perjantai 20. marraskuuta 2015

Vitkuttelun jalo taito

Tässäpä taas katsaus juhlat.fi -palvelun tehtävälistaan eli mitä olisi pitänyt saada aikaan tähän päivään mennessä. Listan alkupää löytyy What´s next? -postauksesta. Luvassa siis kootut selitykset, miksi mitään ei ole tehty. ;)

Hääkakun tilaamme todennäköisesti juhlapaikan kautta, joten siitä sovitaan samalla kun lyödään lukkoon muu menu. Haluaisin käydä maistelemassa hääkakkuja konditorioissa, mutta tätä en ole vielä saanut aikaiseksi. Morsiuspuvun etsintä on todellakin aloitettu, mutta vielä ei ole onnistanut. Seuraavaksi suunnitelmissa olisi suunnata Love Birds -liikkeeseen. Viikonloput ovat jo lähes täynnä jouluun asti, joten hääpukukaupoille tulisi ehtiä työpäivän jälkeen. Jotenkin ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä skenaariolta.;)

Mahdollisia häämatkakohteita ajattelimme bongata ensi vuoden alussa matkamessuilta. Musiikkia on suunniteltu sen verran, että dj on buukattu ja minulla on kännykässä sekä ipadillä muistilistat, joihin lisään kivoja biisejä aina, kun niitä satun kuulemaan. Mahdollisesta lauluesityksestä tulisi sopia hyvissä ajoin, mutta vielä ei ole kiire. Mitään erityistä ohjelmaa meidän häihin ei tule emmekä tarvitse tekniikkaa tai hääautoa. Hääyöpaikkaa olemme pohtineet, ja näillä näkymin yövymme Tornissa. En kuitenkaan uskalla varata huonetta vielä, koska odotan mahdollisia ensi vuoden tarjouksia. 



Sulhasen puvulla ei myöskään mielestäni ole kiire, varsinkin kun sulhanen on kallistumassa vuokrapuvun puoleen. Kukat haluan tilata hyvissä ajoin, joten nyt voisi jo alkaa selvittämään kukkakauppojen hintatasoa sekä etsimään netistä suosituksia jne. Entäs sitten se tanssikurssi? Tuskinpa sentään.:D Jos päätämme tanssia häävalssin, harjoittelemme sen kotona ja toivomme, että yleisön joukossa ei ole tanssivirtuooseja paheksumassa kankipariskunnan performanssia. ;) Save the date -kortit onneksi hylkäsimme, koska tällä hetkellä tuntuu siltä, että energia ei todellakaan olisi riittänyt asian hoitamiseen ennen joulua. Lähetämme Save the datet sähköisenä vuoden alussa. Hääpaikkaamme ei oikeastaan tarvitse somistaa, mutta toki kynttilät, kukat, maljakot jne. tulisi hankkia. Olen ideoinut päässäni hääillallisen kattausta, mutta lopullinen visio syntyy varmasti vasta sitten kun paperituotteet, kuten menut, on suunniteltu ja pöytiin tulevat kukat päätetty.

Lievää prokrastinaatiota tuntuu olevan ilmassa, mutta uskon vahvasti löytäväni vielä jossain vaiheessa motivaation tehdä jotain konkreettista häiden suhteen. Ennen joulua en lupaa tekeväni mitään, koska joulu on oikeasti ihan kohta (järkyttävää...). Tämä on nyt varmaankin sitä hää-ähkyä, kun tuntuu siltä, että ei jaksa kiinnostua mistään häihin liittyvästä. Onneksi on vielä aikaa...

2 kommenttia:

  1. Vuokrapuvun kanssa kannattaa olla myös ajoissa, jotta lahkeet ehtii lyhennyttämään ja myös pukuvuokraamossa saattaa olla kysyntää puvuilla suosituille päiville . Mutta eihän teillä ole mitään kiirettä, lyhyemmässäkin ajassa saa kauniit häät kasaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, vuokrapuvunkaan hankkimista ei siis voi jättää viimemetreille. Vuokraamoiden tarjontaa voisi muutenkin alkaa kartoittamaan jo hyvissä ajoin, jotta ehtii muuttaa suunnitelmaa, jos mieluista pukua ei löydy.

      Poista