champagnessa). Kuplajuomaa on varattu tarpeeksi eli sitä jää yhden kaadon ja lasin täytön jälkeen vielä vauhdittamaan häätansseja. Saksasta tuotua Toni Jostin Rieslingiä tarjoillaan alkukeiton kanssa sekä kalapääruoan valinneille (tai punkkua karsastaville) pääruoan kanssa.


Punaviinit ostimme ihan Alkosta, mutta niidenkään valitseminen ei ollut yksinkertaista, vaan päätimme järjestää punaviinitastingin helpottamaan valintaa. Luonnollisesti valmistimme häämenumme ruokalajeja (tai ainakin jotain vastaavaa) viinien kanssa nautittavaksi. Meillä oli yhteensä neljä eri vaihtoehtoa, joista Château Fontesteau 2011 selviytyi voittajaksi. Raatimme oli lopulta hyvin yksimielinen valinnasta. Oli hauska huomata, että itsekin löysin selviä eroja punaviinien välillä ja keksin jopa termejä kuvaamaan makumaailmaa.


Minun ollessa polttarihulinoissa, mieheni käväisi Rekolan panimolla valitsemassa oluita bilejuomiksi ja heille, jotka eivät juo viiniä. Hääoluiksi valikoituivat Fiskarin vehnä ja Amerikan serkku, jotka ovat nimensä mukaisesti vehnäolutta ja Amerikan pale alea. Lisäksi aiomme ostaa pienen määrän siideriä loppuillaksi. Meillehän tulee myös avec-buffa kahvin kanssa eli vieraat saavat valita lempijuomansa konjakkien, liköörien jne. joukosta. Loppuillasta avec-buffan antimista voi sekoittaa itselleen yksinkertaisia drinkkejä.

En usko, että alkoholi loppuu kesken, vaikka emme aio hakea sitä lavatolkulla Tallinnasta. Ainakin avec-buffasta luulisi riittävän viinanhimoisimmillekin vieraille. ;)

Holittomat juomat meinasivat unohtua ihan kokonaan, mutta niitäkin kyllä saa häissämme nauttia ilman pahoja katseita. ;) Alkumaljaksi pitäisi vielä keksiä jotain holitonta kuplajuomaa. Loppuillaksi sekä blandiksiksi ostimme Verkkokauppa.comista Rio-Colaa ja Ginger alea tölkeissä. Illalliselle emme valitettavasti aio hankkia esim. alkoholittomia viinejä, mutta kivennäisvettä holittomille vieraille tarjoillaan juhlapaikan toimesta.

2 kommenttia:

  1. Alkoholittomia vaihtoehdoiksi kuplalle löytyy nykyään kivasti; minulla ei itse asiassa ole mitään hajua, mitä vieraamme saivat holittomaksi kuplaksi, hupsista, mutta koska toinen kaasoistani imettää, varasin valmistautumiseen aamulle holittomaksi Lehtikuohua, joka on upean herukanlehtinen ja varsin hauska tuttavuus. Sitä saimme itse asiassa myös häitä seuraavanan aamuna aamiaisella hotellissa. Suosittelen testaamaan :) Bonuksena kotimaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtikuohu on kyllä tosi hyvää! Hieman hintavaa ehkä, mutta eipä sitä toisaalta montaa pulloa menisi.

      Poista