keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuodenvaihteessa

Vuosi 2014 oli monella tapaa erityinen. Parhaiten tulen tietysti muistamaan tämän vuoden kesän, jolloin menimme mieheni kanssa kihloihin. Kesä olikin ehdottomasti parasta tässä vuodessa. Varsinkin syksyllä jouduin viettämään paljon aikaa kaukana omalta mukavuusalueeltani. Olenkin osittain todella helpottunut siitä, että vuosi 2014 on pian takana. Yleensä olen aina vuodenvaihteessa hieman harmitellut, että kuinka se vuosi meni taas niin nopeasti, mutta tällä kertaa olen täysin valmis päästämään vuoden 2014 käsistäni. Vuosi oli täynnä epävarmuutta, deadlineja toisensa perään ja kasvavaa jännitystä, mutta myös itsensä ylittämistä, saavutuksia, suurta helpotusta ja onnea. Mitä tahansa vuosi 2015 tuokaan tullessaan, se on ainakin varma, että hääsuunnittelut jatkuvat uudella innolla heti vuoden alusta.

Kuplivaa ja räiskyvää uutta vuotta teille kaikille! Meidän uuden vuoden juhlintaan kuplat kuuluvat oleellisena osana, noin kolme pullollista niitä.;)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti