maanantai 3. elokuuta 2015

Viinin ystävän hääkoristeet

Ajatus viinipullon korkkien hyödyntämisestä hääkattauksessa on käväissyt mielessäni tuon tuosta, mutta olen aina hylännyt sen turhan kliseisenä ja ei-omaperäisenä. Epernayssä eräänä iltana hotellin pihalla samppanjaa maistellessa ja pullon korkkia kädessä pyöritellessä, sama idea hiipi jälleen mieleeni. Koska sulhanen piti ajatusta meidän häihin hyvin sopivana, päätimme siltä istumalta alkaa keräämään korkkeja. Hääviinimme tulevat olemaan isossa osassa jo senkin takia, että ne on raahattu niin hiton kaukaa ;), joten korkit koristeina sopivat erinomaisesti teemaan, vaikka ovatkin ehkä aika käytetty idea. Jos satun vielä muuttamaan mieltäni, niin kerättyjä korkkeja voi hyödyntää kodin sisustuksessa vaikkapa laittamalla ne esille korkeaan lasivaasiin.

Siitä se ajatus sitten lähti.
                                           
Pinterestistä hakusanoilla "wedding wine cork" löytyi vaikka minkälaisia ideoita korkkien hyödyntämiseen koristeluissa. Itseäni miellyttää eniten korkit nimilappujen ja pöytänumeroiden telineinä.

Kuva täältä.

Aidoilla kukilla, kuten neilikoilla, nämä voisivat olla vielä hienommat. Kuva: Etsy.com.
           
Kuva täältä.
                  
Mietin myös korkkien maalaamista esim. spray-maaleilla, mutta voi olla, etten jaksa nähdä niin paljon vaivaa. Tuo korkin ruskea sävy ei periaatteessa kuulu häidemme teemaväreihin, jotka ovat näillä näkymin valkoinen, samppanja ja roosa, mutta tuskin riiteleekään niiden kanssa kovin pahasti.

Kuva: Etsy.com.
        
  Kuva täältä.
                             
Yllä oleva kuva voisi olla meidän tulevasta hääkattauksesta, jos kukat vaihtaisi valkoisiin, maljakon kirkkaaseen ja poistaisi tuon sämpylän (?) tuolta takaa. 

Olen nähnyt tällaisia jakkaroita myynnissä Ison Omenan Decanter-liikkeessä. Kuva täältä.
                      
Sitten vaan pulloa auki! Jos aiomme käyttää korkkeja esim. nimikorttien pidikkeinä, meidän tulisi kerätä niitä noin 60 kappaletta... Jos yllä olevan kuvan tapaan yhteen pöytänumerotelineeseen menee kuusi korkkia, niin määrä nousee jo aika hurjaksi. Ehkä pyydämme apua myös viiniin meneviltä ystäviltämme ja sukulaisiltamme, jotta emme ole täysin deekiksellä ennen häitä.;)

lauantai 1. elokuuta 2015

Viiniralli Champagneen osa III - Epernay

Ajattelin jakaa matkakertomuksen alueittain/kaupungeittain, joista ensimmäisenä esittelen matkamme tukikohdan eli Epernayn, jota kutsutaan myös Champagnen pääkaupungiksi. Ranskassa seikkailimme lisäksi Epernaytä ympäröivissä kylissä ja käväisimme myös Reimsissä, mutta näistä lisää seuraavissa osissa. Matkaamme kuului myös yhteensä neljä yötä laivassa ja lukemattomia ajokilometrejä, mutta jotta matkakertomuksista ei tulisi liian raskaita, jätän suurimman osan näistä päivistä pois.

Lähdimme matkaan maanantaina ja saavuimme Epernayhin torstaina. Keskiviikon olimme viettäneet Saksassa ystäväni ja hänen perheensä luona ja jatkoimme matkaa seuraavana päivänä heti aamusta, olisiko ollut joskus yhdeksän - kymmenen maissa. Olimme kaikkien lounas- ja huoltoasemataukojen jälkeen perillä Champagnessa muistaakseni ennen kuutta. Ajoimme Belgian kautta, minkä huomasi parhaiten siitä, että tasainen maalaismaisema muuttui vuoristoisemmaksi ja kännykkään tupsahti tekstiviesti Belgian puheluhinnoista.

Matkalla Belgian kautta kohti Ranskaa.


 Matkan ensimmäiset viinitarhat bongattu!


