Lauantaina vähän jännitti, kun suuntasin Kaapelitehtaalle Love me do -häämessuille tapaamaan hääbloggaajakollegoja. Kenestäkään ei varmasti saa ihan sitä oikeaa kuvaa blogin perusteella ja vaikka itseäni vähän ärsyttää se siloteltu kuva, minkä blogistani voi saada, en silti halua alkaa ruotimaan oikeaa persoonaani julkisesti, vaan keskityn mieluummin siihen olennaiseen, eli häihin, alter egoni näkökulmasta.;) Tilanne oli tavallaan myös vähän hassu, koska toisaalta tunnistin monet bloggaajista ja blogien kautta myös tiedän heistä melko paljon, mutta emme olleet kuitenkaan koskaan aikaisemmin tavanneet. Siksi olikin todella kiva huomata, että blogien takana on ihanan aitoja, huumorintajuisia ja mukavia tyyppejä, joiden kanssa juttua riitti.
|
Meitä hemmoteltiin ihanilla herkuilla. |
Viihdyinkin bloggaajien loungessa niin hyvin, että itse messut meinasivat jäädä näkemättä. Onneksi ehdin kuitenkin kiertää messut läpi, ja jäihän niistä jotain käteenkin.
Suklaa täplän ständillä kyselin hääkakuista, ja heiltä saisimmekin juuri toivomamme kaltaisen kakun. Lisäksi voisimme tilata heiltä käsintehtyjä suklaakohvehteja hääkarkeiksi.
Floranitan ständillä kyselin hääkimppujen ja pöytäkukkien hintoja. Toivomaani kukkaa saa onneksi vielä syyskuussa, eikä hintakaan kuulostanut hurjalta. Pöytäkukissa tosin voisimme säästää sitomalla ne itse. Kukat tulisi tilata viimeistään noin kuukausi ennen häitä, joten vielä ei onneksi ole kiire.
Studio GMC:stä pyysin tarjouksen häämeikistä ja -kampauksesta, ja myös
Puotilan Studion hääpaketit kiinnostivat.
Ebeling hammaslääkäreillä
oli houkutteleva tarjous hampaiden valkaisusta (225 euroa), jota
pitääkin harkita ihan vakavasti. Tarjous on voimassa maaliskuun loppuun
asti, mutta ajan voi varata lähemmäksi omia häitään. Valkaisu tulisi
tehdä noin kuukausi ennen häitä, koska operaation jälkeen joutuu elämään
ruokarajoitteiden kanssa jonkin aikaa (ei mitään värjäävää). Heiltä voi
hankkia samalla myös omien hampaiden mukaan tehdyt muotit myöhempää
kotivalkaisua varten.
|
Muotinäytöstä seurasimme parvelta. |
Kiitos vielä Love me do -messujen tuotantotiimille blogimiitin järjestämisestä ja erityisesti Jennille meidän kaitsemisesta ja kestitsemisestä. Niin ja hurjan paljon onnea
Häähullun haaveilua -blogille Vuoden hääblogi 2016 -tittelistä! Onnea myös muiden kategorioiden voittajille! Valitettavasti jouduin poistumaan ennen palkintojen jakoa, mutta uskon, että tunnelma on ollut katossa. Toivottavasti tavataan vielä muiden bloggaajien kanssa häähulluttelun merkeissä.:)
Kokeilepa kommentoida tuohon kukkien sitomiseen :)
VastaaPoistaEn tiedä millaisia kukkia oot ajatellut, mutta näin puutarhallakin työskennelleenä kannattaa ottaa huomioon että on tarvittavat säilytystilat kukille (viileäkaappi) ja sitten floristeilla on kaikenlaisia kikkoja joilla kukat saadaan näyttämään hyviltä.. Esim rautalanka pujotettuna kukan varteen ym..
Pöytiin tulevia kimppuja tulee yllättävän paljon ja niiden tekemiseen menee aikaa ja ne pitää melkein tehdä viimeisenä hommana.. Joten se on ehkä asia josta ei kannata säästää jos haluaa säilyttää hermonsa :)
Mutta jos asetelma on tosi yksinkertainen (tyyliin yksi kukka maljakossa) niin sitten ihan harkitsemisen arvoinen juttu (jos ne viileät säilytystilat löytyy) :)
Noora
Tuo on ihan totta ja olen itsekin miettinyt, missä välissä pöytäkukat ehtisi sitoa (edellisenä iltana...). Kylmätiloja en tullut edes ajatelleeksi. Kaikkein mieluiten tilaisin kaikki kukat suoraan ammattilaiselta valmiiksi sidottuna. Haluaisin myös panostaa kukkiin rahallisesti (kohtuuden rajoissa tosin), joten aion kysellä vielä muutamasta kukkakaupasta tarjouksia.Tosin paljon riippuu siitä, miten pahasti vielä ylitämme hääbudjettimme.;)
PoistaTää oli tällanen kantapäänkautta opittu juttu, kun kerran olin tekees kukka-asetelmia kaverin häihin ja sit kun ei saatu kylmään niin oli vähän nuupahtaneita.. Mutta jos päädytte itse tekemään niin voin toki tulla auttamaan :)
PoistaTuo on sitten sitova lupaus.;) Tilan koristelu toiveidemme mukaan tehdään juhlapaikan puolesta, mutta ei ne varmaan meidän kukkia sido... ;)
PoistaOli tosi mukava tavata messuilla! :) Ihanaa hääsuunnittelua ja toivottavasti nähdään vastakin!
VastaaPoistaOli tosi kiva nähdä ja jutella! :) Toivottavasti törmätään vielä jossain yhteydessä. Tsemppiä hääsuunnitteluihin!
Poista