torstai 8. lokakuuta 2015

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Kun olen joutumassa uusiin tilanteisiin, harrastan usein mielikuvaharjoituksia, joissa käyn tulevan tapahtuman yksityiskohtaisesti läpi päässäni. Tällöin myös löytää helposti ne heikot kohdat eli missä voi mahdollisesti mennä pieleen ja mitä ei ole vielä ottanut huomioon. Olen käynyt myös hääpäiväämme läpi päässäni ja ajattelin kirjoittaa jo tässä vaiheessa ylös, miten kuvittelen päivän etenevän. Myöhemmin on sitten kiva palata tähän tekstiin vain huomatakseen, kuinka paljon suunnitelmat loppupeleissä muuttuivat.

Vietämme häitä edeltävän yön joko yhdessä kotona tai erikseen niin, että esim. minä yövyn hotellihuoneessa keskustassa. Hääaamun voisimme joka tapauksessa aloittaa aamiaisella/brunssilla keskustassa. Aamiaisen jälkeen sulhanen suuntaa parturiin ja itse kulutan aamupäivän kampaajalla sekä meikissä. Jossain välissä on syötävä kevyttä lounasta (tai edes proteiinipatukka), koska illallinen on vasta noin klo 18-19 maissa. Meidät vihitään iltapäivällä, näillä näkymin klo 17, joten pitää vielä laskeskella, miten kauan valmistautumiseen menee eli kuinka aikaisin minun on oltava kampaajalla ja meikissä. En myöskään vielä tiedä, missä vaihdan häämekon päälleni (minor detail ;)). Helpointa olisi pukea mekko vasta juhlapaikalla ennen vihkimistä, mutta en tiedä, kuinka aikaisin juhlapaikalle saa saapua. Tämä asia on vielä selvitettävä. Asumme alle puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta, joten toinen vaihtoehto olisi buukata kampaaja ja meikki läheltä kotia ja pukeutua myös kotona. Jotenkin (kuohuviini)brunssi jossakin keskustan kivassa kahvilassa kuitenkin houkuttelee enemmän kuin aamiainen kotona tai läheisessä ostoskeskuksessa.

Ennen vihkimistä otamme hääpotretit näillä näkymin Helsingin keskustassa. Mukana kuvauksissa ovat myös kaasot sekä bestman. Jos sataa kaatamalla, kuvat tulisi ottaa sisätiloissa, mutta missä? Juhlapaikka olisi yksi vaihtoehto, jos saamme saapua paikalle jo noin tuntia ennen virallisen varauksen alkua. Toisaalta kuvaukset voisi suorittaa myös kotimme lähellä. Helsingin keskusta on kaunis, mutta emme ole koskaan asuneet keskustassa, joten sillä ei varsinaisesti ole meille tunnearvoa. Kotimme lähellä on kauniita maisemia, metsää ja merenrantaa. Toisaalta emme varmasti tule asumaan koko elämäämme samalla seudulla, joten keskusta voisi olla ajattomampi kuvausympäristö. 

Kuvausten jälkeen vetäydymme sulhasen kanssa Aino-kabinettiin jännittämään. Meidän tulisi päästä juhlapaikalle niin, että vieraat eivät näe meitä eli käytännössä vähintään puoli tuntia ennen vihkimistä. Vieraat saapuvat pikkuhiljaa paikalle ja heidät ohjataan Keltaiseen saliin, jonne on varattu joitakin istumapaikkoja, mutta osa vieraista joutuu todennäköisesti seisomaan seremonian ajan.

Keltainen sali, jossa meidät myös vihitään.
                     
Kellon lyödessä 17 kävelemme sulhasen kanssa kabinetista Keltaisen salin poikki alttarille. Tähän kävelyvaiheeseen voisi olla kiva saada jotain musiikkia, mutta toisaalta matka on niin lyhyt, että biisi saattaisi jäädä pahasti kesken. Virkamies vihkii meidät ja jos päätämme pyytää paikalle myös papin, avioliittoon siunaus tapahtuu heti vihkimisen jälkeen. Häissämme tuskin luetaan raamattua tai lauletaan yhdessä virsiä, mutta haluaisin musiikkiesityksen seremonian yhteyteen. Tästä eteenpäin suunnitelmat ovat vielä hieman epäselviä. Joko poistumme sulhasen kanssa hetkeksi esim. käytävään tai jäämme suoraan ottamaan vastaan onnitteluja (meidän häissä ei siis myöskään heitellä riisiä/ruusun terälehtiä ym.). Onnittelujen jälkeen kilistellään vielä ensimmäisillä laseilla samppanjaa. Sivupöydillä voisi olla jo tässä vaiheessa vieraskirja täytettäväksi ja mahdolliset polttarikansiot selattaviksi.