Aikaisemmassa postauksessa taisin väittää, että olisimme varanneet samppanjatalovierailun jo ensimmäiselle päivälle, mutta en ilmeisesti osannut tulkita mieheni tekemää matkasuunnitelmaa oikein, koska kyseessä oli talo, johon ei tarvitse varausta (Paul-Etienne Saint Germain). Suunnitelmana oli siis poiketa talossa, jos ehdimme, mutta myöhäisestä saapumisajastamme johtuen tämä vierailu jäi vielä tuolloin tekemättä.




Paikan päällä meitä odotti melko trooppinen ilmasto (+ 35 astetta). Lepäsimme hetken hotellissa, haimme aamiaista seuraavaksi aamuksi läheisestä Lidlistä ja lähdimme illaksi Epernayn keskustaan, jonne oli noin kahden kilometrin kävelymatka hotelliltamme. Pariin kertaan mietin, olisiko ollut järkevämpää ottaa hotellihuone ydinkeskustasta, mutta tällöin parkkipaikan löytäminen olisi voinut olla haastavaa. Lisäksi meillä kävi melkoinen tuuri, koska saimme huoneistohotellistamme huoneen maan tasosta, jolloin viinien roudaaminen sisälle oli huomattavasti helpompaa.;)

Hotellimme oli Ranskan armeijan entinen parakki.


Keskustaan saavuttuamme poikkesimme One-nimiseen viinibaariin maistelemaan matkan ensimmäisiä samppanjoita, jotka kuuluivat Pertois-Moriset talolle. Samppanjatasting kulki yleensä hyvin samanlaisella kaavalla. Listasta valittiin sopiva setti eli noin yhdestä viiteen eri samppanjaa, jotka oli hinnoiteltu valmiiksi niin, että esimerkiksi kolmen samppanjan setti maksoi tietyn verran ja viiden setti hieman enemmän. Myös yksittäisiä lasillisia saa, mutta mielestäni tastingin merkitys on vertailla useita eri viinejä keskenään, joten otimme yleensä noin kolmen viinin setin. Tosin jos poikkesimme esim. ennen illallista aperitiiveille samppanjabaariin, niin tällöin otimme vain ne yhdet lasilliset.;) Myös sillä on merkitystä, missä järjestyksessä viinit maistaa. Ei kannata aloittaa tuhdimmasta roséesta, koska tällöin esimerkiksi hennon blanc de blancsin makuskaala saattaa jäädä jalkoihin. Tastingin järjestäjä kertoo viinistä perusasioita kuten, mitä rypäleitä viinin valmistuksessa on käytetty ja missä suhteessa. Kysymällä sai aina lisätietoa.


Pienten ja suurempien samppanjatalojen tastingit poikkesivat hieman toisistaan. Pienimmissä tastingit olivat yleensä ilmaisia ja ehkäpä hieman vapaamuotoisempia, mutta kerron niistä lisää myöhemmin. Suurella talolla en tarkoita pelkästään tunnetuimpien merkkien taloja (kuten Moet Chandon, Piper jne.), vaan myös pienempiä tuottajia, jotka ovat kasvattaneet brändiään laajemmalle ainakin Ranskassa, jos ei ulkomailla asti ja joista huokuu tietynlainen "kaupallisuus" (vuosituotanto esim. noin parin miljoonan pullon luokkaa). Luokitteluni on hyvin löyhä ja perustuu lähinnä omiin mielikuviini, joten siihen kannattaa suhtautua varauksella.;)

Moetilla oli hienot puitteet Avenue de Champagnella. Matkan ensimmäinen samppanjalasillinen maistui erinomaisesti.;)


Lasillisten jälkeen kävelimme hetken Avenue de Champagnella, jonka varrella on useita suuria ja myös hieman tuntemattomampia samppanjataloja. Uudessa kaupungissa haastavinta on löytää kiva ravintola illallista varten. Olin bongannut Essi Avellanin kirjasta yhden suosituksen, mutta kyseinen paikka oli valitettavasti suljettu, joten päädyimme läheiseen ravintolaan. Ruoka oli ihan ok ja kohtuuhintaista, mutta palvelu aivan käsittämättömän hidasta. Kyse ei ollut pelkästään turistien huonosta kohtelusta, koska myös ranskalaiset näyttivät hieman hermostuvan hitaaseen palveluun. Noh, emme tästä niin välittäneet, vaan söimme annoksemme ja palasimme hotelliin nukkumaan pitkän päivän jälkeen.


