lauantai 19. syyskuuta 2015

Hylätyt Save the date -kortit

Meille piti alunperin tulla kutsujen lisäksi myös Save the date -kortit. Pidin ja pidän edelleen kyseisiä kortteja todella hyvänä ideana ja helpotuksena kutsujen mahdollisesti aiheuttamaan stressiin. Olin suunnitellut lähettäväni kortit joulukorttien mukana. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut hieman huolestumaan korttien valmistumisesta (niiden eteen ei siis ole tehty mitään) ja siitä, kenelle ne lähetän. Vieraslistaa ei ole vielä lyöty täysin lukkoon ja kuten Yllättävän stressitön vieraslista -postauksessa selitin, joutuisin lähettämään Save the date -kortit samassa taloudessa asuvista sukulaisista vain osalle. Pikkuhiljaa alkoi tulla sellainen tunne, että voisikohan homman hoitaa jotenkin helpommin. Tulimmekin sulhaseni kanssa siihen lopputulokseen, että hääpäivästä voimme halutessamme vinkata esim. facebookin kautta. Sen sijaan, että stressaisin Save the date -korteista, voin kohdistaa energiani siihen, että varsinaiset kutsut saadaan lähtemään todella hyvissä ajoin.

Olisiko teillä ideoita, millä kaikilla eri tavoilla voisi lähettää muistutuksen tulevista häistä? Käyttäisittekö naamakirjaa, sähköpostia vai ehkäpä ihan vaan tekstiviestiä?

4 kommenttia:

  1. STD-kortit (apua toi lyhenne on aina yhtä hirveä) on kyllä tavallaan kätevät mutta itse tulin siihen tulokseen, että mitä turhia niitä lähettämään, etenkin kun juhlamme olivat hieman jo pahimman hää- ja lomailusesongin ulkopuolella. Toki jos häät ovat heinä-elokuussa voi olla ihan hyvä varoitella vieraita.

    Kerroimme toki päivämäärän kaikille kutsuttaville jo ennen kutsujen lähettämistä mutta tämä hoitui omassa tapauksessani naamatusten ja puoliskoni taas lähetteli tekstiviestejä. Eräs alkuvuodesta naimisiin menevä kaveripariskunta oli tehnyt ihan vain varaa päivä -kuvan ja lähetti sen Facebookissa/Whatsappilla. Toimi mielestäni ihan yhtä hyvin kuin paperinenkin versio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en kykene käyttämään tuota lyhennettä, mielikuvitukseni on liian likainen.;) Meidänkin häät ovat sesongin ulkopuolella, joten tuskin on kovin monia tapahtumia samana päivänä. Moni meidän tutuista tietää jo päivämäärän ja lopuille välitämme tiedon varmaankin facen kautta. Whatsapp on myös hyvä idea. Joku kiva yhteiskuva olisi hyvä saada mukaan, joten meidän pitää varmaan alkaa harjoittelemaan selfieiden ottoa yhdessä sulhasen kanssa.;)

      Poista
  2. Ihanan kuuloiset herkut siellä teillä! Nam!
    Save the datejen tilalta (SEN lyhenteen vihaaja täälläkin) voisi tehdä vaikka suljetun facebook-tapahtuman johon kutsuu vieraansa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuuden nimissä täytyy myöntää, että omenat paloivat pohjaan ja toinen jälkiruokakulho hajosi sisältöineen keittiön lattialle.:D Tuo Facebook-tapahtuma on tosi hyvä idea. Sinne voisi lisäillä myös kuvia ja lisätietoa juhlista.

      Poista