Seuraavaksi avautuvat suuren juhlasalin ovet ja vieraat etsivät pöytäkartasta paikkansa. Henkilökunta on kattanut pöydät ja koristellut tilan ohjeittemme mukaisesti. Illallinen alkaa. Pääruoan ja jälkiruoan välissä on pientä ohjelmaa kuten puheita sekä tietysti hääkakun leikkaus. Kakku tarjoillaan buffetista Keltaisessa salissa.

Suuri juhlasali
                  
Jälkkärin jälkeen Keltainen sali valmistellaan tanssimista varten. DJ on asemissa ja juomat on tuotu paikalle. Tanssimme häävalssin/-tanssin ja pari muuta valssahtavaa biisiä, jotta myös vanhempi juhlaväki pääsee parketille. Jossain vaiheessa musiikki vaihtuu menevämpään. Bileet keskeytetään mahdollisesti hääkimpun ja sukkanauhan heiton ajaksi (jos päätämme toteuttaa nämä perinteiset ohjelmanumerot), ja kun nämä on saatu pois alta, joraamista jatketaan ainakin puoleen yöhön asti. Jos päädymme ottamaan lisätunteja klo 01 tai 02 asti, emme varaa erillistä jatkopaikkaa. Jos juhlat päättyvät jo puolen yön maissa, halukkaat voivat lähteä vielä jatkoille johonkin Helsingin keskustan kuppilaan. Saatamme itsekin käväistä paikalla ennen kuin suuntaamme hotelliin viettämään hääyötä.

Siinä se meidän hääpäivä hujahti mielikuvaharjoituksena. Jokaista yksityiskohtaa en vielä paljastanut, jotta blogiani lukevat häävieraat eivät saa aivan kaikkea vielä selville. Muutamia yksityiskohtia pitää myös vielä hioa, mutta aika valmiilta paketilta vaikuttaa jo nyt. Mitään yllättäväähän ei voi hääpäivän aikana tapahtua, eihän? ;)

Yllättävistä käänteistä puheenollen, huomasimme jonkin aikaa sitten, että Theron Catering on ottanut hallintaansa Unioninkadun Juhlahuoneistojen myyntipalvelut ja facebook-sivujensa mukaan vastaa kaikista jo varatuista tilaisuuksista. Hieman säikähdimme, että ei kai Juhlahuoneistojen catering ole siirtynyt kokonaan Theronille. Meillä ei ole heistä mitään pahaa sanottavaa, mutta haluamme nimenomaan Juhlahuoneistojen oman henkilökunnan hoitavan häämme, koska meillä on heistä ja heidän valmistamastaan ruoasta niin hyviä kokemuksia. Soitin Juhlahuoneistojen hovimestarille, joka onneksi vakuutti huolestuneen Bridezillan siitä, että mikään ei ole muuttunut. Ruoat ja henkilökunta tulevat siis edelleen Juhlahuoneistojen kautta. Tunsin puhelun jälkeen itseni hieman hysteeriseksi morsiameksi, mutta toisaalta olisi ollut ikävää saada tietää juuri ennen häitä, että pitopalvelu on vaihtunut toiseen kuin minkä olimme varanneet.

Kaikki kuvat ovat Unioninkadun Juhlahuoneistojen nettisivuilta: www.union.fi/juhlatilat-ja-palvelut/

2 kommenttia:

  1. Hei, mitä tuo Unionikadun juhlahuoneisto maksaa? En löydä mistään sen hintoja ja yritän vähän vertailla ennenkuin alamme pyytää tarjouksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että hinnat ovat tapauskohtaisia. Meillä koko hääjuhla (sis. tilan, henkilökunnan, tilan koristelun, astiat, ruoan jne., mutta ei juomia.) tulee maksamaan hieman alle 100 euroa/henkilö. Pyysimme tarjouksen pöytiin tarjoillusta kolmen ruokalajin illallisesta, johon kuuluu myös cocktail-tilaisuus eli halvemmallakin voi todennäköisesti päästä. Kustannuksia ei siis eritelty mitenkään, vaan kaikki kuuluu samaan pakettiin.

      Poista