Perjantaina palasimme Epernayn keskustaan iltapäivällä ja kävimme turistikierroksella Champagne de Castellane -linnassa, joka vaikutti olevan Mercier-talon lisäksi suosittu turistikohde (Mercierin kierros oli niin hintava, että jätimme sen väliin). Lähinnä halusimme tutustua viinintekoprosessiin sekä nähdä viinikellarit. Kierrokseen kuului myös lasi samppanjaa sekä vapaa tutustuminen talon omaan samppanjamuseoon ja linnan torniin, josta avautui upeat näkymät kaupungin yli. Tällainen turistikierros voi tuntua hieman kornilta, jos oikeasti tietää jo valmiiksi paljon samppanjasta ja sen tekoprosessista, mutta itselleni se oli oiva tilaisuus kerrata faktoja.



Nolottaa hieman myöntää, että vaikka sulhaseni on harrastanut samppanjoita jo jonkin aikaa, itse perehdyin juoman valmistukseen vasta ajomatkalla lukemalla Essi Avellanin Matka Champagneen -kirjaa (tietämättömyyteni ei tosin ole aikaisemminkaan estänyt minua juomasta samppanjaa ;)). Kyseinen teos on selkokielinen ja oiva apu amatöörille, joka haluaa vakuuttaa samppanjatilalliset siitä, että oikeasti tietää jotain heidän tuotteestaan.;) Ei minua kyllä kukaan matkan aikana tentannut, mutta mielestäni oli todella hyödyllistä tietää perusasiat eri samppanjatyyleistä ja valmistusprosessista. Oli hieno tunne, kun oikeasti ymmärsi, mistä puhuttiin.

Ajomatkoilla oli aikaa opiskella.


Tieto lisää myös kriittisyyttä. Castellanen kierroksen opas mm. väitti, että samppanjaa ei pullon ostamisen jälkeen kannata kypsyttää, koska se ei siitä parane... Tämä saattaa olla suurempien samppanjatalojen keino saada kuluttajat juomaan viininsä nopeammin ja ostamaan uutta. Mene ja tiedä, mutta ainakin Essin kirjasta jäi sellainen mielikuva, että jopa ns. luksussamppanjoita myydään usein liian nuorina ja niitä nimenomaan kannattaisi kypsyttää vielä joitakin vuosia.

Lauantaina meillä oli parempi tuuri illallispaikan suhteen päädyttyämme jälleen Essin suosituksesta La Table Kobus -nimiseen tunnelmalliseen ravintolaan. Vaikka ruoka ei ollutkaan pääosassa matkamme aikana (söimme mm. pitsaa, sushia ja mäkkiruokaa), oli silti ihanaa päästä edes kerran nauttimaan ranskalaisista herkuista. Epernayn keskustan kahviloista sai myös aivan mahtavia aamiaisia, samppanjan kera tietysti.;)



Sunnuntai-iltapäivän vietimme jälleen Avenue de Champagnella käyden läpi joitakin taloja, jotka olivat auki myös viikonloppuna (kuten Paul-Etienne Saint Germain, Collard-Picard ja A. Bergére). Epernayn keskustan samppanjataloihin on helppo mennä turistina, koska kaupungissa on totuttu suuriin turistimääriin. Toisaalta joissain paikoissa tuntui olevan hieman liian liukuhihnameininki, eikä heillä näyttänyt olevan aikaa keskustella viineistä syvällisemmin. Annokset olivat myös mielestäni toisinaan liian suuria maisteluun. Tämä johtuu varmasti siitä, että useimmat turistit haluavat vain sitä edullista samppanjaa, eivätkä välttämättä ole kiinnostuneita viinin ominaisuuksista. Eräässä paikassa saimme hieman ihmetystä osaksemme, kun mieheni pyysi sylkyastiaa. Ei varmasti ollut kovin yleistä. ;D


Epernaystä jäi kokonaisuudessaan hyvä mielikuva, vaikka keskityimmekin enemmän lähiympäristön kyliin. Kaupunki vaikutti erittäin rauhalliselta myös viikonloppuiltaisin. Kaduilla tuli todella vähän ihmisiä vastaan ja kaupunki oli siisti sekä turvallisen oloinen. Tämä tosin voi johtua myös siitä, että lomakausi ei ollut vielä alkanut. Ihmettelimme hieman sitä, miten vähän "samppanjaraha" näkyi kaupungissa. Toki suurilla taloilla oli hulppeammat puitteet, mutta kaupungin yleiskuva oli miellyttävän maanläheinen. Toivottavasti saamme palata Epernayhin vielä jonain päivänä. Seuraavaksi esittelyvuorossa ovat viinirallimme varsinaiset kohteet eli Epernayn ympärillä sijaitsevat pienet samppanjakylät.


