lauantai 28. tammikuuta 2017

Yksilöllisiä titaanikoruja

Hankimme sormuksemme sekä huomenlahjat GL-korusta. Kihlasormukseni on 4 mm leveä flakka titaanisormus 0,05 karaatin timantilla ja "harjatulla pinnalla". Vihkisormukseksi kaavailin ensin saman levyistä sormusta kolmella timantilla, mutta yllättäen sormuksia sovitellessani ihastuinkin melko erilaiseen vaihtoehtoon. Näin ollen vihkiksi valikoitui 2,5 mm leveä flakka titaanisormus kiillotetulla pinnalla ja kolmellatoista 0,01 karaatin timantilla. Koska kihlasormukseni on valitettavasti hieman liian suuri (sormukset tilattiin kesällä 2014 pahimmalla helteellä), vihkistä tehtiin pienempi, jotta se pitäisi myös kihlan paikoillaan. Sormusten kokoeron huomaa kyllä itse eli eivät asetu aivan täydellisesti rinnakkain, mutta eipä tuo ole minua haitannut. Pidän sormuksistani todella paljon ja kihlasormus on mielestäni paljon paremman näköinen vihkin kanssa kuin itsekseen.


Mieheni ei halunnut erillistä vihkisormusta, vaan kantaa nimettömässään titaanista 7 mm leveää pyöristettyä titaanisormusta, josta puolet on kiillotettua pintaa ja puolet samanlaista harjattua pintaa kuin omassa kihlasormuksessani.



Olimme toistemme tietämättä hankkineet myös huomenlahjat GL-korusta. Minun oli tarkoitus teettää miehelleni uniikki titaaninen solmioneula, mutta koska olin niin myöhään liikkeellä, päädyin valmiiseen vaihtoehtoon. Miehelleni oli käynyt ajankäytön suhteen samalla tavalla ja hän valitsi minulle GL-korun valikoimista upeat titaaniset timanttikorvakorut. En olisi voinut olla enempää tyytyväinen huomenlahjaani, koska korvikset mätsäävät aivan täydellisesti sormusteni kanssa ja niitä voi käyttää niin arjessa kuin hienommissa tilaisuuksissa. 











Mieheni solmioneulaan tilasin lisätyönä samanlaisen harjatun pinnan kuin sormuksissa. Joskus tulevaisuudessa aion vielä lisätä solmioneulaan yhden timantin. Vihkisormukseeni sekä kenties myös korvakoruihin on tarkoitus lisäillä kiviä esim. suurten elämäntapahtumien kunniaksi.

Olemme molemmat todella tyytyväisiä titaaniin materiaalina. Titaani on kestävää ja kevyttä alkuainetta, joka ei allergisoi. Täytyy sanoa, että en oikein ymmärrä valkokultaan liitettävää arvokkuuden ja luksuksen mielikuvaa. Kyseessähän on kulta, josta on kemiallisilla prosesseilla tehty vaaleaa ja jota on huollettava säännöllisin väliajoin.

Ei titaanikaan toki pysy täysin naarmuuntumattomana. Mieheni leveä sormus oli ottanut vähän enemmän iskuja ennen kuin veimme kihlat huollettavaksi, mutta omat kapeat sormukseni ovat säilyneet todella hyvässä kunnossa. Eikä titaanin yksittäiset pienet naarmut ole mitään verrattuna esimerkiksi pehmeään hopeaan, joka saattaa lyhyen käytön jälkeen olla jo kauttaaltaan naarmuilla. Titaanin lisäksi voisin kelpuuttaa sormusmateriaaliksi platinan, mutta platinasormukset ovat ihan omassa hintaluokassaan... 

Suosittelen lämpimästi titaania sormusmateriaaliksi ja GL-korua sormusten hankintapaikaksi jos toiveissa on yksilölliset käsityönä valmistetut korut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti