sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Viikonlopun kuulumisia

Aivan kuin jatkona viimeisimpään postaukseeni, sulhaseni kertoi nähneensä viikonloppuna unta, jossa meidät vihittiin jossain jalkapallostadionin tyylisessä paikassa. :D Molemmilla on ilmeisesti vihkipaikat mielessä, vaikka emme ole niistä edes kovinkaan paljon jutelleet keskenämme. Kävimme lauantai-iltana pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa Big Game -leffan. Varasimme liput hieman spesiaalimpaan saliin, jossa penkkeinä toimivat säädettävät nahkanojatuolit ja jalkatilaa riitti pitkillekin ihmisille. Tänään olen yrittänyt paikata urheiluvajetta yhdistämällä käsi- ja jalkalihasharjoitteita samaan tunnin salitreeniin. En tiedä, onko tuollainen "monta laitetta ehdit käydä läpi 60 minuutissa -taktiikka" yhtä tehokasta kuin yhteen lihasryhmään keskittyminen, mutta näillä mennään nyt ainakin jonkin aikaa.

Olimme vuosi sitten suunnilleen näihin aikoihin Lontoossa juhlistamassa miehen kolmekymppisiä. Kävimme reissun aikana myös Kensingtonin palatsin puutarhassa sijaitsevassa Orangery-ravintolassa iltapäiväteellä. Tuosta teehetkestä jäi niin kivat muistot, että päätimme lauantaina juoda kotona kello viiden teet. :D Valmistimme pieniä kolmioleipiä Kensington-hengessä ja haudutimme juomaksi valkoista teetä.

Mitäs muuta... Ehdin vihdoinkin hieman selailla Hääkenraalista saamaani Mennään naimisiin -lehteä. Eniten tässäkin lehdessä minua kiinnostivat oikeat häät -osio, jossa esiteltiin kolmen pariskunnan häät. Useita eri kaupunkeja käsittävä juhlatilakatsaus olisi varmasti myös erittäin hyödyllinen, jos juhlapaikka olisi vielä hakusessa. Lisäksi aktivoiduin jälleen pienen tauon jälkeen muokkaamaan juhlat.fi -sivustoani. Lisäsin juhlapaikan osoitteen juhlasivuille, jolloin vieraat näkevät paikan sijainnin sivuston karttasovelluksen avulla. Aloitin myös lahjalistan täyttämisen. Lahjalistahan tulee myös näkyviin juhlasivuille, jolloin vieraat voivat käydä tekemässä varauksia listaan. Ainiin, kaikkein paras uutinen meinasi unohtua! Ystäväni taiteellisesti lahjakas aviomies on luvannut suunnitella meidän kutsut sekä muut paperitavarat! Tämähän helpottaa minun elämääni aivan suunnattomasti, kun en joudu selaamaan satoja nettisivuja oikeanlaisia kutsuja etsiessäni (tästä ongelmasta kerroinkin jo hieman Kutsusuo-postauksessa). Kutsuihin painetaan myös juhlasivuston osoite, jonka kautta vieraat voivat ilmoittautua häihimme.      

Sellainen weekend tällä kertaa. Miehellä on ensi viikko lomaa ja itsekin pystyin järjestämään pitkän viikonlopun. Ensi viikolla olisi myös taas Hullut päivät. Näyttää vähän pahalta säästösuunnitelmieni kannalta, koska tällä kertaa kuvastosta löytyi aivan liikaa kaikkea mieluista...  Itsehillintä, mitä se on? ;)

P.S. Nuo kuvan herkut ovat siis siellä Lontoossa nautittuja, ei kotikeittiössä valmistettuja.;)


2 kommenttia:

  1. Päädyin jotenkin ihan sattumalta jonkun toisen hääblogin kautta blogiisi, ja olipa mahtavaa että päädyin! :)

    Oli nimittäin ihan älyttömän kivaa lukea samanhenkisen tyypin hääsuunnitelmista ja luinkin heti koko blogisi läpi. Meiltä löytyi paljon samanlaisia suunnitelmia. Meillä on häät kaksi viikkoa ennen teitä myöskin pääkaupunkiseudulla ja meidän tärkein kriteeri hääpaikan suhteen oli ruoka. :D Muutama paikka piti hylätä sen takia, ettei ruoka niissä ollut tarpeeksi hyvää. Mietin myös, että cateringin hankkiminen ns. sokkona on liian iso riski. Haaveilin myös samppanjan/viinien hakemisesta Ranskasta/Saksasta, mutta me ei vaan löydetty tarpeeksi kivaa juhlapaikkaa, johon voisi viedä omat juomat. Päädyimme loppujen lopuksi pitämään häät ihanassa vähän pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevassa merenrantavillassa, josta tulee sekä ruoka että juoma. Myöskään mun mielestä häiden ei tarvitse olla hirveät kännäysbileet, vaan riittää että on hauskaa ja kiva fiilis ja siksi panostetaan ruokaan ja viineihin niiden kanssa. Jos joku haluaa juoda itsensä konttauskuntoon, niin tehköön sen sitten tosiaan omalla rahalla.

    Kovin samanhenkisiä suunnitelmia meillä siis, vierasmäärältään ja kutsujen visuaalisesta ilmeestä asti. Täytyypä käydä täällä kurkkimassa miten hääsuunnittelusi jatkuu. Kirjoitan itse asiassa itsekin häistä blogia, mutta toistaiseksi blogi näkyy vain minulle. Voin vinkata jos joskus innostun muuttamaan sen julkiseksi :) En tiedä, oliko tässä kommentissa nyt päätä tai häntää, mutta ajattelin jättää jotain terveisiä käynnistäni. Kivaa ja aurinkoista kevättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella kivasta kommentista!:) Kunnioitusta herättävää, että jaksoit lukea koko blogin läpi.;) Oli kyllä todella haastavaa löytää omaan tarkoitukseen sopivaa juhlapaikkaa pääkaupunkiseudulta. En löytänyt kovinkaan montaa sellaista juhlatilaa, joihin olisi saanut viedä omat juomat ja ruoat ja joka olisi muutenkin vastannut omia kriteerejä. Mehän saimme loppujen lopuksi juhlapaikkamme sukulaisen kautta, mutta en tiedä, mitä olisimme muussa tapauksessa tehneet. Merenrantavilla kuulostaa todella ihanalta! Me emme ole vielä edes aloittaneet cateringin etsimistä, koska tiedämme siitä tulevan ihan hirveä suo juurikin korkeiden vaatimustemme takia.;) Miehellä on suhteita ravintola-alalle, joten jospa sitä kautta löytyisi jotain...

      Olisi todella kiva kuulla enemmän myös omista hääsuunnitelmistasi. Kerro heti, jos joskus avaat blogisi.:) Vaikka hääblogeja on pilvin pimein, on kuitenkin melko harvinaista löytää juuri samanhenkisiä morsiamia. Hyvää kevättä myös sinulle!:)

      Poista