sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Meidän hääkutsu ja -info

Nyt kun posti on tavoittanut jo myös ulkomailla asuvat häävieraamme, uskallan näyttää hääkutsumme sekä hääinfon myös täällä blogissa. Valitettavasti jouduin peittämään nimemme sekä joitakin tietoja hääinfosta, joten kuvat eivät tee oikeutta.


Helmiäiskirjekuoret ostin Sinellistä ja niiden sävy on nimeltään "minkki", mikä myyjän mukaan vastaa samppanjan sävyä. Nuo joutsenpostimerkit sopivat mielestäni kivasti sävyihin. Osoitteet printtasin itse valmiille tarra-arkeille, jotka ostin myös Sinellistä. Kirjekuoria, postimerkkejä ja osoitetarroja jäi jonkin verran yli, joten hyödynnän niitä varmasti myös kiitoskorttien postittamisessa.


Kutsun sekä infon suunnitteli ja toteutti Santeri Smal. Painatimme kutsut Granossa helmiäispaperille, jossa on aavistus kullan hohtoa. Kutsu on hieman paksumpaa paperia kuin info. Saimme koevedokset heti seuraavana päivänä siitä, kun olimme vieneet tiedostot Granoon. Kutsujen valmistuminen viivästyi päivällä paperin toimitusviiveen vuoksi, mutta muuten olisimme saaneet valmiit kutsut jo kolmessa päivässä.





















Hääinfon taustalla on hento beigeen vivahtava liukuvärjäys, joka näissä kuvissa näyttää enemmän pinkiltä kuin mitä on luonnossa. Myös teksteissä sävy vaihtuu kullasta rusehtavaan väriin. Samat värit tulevat toistumaan myös häidemme muissa paperituotteissa sekä koristeissa.

Mielestäni näistä tuli tosi kauniit. Juuri sellaiset kuin toivoimme; yksinkertaiset, mutta tyylikkäät ja sopivan juhlavat. Nyt vaan odotellaan ilmoittautumisia, muutama onkin jo tullut. :)

4 kommenttia: