sunnuntai 3. tammikuuta 2016

No nyt tärppäsi!

Vuosi 2016 lähti hääjärjestelyjen osalta käyntiin vallan mainiosti, kun löysin vihdoinkin häämekkoni hääpukujen ja hääasusteiden outletista, joka järjestettiin 2.1. Katajanokalla Best Western Premier -hotellissa. Menin tällä kertaa etsimään mekkoa ihan yksin ja heti tärppäsi. Toisaalta olin myös viime kesään verrattuna enemmän sellaisessa mielentilassa, että nyt se mekko on löydettävä. :D Jos muistatte, niin alun perin etsin pitsistä merenneito- tai puolimerenneitomallista mekkoa mieluiten samppanjan sävyisenä.

  Jee! Mulla on häämekko!
                                      
Koska olin tosiaankin yksin liikenteessä, jouduin hetken miettimään, että miten sovittaminen käytännössä järjestyy. Onneksi paikalla oli todella ystävällinen ja avulias naishenkilö auttamassa morsiamia mekkoihin ja ulos niistä. Vaikka "pukuhuone" (kyseessä oli siis verholla rajattu osa suurta salia) oli melko täynnä, sovittaminen sujui mielestäni yllättävän kivuttomasti ja toiset morsiamet antoivat hyvin tilaa peilin edestä.

Ensimmäinen puku oli kapea a-linjainen pitsikoristeinen mekko upealla laahuksella. Pitsiä oli eniten yläosassa ja mekossa oli myös hieman "blingiä". Totesimme heti, että mekko istuu todella hyvin ja ainoastaan yläosasta tarvitsee hieman kaventaa. Toinen mekko oli malliltaan enemmän sitä, mitä alun perin hain eli täyspitsinen merenneito. Tämä yksilö oli valitettavasti niin iso, että sitä olisi joutunut kaventamaan rankasti, eikä se muutenkaan oikein tuntunut omalta. Kolmannessa mekossa sen sijaan oli jokin kummallinen hihaviritys, jota emme kumpikaan osanneet pukea oikein, joten se karsiutui heti pois. Sovitin vielä uudestaan ensimmäistä mekkoa ja varmistin vielä, että pituus on hyvä ja, että yläosan kavennus todellakin onnistuu.

Tämän ensimmäisen mekon siis kiikutin lopulta kassalle. Sain puvun yli 400 euroa halvemmalla alkuperäiseen hintaan verrattuna. Toki korjaustyöt tulevat maksamaan hieman, mutta niistä pitäisi selvitä noin sadalla eurolla. Sovitin mekkoa myös vanteellisen alushameen kanssa, mutta vanne jäi hieman liian ylös. Haluan silti ehdottomasti jonkinlaisen alushameen tuomaan runsautta ja merenneitomaista vaikutelmaa helmaan. Tyllialushame tai yksivanteinen, jossa vanne on aivan helmassa, voisi toimia.

Onko häämekkoni minulle juuri se täydellinen ja oikea? Realisti vastaa tähän, että ei välttämättä, koska vielä parempikin olisi voinut löytyä jos jaksaisi vaan etsiä aktiivisesti, enkä muutenkaan missään vaiheessa uskonut siihen "yhteen oikeaan mekkoon". Silti olin kyllä suunnattoman innoissani kun sain vihdoin mekkoni ostettua ja lähetin jo kotimatkalta kaasolleni kuvia puvusta.:) Lisäksi uskon, että voin tuntea mekossani oloni mukavaksi koko hääpäivän ajan. Mielestäni puku korosti sopivasti parhaita puoliani ja peitti niitä puolia, mistä itse voisin mahdollisesti kehittää kriisin hääpäivänä. En missään nimessä halua tuntea oloani epämukavaksi hääpäivänämme ja jos totta puhutaan, todella tyköistuva merenneitomallinen puku olisi voinut aiheuttaa epävarmuutta omasta ulkonäöstä. Puku on mielestäni sopivan hillitty ja elegantti eikä liian prinsessamainen, mutta silti näyttävä. Päätöksen sinetöivät hyvän istuvuuden lisäksi se, että puvussa on sitä pitsiä sekä laahus ja se, että hihat ja yläosan leikkaus olivat myös juuri sellaiset kuin ajattelin. Pukuni on norsunluun värinen, mutta suunnittelen siihen vielä pientä samppanjan väristä yksityiskohtaa. Tietysti sekin vaikutti ostopäätökseen, että saan hurjan alennuksen ansiosta pukeutua hääpäivänäni huomattavasti arvokkaampaan asuun kuin mihin budjettimme olisi riittänyt (miten niin turhamainen ;)).

Meitsi on prinsessa, eikun siis elegantin tyylikäs morsian. ;)
                                                  
Nyt pitäisi pystyä hillitsemään itseään, jotta en koko ajan kävisi kurkkimassa mekkoa pukupussista. Olisi kiva sovittaa mekkoa vielä kotioloissa, mutta en saa pukua itse päälle ja sulhaselleni en aio sitä näyttää, joten on vain odotettava siihen saakka, että saan hääkengät hankittua ja pääsen näin ollen varaamaan aikaa ompelijalle. Happy, happy, joy, joy! ;)

6 kommenttia:

  1. Onnea mekon löytymisestä :)

    VastaaPoista
  2. Onnea hääpuvusta! Olisi kiva nähdä siitä kuviakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Instagramiin voisin ehkäpä laittaa kuvan tai pari, koska sinne sulhaseni tuskin eksyy.;)

      Poista
  3. Onnittelut puvun löytymisestä! Tiedän tuon tunteen, kun löysin omani juuri alkuviikosta ja sain merkkipuvun puoleen hintaan :) Jätin kyllä puvun liikkeeseen ja korjaukset kuuluu vielä kauppaan, joten ei tule tuota "tuijotan pukuani hurmiossa"-oloa, kun se ei ole konkreettisesti kotona..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea myös sinulle hyvästä löydöstä!:) Itse pelkään, että kissamme, joka kielloista huolimatta toisinaan poikkeaa vaatehuoneeseen (osaa avata oven), innostuu teroittamaan kynsiään pukupussiin. Olisi siis hyvä, jos pukua voisi säilyttää jossain muualla...

      Poista