perjantai 22. huhtikuuta 2016

Too much information

Nykyään hääkutsu jaetaan usein kahteen osaan eli varsinaiseen kutsuun, joka pidetään lyhyenä ja ytimekkäänä, sekä hääinfoon, jossa kerrotaan yksityiskohtaisemmin hääjuhlan kulusta. Hääjärjestelyidemme akuutein asia oli pitkään hääkutsun ja -infon viimeistely. Tällä viikolla sain vihdoin nämä lähetettyä graafikollemme.


Kutsutekstin muotoiluun on olemassa äärettömän paljon eri vaihtoehtoja. Olenkin ideoita etsiessäni vakoillut kanssamorsianten kutsuja facebookin keskusteluryhmistä, hääblogeista jne. Jotkut kirjoittavat kaiken runomuotoon pilke silmäkulmassa ja reilulla annoksella huumoria, toiset valitsevat kauniin runon/mietelauseen, joka kuvaa parin tunteita toisiaan kohtaan. Me emme kumpikaan ole luonteeltamme runoilijoita tai hassuttelijoita, joten päätimme pysyä asialinjalla.;) Itse kutsu pidetään siis yksinkertaisena. Siitä käy ilmi juhlien ajankohta ja paikka sekä viimeinen ilmoittautumispäivä. Tuon viimeisen ilmoittautumispäivän vedin aikalailla hatusta (31.7. kun häät ovat 3.9.). Olisikin kiva tietää, kuinka paljon aikaisemmin te muut morsiamet aiotte pyytää ilmoittautumisia.


Pedanttina ihmisenä yritin aluksi ympätä hääinfoon kenties liikaa informaatiota. Angstailin mm. sitä, että en voi vielä mitenkään tietää juhlan tarkkaa aikataulua. Lopulta päätin olla tekemättä tästä(kin) asiasta itselleni turhan vaikeata ja yksinkertaistin infoa. Infossamme kerrotaan juhlapaikan sijainnin sekä juhlien alkamis- ja päättymisajankohdan lisäksi juhlan eri vaiheet (vihkiminen, illallinen, bileet jne.). Juhlapaikassamme on kaksi erillistä vierekkäistä salia, joista toisessa järjestetään vihkiseremonia ja toisessa syödään illallista. Alun perin erittelin infossa myös sen, missä salissa tapahtuu mitäkin. Lopulta päätin kuitenkin poistaa nämä kohdat, koska tuskin on vaarana, että kukaan menisi väärään paikkaan tai eksyisi. :D Nämä lisätiedot löytyvät sitten Juhlat.fi-palvelun juhlasivuiltamme, johon vieraat saavat erikseen kutsun sähköpostitse.

Juhlasivuilta löytyy myös lahjalistamme. Häälahjatoiveista (lahjalista/rahaa esim. häämatkaa varten) on hyvä mainita hääinfossa. Pikkuruisen lahjalistamme ajattelin paljastaa myös täällä blogissa, mutta vasta sitten, kun kutsut ovat jo lähteneet. Kuten lahjalista, myös pukukoodi kuuluu mielestäni kategoriaan "Vieraiden omaksi parhaaksi" ja on siis oleellinen osa infoa. Myös mahdollisia erityisruokavalioita on syytä tiedustella. Meidän tapauksessa vieraita pyydetään lisäksi ilmoittamaan pääruokavalintansa. On myös hyvä mainita, haluaako hääpari juhlia aikuisten kesken vai ovatko skidit myös tervetulleita.

                                       Kuvat: Etsy.com

Last but not least, infosta tulisi käydä ilmi, kenelle ilmoittaudutaan ja milloin viimeistään ja mistä saa tarvittaessa lisätietoa. Juhlasivujen kautta olisi voinut ottaa myös ilmoittautumisia vastaan, mutta tällöin sivut olisi ilmeisesti pitänyt jättää julkisiksi (en oikein ymmärrä, että miksi). Jos sivuille pääsevät vain sähköpostin välityksellä kutsutut vieraat, niin ilmoittautuminen ei jostain syystä onnistu. Tosin tulin myös siihen lopputulokseen, että on ehkä parempi jos kaikki vieraat ilmoittautuvat suoraan kaasolleni. Tällöin on pienempi mahdollisuus virheille.

Kutsumme lähetetään viimeistään kesäkuun alussa, jolloin vieraille jää pari kuukautta aikaa vastata kutsuun ja kolme kuukautta järjestää asiansa niin, että pääsevät paikalle. ;)  

4 kommenttia:

  1. Me laitoimme ilmoittautumis-ajankohdaksi päivän kaksi kuukautta ennen hääpäivää. Ja tiedän, että vielä kaksi viikkoa sen päivän jälkeen saan huhuilla sukulaisiltani tietoa, ovatko tulossa ja millä kokoonpanolla :D "Kyllähän te tiedätte, että me tullaan!" Olen monessa asiassa taitava, mutta telepatia ei ole yksi niistä...

    Meidän kutsuja ja info-ratkaisuamme voi halutessaan kurkata täältä: http://tahtovatkovasti.blogspot.fi/2016/03/haakutsut-ja-haainfo.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jep, telepatia on vaikea laji. Itselläni on tapana jättää ilmoittautumiset melko viime tinkaan, mutta ilmoittautumisajan puitteissa yritän kuitenkin pysyä. Varmasti tulee ärsyttämään, jos joudun kyselemään vielä erikseen ilmoittautumisia. Kiitos linkistä! Käyn vakoilemassa myös teidän suunnitelmia. :)

      Poista
  2. Meillä viimeinen ilmoittautumispäivä oli noin kuukautta ennen ja sen kyllä heitin myös ihan hatusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin hetken, että onkohan tähänkin asiaan olemassa jokin etikettisääntö, mutta en sitten lopulta jaksanut välittää. :D

      Poista