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Back in business

Terveisiä Ruotsista, Saksasta ja Ranskasta (+ Belgiasta, jonka kautta ajoimme Ranskaan)! Saatoitte ehkä arvatakin, että tämä epätyypillisen pitkä hiljaiselo johtui kesälomamatkastamme. Koska olen vainoharhainen, en halunnut julkaista blogissa reissumme tarkkaa ajankohtaa, mutta lähdimme siis matkaan toissa maanantaina ja palasimme takaisin Suomeen tänään. Matka onnistui erittäin hyvin, eikä vastaan tullut ikäviä yllätyksiä (paitsi yksi valtava hämähäkki hotellihuoneessa, mutta kerron siitä myöhemmin). Eniten jännitin sitä, pääsemmekö takaisin kotiin ilman pienintäkään lommoa autossa. Varsinkin sen jälkeen, kun hääjuomat oli ostettu ja pakattu paksiin, olin täysin vakuuttunut, että joku ajaa vielä peräämme.:D Mutta ehjänä selvittiin, vaikka eräs kreisi hollantilainen yritti ajaa päälle autobaanalla ja pari muutakin sykettä nostattavaa tilannetta tuli vastaan, mutta se on varmasti ihan odotettavissa noin pitkällä ajomatkalla. Kirjoittelen matkakertomusta pikkuhiljaa ja yritän mahduttaa väliin postauksia myös muista aiheista, jotta ette täysin kyllästy.

Tällaisia maisemia saimme ihastella matkan aikana





Mutta first things first; innosta hihkuen esittelen meidän hääsamppanjan eli Champagne G. Tribaut -talon Rosé de Réserve -viinin. Hieman yllätyimme valinnastamme, koska meillä ei ollut tarkoituksena ostaa nimenomaan rosé-samppanjaa hääjuomaksi. Kyseinen yksilö vain osoittautui niin ylivoimaisen maukkaaksi, että suunnitelmat muuttuivat sillä hetkellä. Mietimme vielä hetken, olisimmeko ostaneet myös saman talon Cuvée de Réserveä toiseksi kaadoksi, mutta päädyimme kuitenkin ostamaan 24 pulloa pelkkää roséeta. Tämähän tarkoittaa sitä, että pinkki tulee todennäköisesti näkymään myös häidemme teemavärinä alkuperäisiä suunnitelmia voimakkaammin.;) Samppiksemme on valmistettu Chardonnay- (80 %) sekä Pinot Noir -rypäleistä (20 %) ja joukkoon on lisätty Champagnen alueen punaista viiniä (rosé d´assemblage). Kerron lisää G. Tribaut -talon viinityylistä varsinaisen matkakertomuksen yhteydessä.


Loppupäivän aion ottaa rennosti ja yrittää palautua tästä pienoisesta kulttuurishokista, minkä kolmessa eri maassa reissaaminen ja sen jälkeen Suomeen palaaminen aiheuttaa. Maanantaina koittaa taas arki, kun palaan takaisin töihin. Miehellä lomat jatkuvat vielä parin viikon ajan, joten pitää yrittää keksiä kivaa tekemistä myös arki-illoille.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!:)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Viiniralli Champagneen osa II - tilavierailujen suunnittelu

Eräänä sunnuntaina kaadoimme itsellemme lasit skumppaa ja aloimme suunnitella tarkempaa ohjelmaa niille päiville, jotka tulemme viettämään Champagnessa. Ensimmäisenä päivänä meillä tulee olemaan takana noin kuuden tunnin ajo Saksasta, joten halusimme pitää loppupäivän melko kevyenä. Koska Epernayn kaupungissa on runsaasti viinitiloja, joihin moniin pääsee myös ilman varausta, päätimme pyhittää ensimmäisen päivän kaupungin tarjontaan tutustumiseen. Varasimme siis vain yhden tilavierailun, joka suuntautuu Paul-Etienne Saint Germain -taloon. Lisäksi ajattelimme piipahtaa Champagne Janisson-Baradon kaupassa.

Seuraaville neljälle päivälle suunnittelimme tilavierailut ja mies lähetti sähköpostia niille tiloille, jotka vaativat varauksen. Alustavasti olemme suunnitelleet vierailevamme seuraavissa samppanjataloissa:

André Jacquart
Doyard
Champagne Barnaut
Champagne G. Tribaut
Mailly Grand Cru
Paul Bara
Piper-Heidsieck


Champagnen alueelta jatkamme matkaa Mainzin kylään Rheingaun viinilaksoon, jossa meillä on tarkoituksena piipahtaa ainakin Robert Weilin, Prinz Von Hessenin sekä Toni Jostin tiloilla. 

Meidän matkasuunnitelmassa meni hieman metsään se, että olemme Champagnen alueella viikonloppuna, jolloin osa tiloista on kiinni. Kaikista samppanjataloista ei myöskään vastattu kyselyihimme, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jotta ehtii keksiä vielä varasuunnitelmia. Toisaalta alueelta löytyy runsaasti myös sellaisia tiloja, joihin varausta ei tarvita, joten kuivin suin tuskin jää, vaikka ei jaksaisi nähdä vaivaa etukäteissuunnitteluun. 

Tilavierailujen suunnittelussa käytimme apuna nettiä sekä Essi Avellanin Matka Champagneen -kirjaa, jonka saimme lainaksi mieheni äidiltä. Kerron sitten matkan jälkeen, minkälaisia mielikuvia tilavierailuista jäi ja tuliko vastaan yllätyksiä. Hieman olen huolissani siitä, miten ranskalaiset viinitilalliset suhtautuvat meihin turisteihin, mutta toisaalta uskon, että turismiin on Champagnessa jo totuttu. Ihan normaaleita kohteliaisuussääntöjä noudattamalla pitäisi siis pärjätä. Kuulette sitten myöhemmin, millaisiin eriskummallisiin tilanteisiin kenties törmäsimme matkamme aikana.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kauha kauniiseen käteen

Rasti seinään! Tein ensimmäisen häihin liittyvän hankinnan (jos juhlapaikan varausmaksua ei lasketa mukaan). Samalla kun monet morsiamet miettivät kuumeisesti, mihin säilövät kaikki häitä varten hankitut tavarat (osa on harkinnut jopa erillisen varaston vuokrausta), itse yritän hankkia mahdollisimman vähän sellaista, mitä ei tarvita enää häiden jälkeen. Tosin meille tämän periaatteen noudattaminen on helppoa, koska juhlapaikka on näyttävä sellaisenaan. Ymmärrän kyllä, että jos kaikki koristeet on hankittava itse, tavaraa voi kertyä aika runsaasti. Anyways, nyt kuitenkin törmäsin tarjoukseen, jota en voinut ohittaa. Granitissa myytiin karkkibuffaan täydellisesti sopivia metallisia kauhoja puoleen hintaan. Ostin vain kaksi kauhaa, koska buffaamme tulee näillä näkymin myös muuta tarjottavaa kuin karkkia (esim. leivonnaisia). Muovisia kauhoja olisi varmasti saanut vielä edullisemmin, mutta ovat nuo metalliset vaan paljon kivemman näköisiä. Sulhanen keksi kauhoille funktion jo ennen häitä; niillä voi kauhoa jäämurskaa drinkkeihin.:D

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Shame on you

Monista hääblogeista saa lukea listoja siitä, mitä kaikkea häissä voi mennä pieleen ja mikä olisi pahinta, mitä hääpäivänä voisi tapahtua. Kuten blogini nimestäkin voi päätellä, olen myös itse miettinyt näitä asioita (varmaan vähän liikaakin). Olen myös huomannut, että minua ei suinkaan huolestuta eniten se, lakastuvatko hääkukat ennen aikojaan tai vastaako tilan koristelu odotuksiani, vaan sen sijaan pelkään eniten, että tapahtuu jotain noloa. Ehkä ajattelen niin, että tuollaisiin isompiin asioihin, kuten koristeluihin, kukkien säilyvyyteen, kampauksen kestoon jne., voi aika hyvin varautua jo etukäteen, mutta nolot sattumukset ovat usein sellaisia, joita ei pysty itse ennustamaan saatikka kontrolloimaan. Koska olen kaikkien kontrollifriikkien kruunaamaton kuningatar, luonnollisesti murehdin eniten niitä asioita, joihin en pysty vaikuttamaan.

