torstai 4. kesäkuuta 2015

What´s next?

Nyt kun juhlapaikka on varattu, on ollut hieman vaikea keksiä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Tämän vuoden aikana tulisi hoitaa vielä dj:n buukkaaminen sekä mahdolliset save the date -kortit, mutta en kyllä keksi mitään muuta akuuttia asiaa. Mekkoja ajattelin käydä sovittelemassa kesän aikana. Vihkimisen suhteen tulisi tehdä päätöksiä ja ottaa selvää, milloin virkamiehiä voi alkaa kyselemään tähän hommaan. Hääjuomia lähdemme hakemaan Ranskasta noin 1,5 kuukauden kuluttua (jännää!). Yksi hääillalliseen liittyvä seikka, jonka suhteen emme ole vielä tehneet lopullista päätöstä, on hääkakku. Juhlapaikkaamme saa tuoda oman kakun, jolloin menu tulee hieman halvemmaksi. Nyt olisikin tehtävänä kartoittaa konditorioita ja selvittää, säästämmekö yhtään tuomalla kakun itse. Menuun kuuluvat kakkuvaihtoehdot kuulostivat kaikki herkullisilta (mm. passion-kookos/lakka-tiramisu/lakritsi-sitruuna) ja hintaero ilman kakkua ei ole suuri (3,5 euroa/henkilö halvempi). Näin ollen 60 hengen hääkakku saisi maksaa enintään 200 euroa, jotta säästäisimme hankkimalla kakun itse. Veikkaan, että emme saa haluamaamme kakkua mistään tuohon hintaan, mutta ainahan kannattaa kysellä (kakkuja olisi myös ihan kiva käydä maistelemassa ;)).   

Yllätyin iloisesti päivittäessäni juhlat.fi-tehtävälistaani; mehän ollaan ihan aikataulussa! Noh, sitä hääkakkua ei tosiaan ole vielä valittu, mutta sen ehtii varmasti myöhemminkin. En myöskään voi luvata, että ehdin häämekkokaupoille heti juhannuksen jälkeen, mutta kavereiden kanssa on kyllä jo suunniteltu ensimmäisiä mekonmetsästysreissuja.:)

Pedanttina ihmisenä pyrin kuitenkin pysymään mahdollisimman tiukasti aikataulussa. Meidän häihin on kuitenkin enää 457 päivää.;)

2 kommenttia:

  1. Hyvällä alulla suunnittelu näyttää olevan. Yksi mikä tehtyjen listalta puuttui ja jonka suosittelen hankkimaan hyvissä ajoin on valokuvaaja, mikäli sellaisen aiotte palkata. Yleensä nuo varataan kaksikin vuotta etukäteen, varsinkin jos hääpäivänne sijoittuu suositulle ajankohdalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio! Meillä on jo alustava lupaus tutulta valokuvaajalta, mutta pitää vielä varmistaa asia. Ihan totta, että valokuvaajan hankinnan pitäisi olla to do -listan kärjessä.

      Poista