Ajatuksia asumisesta

Monille häät tarkoittavat myös muita suuria muutoksia elämässä, kuten ensimmäisen oman asunnon ostoa ja remontointia. Meidän ei pitänyt toimia näin, mutta kummasti vaan kevään tullen Oikotie ja Etuovi alkoivat houkuttelemaan. Mies on yleensä ollut meillä se järjen ääni, joka on miettinyt tarkasti, mitä tässä elämän- ja maailmatilanteessa kannattaa tehdä. Tosiasiahan on, että asuntojen hinnoissa on paljon ilmaa, korot voivat lähteä nousuun, eikä minun ammatissani ole varmuutta töiden jatkuvuudesta. Tällä kertaa kuitenkin mies vaikutti vielä innostuneemmalta asunnon vaihdosta kuin minä, joten päädyimme parina viikonloppuna kiertämään asuntonäyttöjä.

Taustaksi, että mehän olemme asuneet kohta jo viisi vuotta asumisoikeusasunnossa. Kotimme on uudiskohde eli olemme ensimmäiset asukkaat. Saimme siis muuttaa täysin uutuutta kiiltelevään kotiin, jossa kaikki sotkut ovat omia. Olinkin hieman ihmeissäni siitä, millaisessa kunnossa suurin osa myytävistä asunnoista oli ja millaista hintaa niistä silti pyydettiin. Vierailimme yhteensä neljässä 80-luvulla valmistuneessa rivitalossa, joista suurin osa olisi pitänyt remontoida lattiasta kattoon, jotta ne olisivat vastanneet omia (aika tiukkoja) asumiskriteereitäni. Viides kohde oli ulkoisesti aivan unelma moderni erillistalo, mutta kohteessa oli onnistuttu hukkaamaan neliöt sillä seurauksella, että muutamaa neliötä nykyistä asuntoamme suurempi talo vaikutti paljon ahtaammalta. Hintaluokka oli suunnilleen sama kuin pommin tarpeessa olevilla kasarikämpillä, mutta alue huomattavasti edullisempaa.

Meidän koti rakennusvaiheessa.

Kun päätimme muuttaa asumisoikeusasuntoon, kuulin useammaltakin taholta ihmettelyä, miksi emme maksa samoilla kuukausikuluilla omaa asuntoa pois. Suomalaisilla on hirveän pinttynyt mielikuva siitä, että asunto olisi sijoitus. Näin on ehkä joskus ollutkin, mutta ei valitettavasti enää. Tosiasiahan on, että asunto ei ole automaattisesti sen arvoinen, kuin mitä siitä on maksettu. Arvo toteutuu vasta sitten, kun uusi ostaja on suostunut maksamaan sen summan, mitä omistaja pyytää. Onko siis järkevää sitoa kaikkia säästöjään asuntoon? Muutenkin on mielestäni todella kummallista, että asunnosta pitäisi saada voittoa sen jälkeen, kun sitä on ensin kulutettu useampia vuosia. Eli arvon pitäisi nousta, vaikka kunto laskee ja ikä nousee.

Omaan pihaan kun tottuu, ilman ei enää pärjää.

Don´t get me wrong, mekin varmasti liitymme vielä asuntovelallisten (iloiseen?) joukkoon, mutta en haluaisi ottaa stressiä siitä, saammeko asunnosta omamme pois jonain päivänä, vaan haluan löytää meille kodin, jonka voi huoletta muokata juuri omia unelmia vastaavaksi. Aso-kämpissä on nimittäin se huono puoli, että remonttimotivaatiota on vaikea löytää, koska asunto ei ole, eikä tule ikinä olemaan, oma. Itseasiassa olisimme halunneet tehdä omalla kustannuksella muutamia muutostöitä asuntoomme rakennusvaiheessa, mutta muutosten deadline oli jo mennyt umpeen (siitäkin huolimatta, että asunnon valmistuminen myöhästyi melkoisesti). Aso-yhtiöistä jotenkin myös huokuu tietynlainen välinpitämättömyys tai ainakin oletetaan, että asukkaat eivät ole kiinnostuneet tekemään asumismukavuutta kohentavia parannuksia, huolehtimaan taloyhtiöstä ja esim. muodostamaan taloyhtiön hallitusta.

Luulen, että vuokra-/aso-/omistusasumisessa kokonaiskustannukset ovat suunnilleen samaa luokkaa eli sen, mitä maksaa vuokranantajalle/aso-yhtiölle, maksaa myös pankille korkoina, asunto-osakeyhtiölle vastikkeena, korjauskuluina jne. Ainoa mahdollisuus tienata on silloin jos on onnistunut ostamaan juuri oikealla hetkellä, kun hinnat ovat alhaalla tai valitsemaan alueen, minne kaikki haluavat tulevaisuudessa muuttaa. Huom! Puhun nyt ainoastaan pääkaupunkiseudun tilanteesta. Maakunnissa, missä asunnot ovat lähes puoli-ilmaisia, oman asunnon hankkiminen on varmasti kannattavampaa kuin vuokralla asuminen, tosin eteenpäin myyminen voi olla vielä haastavampaa.

Lasitetulla parvekkeella viihtyvät ihmiset ja elukat.

Olen vahvasti koti-ihminen ja kaunis, siisti sekä harmoninen koti on minulle erittäin tärkeä asia. Olen asunut elämäni aikana kahdessa uudiskohteessa, joten minun on vaikea hahmottaa sitä potentiaalia, mitä monissa vanhoissa asunnoissa on. Uudiskohteiden ongelma taasen on se, että ne ovat usein melko "perusasuntoja" eli persoonallisuutta ja laadukkaita materiaaleja on turha toivoa. Toisaalta täysin uutta kotia ei mielellään ala heti myöskään remppaamaan oman näköiseksi. Toiveissamme olisikin koti, jonka keittiö olisi purkukunnossa, mutta esim. kylpyhuone olisi remontoitu. Keittiön muokkaisimme mielellämme omia toiveitamme vastaavaksi, eikä lattioiden vaihto tai seinien maalaus tuota ongelmia, mutta kylppärirempat ovatkin sitten jo isompia ja kalliimpia projekteja.

Juuri ennen pääsiäisvieraan saapumista oli siistiä, joten otin kotikuvia.

Olohuoneesta pääsee parvekkeelle.

Pääsiäiskattaus

Onneksi meillä on aikaa seurata rauhassa asuntomarkkinoiden kehittymistä. Yhdessäkään asuntonäytössä ei tullut sellaista "Pakko saada tämä -tunnetta", ennemminkin "Onko ihmisten ahneudella mitään rajaa -olo". Mutta kuten miehelläni on tapana sanoa, ei se ole tyhmä joka pyytää.