Noloa voisi olla esimerkiksi kompastelu kirkon käytävää (tai mitä pitkin nyt sitten sattuukaan kävelemään) kävellessä, sormuksen tippuminen sulhasen kädestä sormuksia vaihdettaessa, sormuksen pujottaminen väärään käteen, punaviinin läikkyminen häämekolle, se että sekoaa sanoissa mahdollisen oman puheen aikana tai että joku sukulainen pitää todella asiattoman puheen (en ihan oikeasti usko tähän mahdollisuuteen). Sitten olisi vielä nämä täydet katastrofit eli olkaimettoman puvun tippuminen tanssiessa, mekon jääminen kiinni alushousuihin vessareissun yhteydessä tuloksena alkkareitaan esittelevä morsian sekä jonkun sukulaisen riehuminen kännissä, mutta nämä nyt ovat ainakin minulle ennemminkin vitsejä kuin tosissaan otettavia ongelmia.:D  

Social anxiety cat, ihan paras. :D Kuva: Pinterest


Kuvat täältä
                                         
Toisinaan toivon, että olisin luonteeltani enemmän huithapeli, jolle sattuu noloja kömmähdyksiä tuon tuosta. Silloin niihin olisi varmasti jo niin tottunut, että pystyisi vain nauramaan ja toteamaan, että mulle nyt vaan sattuu aina kaikkea tällaista. Koska olen tottunut ottamaan aina lähes kaikki muuttujat huomioon ja varautumaan kaikkeen etukäteen, suhtaudun omiin mokiini melko raskaasti, koska ajattelen, että kyllähän minun olisi pitänyt tietää ja pystyä ottamaan huomioon tuokin seikka. Olen siis aika armoton itselleni. Jään myös helposti vatvomaan asioita jälkikäteen, minkä vuoksi pelkäänkin, että häissä tapahtuu jotain sellaista, mikä jää vaivaamaan minua ja peittää alleen kaiken kivan ja ihanan. Usein toivon, että voisin sulkea aivoni vähäksi aikaa ja mennä vain fiiliksen mukaan.:D

Toisaalta näin kirjoitettuna nuokin yllä mainitsemani "mokat" kuulostavat paljon vähäpätöisemmiltä kuin miltä ne tuntuivat pääni sisällä, joten ehkäpä kirjoitan useammankin postauksen, joissa analysoin omien häiden aiheuttamia huolia. On tämä ainakin halvempaa kuin terapia.;)

Noniin, kertokaahan mulle, että tämä on täysin normaalia ja että muillakin on samanlaisia ajatuksia. ;)

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Dream on

Minun piti kirjoittaa aivan toisesta aiheesta, mutta satuin näkemään viime yönä ensimmäisen kunnollisen hääpainajaisen, joten pitäähän tästä asiasta päästä avautumaan ensin.;)

Unessa olimme sulhasen kanssa valmistautumassa vihkiseremoniaan juhlapaikkamme kabinetissä. Yhtäkkiä tajusin, että en ole muistanut tilata vihkisormustani. Sulhanen oli onneksi oma-aloitteisesti hankkinut sormuksen ajoissa, mutta sen sijaan, että sormus olisi ollut suunnittelemani kapea titaanisormus kolmella timantilla, siinä olikin litteä kukan muotoinen metallikoriste, jonka yhdessä lehdessä oli timantti.

Noh, seuraavaksi tajusin, että olimme pahasti aikataulusta myöhässä ja vieraat jo odottivat meitä salissa. Yritin meikata hirveässä kiireessä, mutta meikkivoide jäi paakuiksi kasvoilleni. Myös hiukseni olivat suoristuneet kotikutoisen näköisessä kiharakampauksessa. Häämekkoni oli valkoinen, mutta lyhyt eikä lainkaan sellainen kuin olin suunnitellut. Ihmettelin vielä itsekseni, miksi en ollut mennyt ammattilaiselle meikattavaksi (minkä siis oikeassa elämässä todellakin aion tehdä) samalla kun avasimme kabinetin oven ja lähdimme sulhasen kanssa yhdessä kävelemään kohti alttaria.

Sellaista.:D Uni oli jo tässä vaiheessa niin yksityiskohtainen, että odotan innolla, mitä alitajuntani kehittelee esimerkiksi kuukausi tai viikko ennen hääpäivää...