perjantai 9. tammikuuta 2015

Cold feet?

Suuria, työläitä ja kalliita hääjuhlia järjestettäessä monelle pariskunnalle varmasti tulee jossain vaiheessa mieleen kysymys, miksi. Miksi järjestämme nämä juhlat? Kyse ei ole siitä, miksi mennään naimisiin, vaikka toki sitäkin on hyvä pohtia (ehkä mieluiten jo ennen kihlausta), mutta omalla kohdallani ainakin on enemmän kyse siitä, että tarvitsemmeko me oikeasti tällaista hulabaloota sitoutuaksemme toisiimme lain edessä. Itse en juurikaan nauti huomion keskipisteenä olemisesta, enkä haluaisi häidemme olevan mikään taidonnäyte tai tilaisuus brassailla hienoilla puitteilla.



Mielestäni kaikkein tärkeintä onnistuneessa hääjuhlassa on se, että hääparin tunteet toisiaan kohtaan välittyvät edes jollakin asteella. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät halua näyttää tunteitaan julkisesti, mutta ainakin omasta mielestäni juuri se juhlia ympäröivä lämmin tunnelma ja hääparista huokuva onnellisuus tekevät häistä kaikkein spesiaaleimmat juhlat. Pahin pelkoni ehkä onkin, että häästressi ja yksityiskohdista nipottaminen saavat unohtamaan häiden oikean merkityksen. Näin ollen toisinaan haaveilen, että menisimmekin naimisiin ihan vaan kahdestaan, vaikkapa New Yorkissa, ja pitäisimme sen jälkeen pienimuotoiset juhlat sukulaisille. Älkää ymmärtäkö väärin, olen toki haaveillut häistämme jo usean vuoden ajan. Mielestäni on silti toisinaan hyvä kyseenalaistaa omia päätöksiään ja miettiä, onko tämä oikeasti se meille paras ratkaisu.

Pääsen pohdinnoissani yleensä siihen lopputulokseen, että tulisimme aika varmasti katumaan, jos emme järjestäisi hääjuhlia. Elämän aikana ei kuitenkaan tule vastaan kovin montaa tilaisuutta niin hienojen juhlien järjestämiseen, joten se on nyt tai ei koskaan. Lisäksi haluan edelleen uskoa, että tähän kaikkeen häähössötykseen liittyvät positiiviset seikat kuten ikimuistoinen kosinta ja kihlajaismatka sekä kaikki ne häiden suunnitteluun kuuluvat kutkuttavan jännittävät asiat syrjäyttävät ne vähemmän kivat puolet kuten rahanmenon, stressin ja mahdolliset pettymykset. Otamme siis harkitun riskin.;)

Tänä viikonloppuna hääsuunnittelumme alkavat pikkuhiljaa konkretisoitua, kun suuntaamme Wanhan Sataman häämessuille. Toivoisin, että varsinkin hääkutsujen tyyli ja hankintapaikka selkiytyisi viikonlopun aikana. Tai sitten saan pääni entistä enemmän sekaisin kaikista vaihtoehdoista.;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti