Vihkiminen

Päästyämme vihdoin sateesta ja mielenosoituksesta huolimatta juhlapaikalle, minulla meinasi mennä pasmat sekaisin kun huomasin, että myös vieraamme olivat jo paikalla. Meillähän oli tarkoitus olla vähintään puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua paikan päällä, jotta ehtisimme käydä vielä joitakin yksityiskohtia läpi ennen kuin vieraat saapuvat. Onneksi suurin osa heistä oli Keltaisen salin puolella eikä käytävällä, jota pitkin yritin vaivihkaa hiippailla kabinettiin piiloon. Ikävä kyllä en hahmottanut tilaa oikein ja kabinetin ovien sijaan yritin sisään salin sivuovesta, joka oli onneksi lukossa. :D Lopulta sulhanen meni Keltaisen salin kautta kabinettiin ja tuli avaamaan meille oikean oven. Lisäilin hieman hermostuneena huulipunaa ja nyin huntua irti selästäni. Huntuni oli todella kaunis, mutta valitettavasti se jäi todella pahasti kiinni mekkoni koristeisiin ja veti niskaani taaksepäin. 

Koristelutiimimme kauniisti asettelemat ilmapallot ottivat meidät vastaan kiirehtiessämme juhlapaikalle.

Yhtäkkiä tajusimme, että vihkijä ei ole vielä saapunut paikalle. Kello oli tässä vaiheessa noin kymmentä vaille viisi, joten pieni pelko hiipi mieleen. Mietin, oliko hän kenties juuttunut ruuhkaan kuten me. Soitin vihkijällemme, ja onneksi hän oli juuri kulman takana. Viime hetkellä päätimme vielä, missä kohtaa salia vihkiminen tapahtuisi. Alun perin olimme ajatelleet, että meidät vihittäisiin salin päädyssä Suuren Juhlasalin ovien edessä. Lopulta päädyimme kuitenkin vaihtamaan vihkipaikan keskemmälle salia ikkunoiden eteen, jolloin vieraidemme olisi helpompi nähdä meidät. Olin todella vähällä unohtaa hääkimppuni kabinetin sivupöydälle, mutta onneksi kaaso R käväisi luonamme vielä juuri ennen h-hetkeä ja ojensi kimpun minulle (Kiitos!).

Olimme valinneet saapumismusiikiksi tämän:

https://www.youtube.com/watch?v=BjDaPOWdx6s

Musiikki oli mieheni toive ja myös itse pidin siitä, vaikka aluksi vähän mietin, mitäköhän vieraat ajattelevat ja onko kappale meille sopiva, kun emme kuitenkaan ole hardcore Star Wars -faneja. ;) Toisaalta ideana oli myös keventää tunnelmaa heti alkuun ja viestittää vieraillemme, että juhlien hienosta luonteesta huolimatta, emme ota itseämme liian vakavasti. Jännitys oli melkoinen, kun odottelimme kabinetin ovien takana musiikin alkamista, mutta myös hymy oli herkässä kun viimein kävelimme läheistemme ympäröiminä kohti avioliiton satamaa (olipas hirveä klisee ;)).

Tässä sitä mennään.

          
Olimme valinneet kolme Pam Brownin runoa, jotka vihkijä luki ennen virallista osuutta. Nämä runot kuvastivat mielestäni meitä hyvin.

Tänään panemme syrjään arjen, kaiken tavanomaisen, ikävät jokapäiväisyydet. Tänään me juhlimme. Tänään hylkäämme kaiken järkevyyden, käytännöllisyyden ja harkinnan. Tänään on unelmien päivä, silkin ja koristenauhojen, kukkien ja kynttilöiden, musiikin ja naurun päivä. Kaikki yhdessä tekee tästä teille aivan erityisen päivän – uuden seikkailun alun.

Rakkaus on tyllin ja sokerikuorrutuksen, kukkien ja samppanjan fantasiaa. Juhlan pyörre hiljaisen keskipisteen ympärillä, jossa kaksi ihmistä seisoo yksin viisaampina kuin kukaan uskoisi. Sillä he tietävät, että morsiuspuku pannaan syrjään, kakku jaetaan, ruusut kuihtuvat, tyhjät pullot katoavat. Tässä avioliitossa on oleva kakkua, viiniä ja ruusuja, mutta ne vaikuttavat vain vähän avioliiton onnistumiseen. Elämä rakentuu oudon tavallisista aineellisista seikoista: saippuan vaahdosta ja kanelintuoksuisista korvapuusteista, kissoista ja kattiloista, teekupeista ja kukkakaaleista. Pikku ärtymykset, pienet ja suuret huolet täytyy ottaa vastaan ja selvittää - silloin rohkeus, luottamus ja jakamisen taito, jota ne opettavat, liittävät päivämme yhteen ja rakentavat niistä elinaikamme.

Häät eivät synny kukista tai hääkelloista tai kynttilöistä, kirkon kuoreista tai pitseistä. Ne eivät kaipaa suurta väenpaljoutta tai avaraa näyttämöä. On vain kaksi ihmistä ja heidän rohkeutensa jättää taakseen yksi elämä ja löytää toinen - luottaen toisiinsa ja osoittaen todellista kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta, antaen toisilleen voimaa ja rakkautta valmiina kohtaamaan mitkä tahansa vastoinkäymiset, joita tulevat vuodet saattavat tuoda.

Sitten päästiin viralliseen osuuteen:

Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Miehen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Naisen Nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Naisen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Miehen Nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.

Ottakaa (Naisen Nimi) (tässä vaiheessa vihkijä puhutteli minua ensimmäistä kertaa uudella sukunimelläni) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

Sormuksen pujottaminen sujui mallikkaasti.

Pystyin keskittymään vihkiseremoniaan yllättävän hyvin jännityksestä huolimatta. Vihkijämme oli todella ammattitaitoinen ja hän myös selvästi eläytyi tilanteeseen eikä vain lukenut paperista. Pidin myös siviilivihkimisen virallisesta kaavasta, varsinkin lopusta, jossa todettiin meidän olevan puolisoina keskenään yhdenvertaiset. Vähän murehdin etukäteen, miten tuo "tahdon" tulee suustani ulos jännittävässä tilanteessa, mutta ääni ei kummallakaan särkynyt, eikä sillä kyllä olisi ollut edes mitään merkitystä.

Nyt ollaan naimisissa!

                  
Vihkimisen jälkeen opiskelukaverini ystävineen esittivät meille Toni Edelmannin kappaleen Armaan läheisyys. Olin herkistellyt jo ennen häitä kuunnellessani tuota kaunista kappaletta sekä suunnitellessani vihkipuhettamme, mutta yllättäen pystyin pitämään itseni kasassa vihkimisen ajan. Mieheni herkistyi hieman enemmän kuin minä, mutta hän ei ollutkaan (tietääkseni) pillittänyt jo etukäteen. ;)

Sua aattelen 

Kun päivän kimmelteessä nään aavat veen 

Sua aattelen 

Kun kuultaa lähteen veessä kuun kujanteet 

Nään sinut tomun kohotessa tiellä 

Sun yhä nään 

Kun vaeltaja vaivoin kulkee siellä 

Yön pimeään 

Sua kuuntelen 

Kun laine rannan kehtoon kohisten käy 

Jään usein ääntäs kuuntelemaan 

Lehtoon kun hiljentyen 

Olen luonas sun pois kauaskin jos lähdet 

Jäät lähellein 

Jo painuu päivä, kohta syttyy tähdet 

Käy vierellein

Nämä leidit lauloivat uskomattoman kauniisti.

Näin me pääsimme onnellisesti naimisiin pienistä aikataulu- ja logistiikkaongelmista huolimatta. Vihkimisestä on jäänyt todella kauniit muistot ja se olikin oikeutetusti yksi päivän kohokohdista. Näitä kuvia katsellessa tuntuu vieläkin aika uskomattomalta (varsinkin täältä maapallon toiselta puolelta käsin), että todellakin olen naimisissa tuon komean, kiltin ja kaikin puolin ihanan miehen kanssa. Hieman pessimistiseen ja sarkastiseen luonteeseeni ei yleensä kuulu hehkuttaa elämän ihanuutta, mutta tätä postausta kirjoittaessani päällimmäisenä tunteena on ollut suuri kiitollisuus siitä kaikesta, mitä olen saanut, varsinkin aviomiehestäni.

Kaikki postauksen kuvat ovat Henri Juvosen ottamia. Ethän kopioi kuvia.